Karkelo 10 vuotta – kuvia vuosien varrelta

Karkelon erikoisalaa on kankaiden suunnittelu ja tuotekehitys. Kuvassa Fragment-kangasta.

Samuji Koti -mallisto lanseerattiin tänä syksynä. Mallistosta löytyy suunnittelemiani pellavapyyhkeitä, muun muassa tämä Jokipiin pellavassa kudottu Multi Stripe -pyyhe. Kuva: Samuji / Sami Repo

Fazer Mylly toivoi liikelahjaksi jyvänmuotoisia kauratyynyjä. Kankaat kudottiin Tekstiiliverstaalla, ja tuotekehitysprojektissa apunani oli muotoilija Kaisa Maansalo.

Liinalapsi sai kantoliinamallistoonsa täydennystä, kun suunnittelin Kultavillassa kudottavaan kankaaseen kansallisromanttisen Kide-kuosin. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Juuri Lifestyle -verkkokauppa avautui kesän kynnyksellä. Ensimmäisen erän putiikille suunnittelemiani suomenlampaanvillahuopia valmisti Kudontapaja Reija Nylund. Kuva: Juuri Lifestyle / Hannu Tenhunen

Tolvilan kartanon omista luomuvilloista kudottuja huopia saa Paimenen makasiinista. Materiaali on suomenlampaan villaa.

Toisinaan on ammattilaisenkin opiskeltava uutta. Taalainsidoksen haltuuottoon meni jokunen tovi. 2012.

Toisinaan ammattilaisenkin on opiskeltava uutta. Taalainsidoksen haltuunottoon meni jokunen tovi, tässä ensimmäinen kokeilu.

Pyynikin trikoolla toimivalle Unica Fashionille sain kunnian suunnitella sametinpehmeän Kathy-takkikankaan, josta tässä takissa kaulus.

Yhteistyössä Taito-lehden ja Pirtin kehräämön kanssa syntyivät kotimaisesta villasta kudotut Vipinä- ja Vaateri -takkikankaat.

Ornamon 100-vuotisjuhlanäyttelyssä esiteltiin museoauton verhoilukangasta. Taidehallissa oli esille myös Renault Dauphine! 2012.

Teollisuustaiteen liitto Ornamon 100-vuotisjuhlanäyttelyssä esittelin museoauton verhoilukankaan suunnitteluprojektin. Tätä varten Sami Luoto (oik.) lainasi autoaan ja Harri Mäkinen verhoili siihen penkit.

Museoauton verhoilukangasprojektiin liittyvää materiaalia Ornamon näyttelyssä.

Museoauton verhoilukangasprojektiin liittyvää materiaalia Ornamon 100-vuotisjuhlanäyttelyssä Taidehallissa.

Tekstiiliverstaan kutomakone jyskyttää smaragdinvihreää Hertta-kangasta. 2013.

Tekstiiliverstaan kutomakone jyskyttää smaragdinvihreää Hertta-kangasta.

Yksi kutomon tärkeimmistä työvälineistä on laskin.

Yksi tekstiilisuunnittelijan tärkeimmistä työvälineistä on laskin. Teollisessa kutomossa tarvitaan myös kuulosuojaimia.

Päivänsäde-kantoliina on suunniteltu kudonnan harrastajia ajatellen. 2012.

Päivänsäde-kantoliina on suunniteltu Tekstiiliteollisuuden langoista kudonnan harrastajia ajatellen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen liikelahja, keväänvihreä kauratyyny. 2010.

Ensimmäinen iso liikelahjatilaus tuli Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Kankaat keväänvihreisiin kauratyynyihin kudottiin Tekstiiliverstaalla, ompelusta vastasi Anne Äikäs.

Käyttötekstiilien suunnitteleminen on aina mieluista. Kuvassa Toikan käsityömallistoon kutomani Kastehelmi-pyyhkeet.

Vuosien varrella olen suunnitellut useita käsityömalleja Lankavalle. Kuva: Lankava / Beata Kinnarinen

Vuosien varrella monet suomalaiset lankafirmat ovat tilanneet minulta kudontamalleja. Kuvassa pellavapyyhkeitä Lankavan mallistosta. Kuva: Lankava / Beata Kinnarinen

Yksi suurimmista projekteistani on ollut Valon viljaa -kirkkotekstiilisarjan suunnitteleminen Ryttylän kirkkoon. Tekstiilit kutoi Reija Nylund, kirjoi Ritva Rinne ja ompeli Pirjo Pohjaslahti.

.

Tästä Renault Dauphinesta aukeni tie museoauton verhoilukankaiden pariin. Sittemmin on valmistunut lähes kaksikymmentä alkuperäisen mallin mukaan kudottua autokangasta.

Tampereen piispantaloon tilatut alkuperäisen mallin mukaiset verhoilukankaat syntyivät yhteistyössä kudontapaja Reija Nylundin kanssa.

Työpöytä suursiivouksen jälkeen. Etualalla käsin kudottu Riimi-puuvillaverho. 2011.

Työpöytä suursiivouksen jälkeen. Etualalla käsin kudottu Riimi-puuvillaverho.

Vuonna 2010 Taiteen keskustoimikunta myönsi minulle apurahan tietokoneohjattujen kangaspuiden hankintaan.

Vuonna 2010 Taiteen keskustoimikunta myönsi apurahan tietokoneohjattujen kangaspuiden hankintaan. Tietokoneelta mallit on siirrettävissä kätevästi teolliselle kutomakoneelle.

Kuusi vuotta sitten Ovitorin neuvottelutilaan suunnittelemani kattaustekstiilit ovat edelleen käytössä. 2008.

Ovitorin neuvottelutilaan suunnittelemani kattaustekstiilit ovat palvelleet uskollisesti jo vuosia. Kaitaliina ja tabletit kudottiin Puustellin työkylässä.

Kutomani Kesäpäivä-seinätekstiili löytyy Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

Karkelon ensimmäinen tekstiilimallisto, Saaga, syntyi opiskeluprojektina Hämeen ammattikorkeakoulussa Wetterhoffilla. 2014.

Karkelon ensimmäinen tekstiilimallisto, Saaga, syntyi opiskeluprojektina Hämeen ammattikorkeakoulussa Wetterhoffilla.

Joskus suunnittelijakin tarttuu kuvaan. Tämä otos ja haastatteluni löytyvät Fantastisen Norsun blogista. 2013. Kuva: Inka Ylihärsilä

Joskus suunnittelijakin tarttuu kuvaan. Tämä mainio otos ja haastatteluni löytyvät Fantastisen Norsun blogista. Kuva: Inka Ylihärsilä.

Yrittäjän elämä on arvaamatonta. Työhuoneen jääkaapista löytyy juomia arkeen ja juhlaan. 2014.

Yrittäjän elämä on täynnä yllätyksiä. Työhuoneen jääkaapista löytyy juomia arkeen ja juhlaan!

pyynikin_trikoo

Suomen trikoon piipun juurella on tehty tekstiilejä yli sata vuotta. Karkelo on vain pieni osa tarinaa.

Kiitos kaikille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja blogin lukijoille! Jatketaan samaan malliin.

 

Samuji Koti

Samuji Koti on samaan aikaan perinteinen ja moderni. Kuva: Samuji / Sami Repo

Samuji Koti on kunnianosoitus käsityöperinteelle. Kuva: Samuji / Sami Repo

Designmerkki Samuji on lanseerannut markkinoille oman sisustusmalliston. Samuji Koti avasi viime viikolla ensimmäisen myymälänsä Helsinkiin, ja aiheesta on jo ehtinyt uutisoida muun muassa The New York Times. Tunnelmallisesta Mikonkadulla sijaitsevasta putiikista löytyy kankaita, sisustustekstiilejä, taidelasia ja uniikkia keramiikkaa, tarjoiluastioita, puisia leikkuulautoja, pahkakulhoja, kynttilöitä ja kynttilänjalkoja sekä luonnonsaippuoita.

Kuva: Samuji / Sami Repo

Hiljaista kauneutta. Kuva: Samuji / Sami Repo

Samuji Koti -malliston, kuten myös Samujin muiden tuotteiden takana, on muotisuunnittelija Samu-Jussi Koski. Sisustusmalliston suunnittelua ja tuotekehitystä varten Koski on koonnut joukon muotoilualan ammattilaisia ja käsityön taitajia. Itse hän vastaa malliston kokonaisilmeesta ja tuotteiden sopivuudesta Samuji-brändin henkeen.

Suunnittelutiimiin kuuluu muun muassa tekstiilisuunnittelija Erja Hirvi ja teollinen muotoilija Pasi Kärkkäinen. Mallistoa on työstetty vuoden verran, ja tänä aikana on vierailtu lukuisissa valmistajayrityksissä eri puolella Suomea. Lisäksi sopivia yhteistyökumppaneita on etsitty Liettuasta ja Japanista.

Pellavaista keittiöön ja kylpyhuoneeseen

Ilokseni voin kertoa, että minäkin olen saanut olla mukana ensimmäisen Samuji Koti -malliston luomisessa. Kädenjälkeni näkyy keittiö- ja kylpypyyhkeissä, joiden juuret johtavat rakkaille kangaspuilleni. Suunnittelua aloittaessani sain Koskelta ainoastaan yhden toiveen: suomalaisia perinnetekstiilejä uudella ja raikkaalla tavalla toteutettuna. Suunnittelemani pyyhkeet, puolipellavaiset Multi Stripe ja Bold Stripe sekä pellavainen kylpypyyhe, löytyvät Samujin verkkokaupasta. Mitä tykkäätte?

Pellavapyyhe vain paranee käytössä. Kuva: Samuji / Sami Repo

Pellavapyyhe vain paranee käytössä. Kuva: Samuji / Sami Repo

Pyyhkeiden tuotantoon valitsimme kaksi kutomoa, joista toinen on suomalainen ja toinen liettualainen. Ensisijaiset valintaperusteet olivat korkea laatu ja into tehdä yhdessä tuotekehitystä. Tässä kohtaa pääsin testaamaan tuottajan taitojani, ja hyvinhän se sujui, kun on itselläkin kokemusta pienteollisten kutomoiden laitteista ja lainalaisuuksista. Yksi projektin kohokohdista oli se, kun eräänä kesäisenä päivänä ajelimme Pohjanmaalle, Jokipiin pellavaan, testaamaan suunnitelmien toimimista käytännössä. Kutomakoneiden jyske on aina yhtä kaunista kuultavaa!

Tiivistä yhteistyötä valmistajien kanssa

Monet Samuji Koti -tuotteet valmistetaan käsityönä. Esimerkiksi piipun muotoinen tuikkulyhty valetaan perinteisin menetelmin raudasta ja maljakot suupuhalletaan lasihytissä. Uniikkia keramiikkaa edustavat Karoliina Tuovisen muotoilemat vaasit, ja luonnon muovaavaa puutaidetta Heikki Heikkasen kovertamat pahkakulhot.

Yhtä aikaa juureva ja moderni. Kuva: Samuji / Sami Repo

Omaleimainen kädenjälki ja taiteellinen näkemys näkyy myös metritavarana myytävissä painokankaissa. Kuosit on suunnitellut Erja Hirvi, Matti Pikkujämsä ja Sawako Ura. Kuvataiteen ystävänä minua ilahduttaa erityisesti se, että kankaissa on vahva ekspressiivinen ote. Voimakkaat väripinnat tulevat niin liki, että melkein voi kuvitella olevansa taiteilijan ateljeessa seuraamassa intensiivistä luomistyötä. Itseäni miellyttää erityisesti valkoinen kangas villillä hiilenmustalla kuvioinnilla.

Alkuvoimainen kokonaisuus

Samuji Koti -mallisto ammentaa voimansa käsityöperinteestä ja luonnonmateriaaleista. Mielestäni mallisto on samaan aikaan juureva ja moderni, toisaalta arkinen, mutta kuitenkin hieman arjen yläpuolella. Sanat mystinen ja alkuvoimainenkin sitä voisi kuvata, etenkin kun katsoo Sami Revon ottamia tummanpuhuvia tuotekuvia ja Heli Blåfieldin mustavalkoisia valokuvia verstaillaan ahertavista käsityöläisistä.

Lasinpuhaltaja työssään. Kuva: Samuji / Heli Blåfield

 

Samuji Koti

Mikonkatu 1, Helsinki

ma-pe 11-19, la 11-17

 

 

 

 

Viron vaatetehtaat

Protex Balticin tehdashalliin tulvii luonnonvaloa. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Tehdastyöläisen arkea Protexin ompelimossa. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Mihin ihmeeseen olen taas mennyt ilmoittautumaan, mietin torstaiaamuna kello 1.45, kun herätyskellon raaka pirinä lävisti uneni. Syksyn ensimmäiset yöpakkaset olivat saapuneet, ja ikkunan takana oleva pimeys näytti mustalta aukolta. Reilun tunnin kuluttua nousin kuitenkin jo linja-autoon suuntana Länsisatama, jonne saavuin tasan kello kuusi. Pikkuhiljaa matkaseurakin alkoi valua paikalle, ja jonkin ajan kuluttua paikalla oli kolmetoista tekstiili- ja vaatetusalan ammattilaista sekä matkanjohtajamme, Teollisuustaiteen liitto Ornamon koulutusassistentti Laura Aalto-Setälä.

Päivän virallisena ohjelmana oli tutustuminen kolmeen Tallinnassa sijaitsevaan vaatevalmistajaan sekä Viron taideteollisuus- ja designmuseoon, Eesti Tarbekunsti- ja designmuuseumiin. Tallinnan satamassa meitä oli vastassa paikallisopas, muotoilija Kirsi Miettinen, jonka kanssa pakkauduimme pikkubussiin ja lähdimme ajelemaan keskustan etelälaidalle.

Baltic Intertex

Neuletakki ennen ja jälkeen pesun. Baltic Intertexin toimitusjohtaja kertoo esimerkin kautta tuotetestauksen tärkeydestä. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Neuletakki ennen ja jälkeen pesun. Baltic Intertexin toimitusjohtaja kertoo oikeanlaisen tuoteinformaation tärkeydestä. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Ensimmäinen vierailukohteemme oli Tondissa sijaitseva Baltic Intertex. Yritys on erikoistunut vaatteiden tuotekehitykseen ja tuotantoon, ja tekee yhteistyötä monien suomalaisten designmerkkien kanssa. Baltic Intertexin missiona onkin: ”Annamme suunnittelijan visiolle muodon!”

Baltic Intertexin toimitusjohtaja Ulvi Kala korosti hyvän ja yksilöllisen asiakaspalvelun merkitystä. Käytännössä yhteistyö voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suunnittelija toimittaa sähköpostitse luonnospiirrokset, ja Baltic Intertexillä hoidetaan kaavoitus, ommellaan mallikappaleet ja valmistutetaan tuotantoerät. Yritys myös opastaa asiakkaitaan monissa asioissa, muun muassa materiaalihankinnoissa ja niiden taloudellisessa käytössä. Kutakin tuotetta hiotaan yhdessä, kunnes se on kaikilta osin tarkoituksenmukainen ja ennen kaikkea teolliseen tuotantoon soveltuva.

Kaikki Baltic Intertexin käyttämät tehtaat sijaitsevat Virossa, koska tuotantoa halutaan valvoa itse. Myös kommunikoinnin on sujuttava, jotta tuotteista tulee juuri sellaisia kuin pitää. Firma ei kilpaile hinnalla, vaan laadulla, ja tämä on toimitusjohtajan esitelmää kuunnellessa helppo uskoa. Muutenkin yrityksellä tuntuu olevan nykyaikainen ja eteenpäin pyrkivä asenne. Ulvi Kala toteaa pariinkiin otteeseen, että tärkeintä on työn ilo!

Protex

Protexilla valmistetaan muun muassa älyvaatteita. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Neuvostohenkisessä ravintola Söökissä nautitun lounaan jälkeen ajoimme Mustaanmäkeen, jossa sijaitsee Protexin Viron konttori ja yksi kolmesta tehtaasta. Protex on norjalainen yritys, jonka asiakkaat tulevat pääasiassa Pohjoismaista. Myyntipäällikkö Diana Strömnes kertoi, että yritys panostaa erityisesti korkeaan laatuun ja vastuulliseen liiketoimintaan.

Pitkien tuotantolinjojen välissä kävellessä huomasi, että tuotantokapasiteetti on huikea. Protex valmistaa ammattitaidolla niin lastenvaatteet, univormut, tekniset tekstiilit kuin älyvaatteetkin. Ompelimossa saimme tutustua muun muassa hopeajohtimia sisältävän, lihasrappeumaa sairastavan ihmisen toimintakykyä ylläpitävän paidan valmistamiseen. Yhden paidan valmistamiseen kuluu aikaa noin kahdeksan tuntia, me toki seurasimme toimitusta vain muutaman minuutin.

Protexilla on kolmisensataa työntekijää. Tehdastyöläisten hyvinvoinnista huolehditaan muun muassa päivittäisellä taukojumpalla. Merkille pantavaa on myös se, että tehdashallien isoista ikkunoista tulvii sisään luonnonvaloa, joka on työssä jaksamisen kannalta aina parempi vaihtoehto kuin pelkkä loisteputkien loimotus.

Maidiga

Viimeinen tehdaskohteemme, Maidiga, sijaitsee Kassisaban alueella. Maidiga on vastikään muuttanut uusiin tiloihin, joissa kaikki toiminnot ovat saman katon alla. Työtä tehdään kahdessa kerroksessa ja tiiviissä tunnelmassa. Tutustumiskierrokselle meidät johdatti myyntipäällikkö Kaja Kerson.

Maidigalla pukupaita syntyy käden käänteessä. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Maidigan erikoisosaamista ovat miesten pukupaidat, joita valmistuu noin kahdensadan kappaleen päivävauhdilla. Kokoushuoneessa oli esillä tehtaan oman tuotemerkin Ewaldin paitoja. Erityistä mielenkiintoa ryhmässämme herätti kauluspaidan viikkaaminen parissa minuutissa myyntikuntoon. Siihen ei moni ornamolainenkaan pysty! Pukupaitojen lisäksi Maidiga valmistaa alihankintana työasuja. Brodeerauskone tikittää puseroiden rintapieliin tuttuja logoja, sillä suurin osa yrityksen asiakkaista tulee Suomesta.

Karnaluks

Kolmannen tehdaskierroksen jälkeen joku ehdotti, että voisimme ennen kahvitaukoa käydä pikaisesti Karnaluksissa, tuossa suomalaistenkin käsityöläisten tuntemassa pyhiinvaelluskohteessa. Vastaavaa tukkuliiketta ei löydy Suomesta, joten ehdotus sai välitöntä kannatusta. Pyörähdimme siis pikaisesti myymälässä, josta löytyy jos jonkinlaista nappia, nauhaa, neulaa ja lankaa. Näkymä ovelta myymälähalleihin oli juuri niin kirjava, kuin muistinkin. Ainakin ensisilmäyksellä voisi kuvitella, että ompelutarviketta, jota Karnaluksista ei saa, ei kyllä saa mistään muualtakaan. Tai no, joku taisi kysyä luomulaatuja… Karnaluks ei ehkä ole paikka, josta kannattaa etsiä ekologisia materiaaleja.

Eesti Tarbekunsti- ja designmuuseum

Viimeinen vierailukohteemme oli vanhassakaupungissa sijaitseva taideteollisuus- ja designmuseo, Eesti tarbekunsti- ja designmuuseum, jossa meidät otti vastaan museonjohtaja Kai Lobjakas. Hän kertoi Viron muotoilun historiasta, museon peruskokoelmasta sekä vaihtuvista näyttelyistä, joita tällä kertaa olivat nuorten muotoilijoiden suunnittelemia asusteita esittelevä Mini-Kaamos ja virolaisen kangasteollisuuden historiasta kertova Tööstustekstiil.

Makupaloja Viron tekstiiliteollisuutta esittelevästä näyttelystä. Kuva Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Makupaloja tekstiiliteollisuutta esittelevästä näyttelystä. Kuva Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Tehtaiden vanhoista mallikirjoista sekä kudotuista ja painetuista kangasnäytteistä tuli mieleen Tampereella toimivan Tekstiiliteollisuusmuseon kokoelmat. Virolaisilla ja suomalaisilla on ollut selvästi samansuuntainen tekstiilimaku, ainakin mitä teolliseen tekstiiliin tulee.

Esillä oli toinen toistaan upeampia kuoseja, joista suurin osa oli tehty kutomalla tai painamalla, jokunen myös nukittamalla. Omaa silmääni hivelivät tietysti kuosiin kudotut sisustuskankaat sekä geometriset jacquard-kankaat. Myös peiteväreillä maalatut kuosiluonnokset olivat kiinnostavia, etenkin kun niiden rinnalla oli samasta aiheesta kutomakoneella tehty versio.

Ajatuksia

Ornamon koulutukset vuonna 2014 ovat saaneet tukea Euroopan  sosiaalirahastolta Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen  myöntämänä

Ornamon koulutukset ovat vuonna 2014 saaneet tukea Euroopan
sosiaalirahastolta, myöntäjänä Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Opintomatka Viroon oli innostava ja avartava. Olin hämmästynyt siitä, kuinka elinvoimainen maan tekstiili- ja vaatetusteollisuus vielä on, ja kuinka siellä on menty eteenpäin siinä, missä Suomessa ollaan taannuttu. Toki matkamme oli vain pintaraapaisu muutamaan pääkaupungissa toimivaan yritykseen.

Reissusta jäi tietysti hyvä fiilis myös siksi, että meillä oli mahtava matkaporukka. Monikaan ei tuntenut ennestään toisiaan, mutta yhteinen sävel löytyi heti laivan aamiaisella. Paluumatkalla olikin jo analysoitu tekstiili- ja vaatetusteollisuuden nykytila, kehitetty alan koulutusta, suunniteltu uusia yhteistyöprojekteja ja haaveiltu tulevista opintomatkoista. Tällaista lisää!

Arvostakaa villasukkianne

Eila Anttila neuloo villasukkia kasvivärjäämistään langoista. Raitasukkia ja neulelankoja saa Punomon verkkokaupasta. Kuva: Eila Anttila

Syksy on saapunut, ja koleiden säiden myötä vanhat kunnon pässinpökkimät löytävät tiensä sukkalaatikosta aktiivikäyttöön. Minullakin on tällä hetkellä jalassani polviin asti ulottuvat sukat punaharmaalla punoskuvioinnilla. Neulemalli tunnetaan nimellä entrelac – kotoisammin konttineule – googletin juuri! Sukkani ovat kotoisin Oulusta. Tekijää en tiedä, koska olen saanut ne lahjaksi.

Villasukkiin suhtaudutaan yllättävän tunteellisesti. Yhden mielestä ainoa oikea väri on harmaa. Toisen mielestä värillä ei ole väliä, kunhan ovat oman mummon kutomat. Kolmas on sitä mieltä, että villasukkien on oltava löysät, ja neljännen mieleen ovat jalanmyötäiset. Viides puolestaan sanoo, että villasukkia ei tarvitse sen kummemmin ajatella, koska niitä vain ilmaantuu jostain ihan riesaksi asti.

Itse olen ajatellut villasukkia hyvinkin paljon. En niinkään sukankuluttajan tai puikonheiluttajan näkökulmasta, vaan liiketoiminnan kannalta. Lähes kaikissa käsitöiden hinnoittelua koskevissa nettikeskusteluissa nostetaan nimittäin esille kysymys, kuinka paljon villasukkien tulisi maksaa, ja toisaalta paljonko ne saavat maksaa. Aihe tuntuu olevan aina ajankohtainen, ja siksi haluan käsitellä sitä blogissani, vaikka itselläni sukkapuikot pysyvät hädin tuskin kädessä.

Villasukkien hinnoittelu – maalaisjärkeä vai rakettitiedettä?

Eija Rekolan Jouluaatto-sukkia kelpaa käyttää läpi vuoden. Kuva: Eija Rekola / Taitaentehty

Eija Rekolan Jouluaatto-sukkia kelpaa käyttää läpi vuoden. Kuva: Eija Rekola / Taitaentehty

Villasukkien hinnoittelemiseen pätevät samat säännöt kuin muidenkin käsitöiden. Helmikuussa 2013 kirjoittamassani artikkelissa kerroin aiheesta yleisesti. Nyt lähestyn asiaa käytännönläheisestä näkökulmasta ja esittelen kuvitteellisen neuleyrittäjän hinnoittelulaskelman. Samanlaisia laskelmia voi hyvin käyttää muidenkin käsitöiden hinnoittelemiseen.

Esimerkkinä laskelmassa ovat yksiväriset käsin neulotut perussukat, joiden koko on 37–39. Sukkiin on kiinnitetty kartonkinen etiketti, jossa on valmistajan logo ja tuotetiedot. Sukat valmistetaan piensarjatuotantona, yhden tuotantoerän koko on 50 sukkaparia. Neuloja on yksinyrittäjä, joka työskentelee kotinsa yhteydessä olevassa verstaassa ja myy sukkia omassa verkkokaupassaan.

Hinnoittelulaskelmassa on huomioitava:

  • Materiaalikulut
  • Työkustannukset
  • Ulkopuoliset palvelut
  • Myyntikate
  • Arvonlisävero

Materiaalikulut

Villalangan menekki yhtä sukkaparia kohti on keskimäärin 150 grammaa eli koko tuotantoerään kuluu lankaa 7,5 kilogrammaa. Langan kilohinta tukussa on 20 euroa ja toimituskulut 10,00 euroa.

  • Materiaalikulut: 7,5 x 20,00 e + 10,00 e = 160,00 e (3,20 e/sukkapari)

Työkustannukset

Yhden sukkaparin neulomiseen kuluu ammattineulojalta aikaa keskimäärin viisi tuntia, eli viidenkymmenen kappaleen tuotantoerään kuluu 250 tuntia. Tuntipalkaksi neuloja on määritellyt 8,67 euroa, joka on tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työehtosopimuksen mukainen minimituntipalkka.

Sivukulukertoimekseen yrittäjä on määritellyt 1,8. Kertoimeen sisältyvät Yel-vakuutus ja muut henkilökohtaiset vakuutukset. Myös loma on ansaittava itse, jos sellaista aikoo pitää.

  • Työtuntien määrä: 250
  • Tuntipalkka (brutto): 8,77 e
  • Sivukulukerroin: 1,8
  • Työkustannukset sisältäen Yel:n ja muut sivukulut: 250 x 8,77 e x 1,8 = 3946,50 e (78,93 e/sukkapari)

Tässä kohtaa yrittäjä kauhistuu. Pelkät työkustannukset ovat lähes kahdeksankymppiä! Yön pitkinä tunteina hän tekee laskelmia ja toteaa yrittäjätulojensa jäävän alle Yel-tulorajan, sillä eihän kukaan ehdi neuloa villasukkia käsin niin paljon, että niistä kertyisi yli 7400 euron vuosiansiot. Virallisesti Yel-työtulo pitäisi tosin määritellä työpanoksen, eikä todellisten tulojen mukaan. Yrittäjä päättää irtisanoa Yel-vakuutuksen ja muut henkilökohtaiset vakuutukset silläkin uhalla, että tämä saattaa myöhemmin kostautua. Tuntipalkastakin on tingittävä, sillä yrittäjä on tehnyt markkinatutkimusta ja todennut villasukkien hintahaarukan olevan noin 5-45 euroa. Hän päättää lohkaista leivästään puolet, ja tyytyä vajaan viiden euron tuntitaksaan. (Tässä kohtaa on selvennettävä, että esimerkkiyrittäjä on täysin kuvitteellinen, enkä kehota ketään riistämään itseään!)

  • Työkustannukset ilman Yel:ä ja muita sivukuluja: 250 x 4,39 e = 1097,50 e (21,95 e/sukkapari)

Ulkopuoliset palvelut

Tuote-etiketit tilataan paikallisesta tulostuspalvelusta ja noudetaan itse. Hintaa viidenkymmenen kappaleen tulostamiselle ja leikkaamiselle tulee yhteensä 25 euroa.

  • Ulkopuoliset palvelut: 1 x 25,00 e = 25,00 e (0,50 e/sukkapari)

Omakustannushinta

Kun yllä mainitut kulut eli materiaalit, työkustannukset ja ulkopuoliset palvelut ynnätään, saadaan tuotantoerän omakustannushinnaksi 1282,50 euroa. Yrittäjältä kuluu siis yhden sukkaparin tuottamiseen 25,65 euroa. Tässä hinnassa ei ole vielä yhtään katetta, eli rahaa, jolla yritystoiminta pyörii, voitosta puhumattakaan.

Myyntikate

Yrittäjä on määritellyt katteekseen 15 prosenttia verottomasta myyntihinnasta. Tähän hän on sisällyttänyt muun muassa verkkosivujen ylläpidon, pakkaustarvikkeet, muuhun kuin tuotteiden valmistamiseen kuluvan työajan, puhelimen, nettiliittymän, matkakulut sekä muut yritystoiminnasta aiheutuvat kustannukset. Viidentoista prosentin kate on pieni, mutta sillä saa juuri ja juuri peitettyä yrityksen kulut. Voitto jää haaveeksi, mutta onhan työn ilo.

Myyntikate on nimensä mukaisesti osuus myyntihinnasta, joten tässä kohtaa tuleekin tenkkapoo, sillä myyntihinta ei ole vielä tiedossa. Mutta ei hätää. Kun omakustannushinta ja kateprosentti tiedetään, loppu on puhdasta matematiikkaa.

Veroton myyntihinta

  • Omakustannushinta: 1282,50 e
  • Kateprosentti: 15
  • Jakaja: 0,85*
  • Veroton myyntihinta: 1282,50 e / 0,85 = 1508,82 e (30,18 e/sukkapari)

* En osaa avata jakajan syntymekasmia sen kummemmin, kuin että oikean jakajan saa, kun yhdestä kokonaisesta, täyttä sataa prosenttia kuvaavasta desimaaliluvusta (1,00) vähentää halutun viidentoista prosentin myyntikatetta kuvaavan osuuden (0,15). Eli näin: 1,00 – 0,15 = 0,85.

Kun omakustannushinnan 1282,50 euroa jakaa 0,85:lla, lopputulokseksi saadaan veroton myyntihinta 1508,82 euroa. Kun tästä vähennetään 15 prosentin kate, jää jäljelle omakustannushinta. Joskus laskukaavoja on helpompi soveltaa käytännössä kuin selittää!

Verollinen myyntihinta

Kun villasukkien veroton hinta on saatu selville, siihen on lisättävä vielä arvonlisävero. Näin saadaan selville verollinen myyntihinta eli sen hinta, joka asiakkaalta pyydetään. Arvonlisävero on prosenttiosuus verottomasta myyntihinnasta, ja siksi verollisen hinnan laskemisessa voidaan käyttää suoraa kerrointa.

  • Veroton myyntihinta: 1508,82 e
  • Verokanta: 24 %
  • Kerroin: 1,24
  • Verollinen myyntihinta: 1508,82 e x 1,24 = 1870,94 e (37,42 e/sukkapari)
Jaana Huhtasen neulekoneella syntyy kaunista jälkeä. Aino- ja Janne-sukat. Kuva Jaana Huhtanen Design / Sibelius Center

Jaana Huhtasen neulekoneella syntyy kaunista jälkeä. Aino- ja Janne-sukat. Kuva Jaana Huhtanen Design / Sibelius Center

Yhden sukkaparin hinnaksi tulee 37,42 euroa. Ehkä hintalapussa voisi lukea tasan kolmekymmentäseitsemän tai -kahdeksan, mutta joka tapauksessa hintatason on oltava tätä luokkaa, jos tavoitellaan edes  jonkinlaista tuottoa. Mutta mutta, vaikka villasukkia neuloisi yhden parin kuukauden jokaisena arkipäivänä, kuukausipalkka jäisi alle neljän ja puolen sadan euron!

Tässä vaiheessa on jo myönnettävä, että käsin neulotuilla villasukilla ei elä. On joko tehtävä ohessa jotain muuta tai siirryttävä kustannustehokkaampaan koneneulontaan. Tietysti yksi tapa olisi kehittää omista sukkamalleistaan omaleimaisia brändituotteita ja suunnata markkinointi sellaisiin maihin, joissa sukankudontaa ei pidetä enää kansalaistaitona.

Lämmittää jalkoja, kuumentaa tunteita

Internetissä villasukkakeskustelu käy kuumana: ”Kuinka joku kehtaa pyytää villasukista kolmekymppiä”, Villasukista ei missään nimessä pidä maksaa yli viittätoista euroa”, ”Kukaan itseään arvostava käsityöläinen ei myy villasukkia alle kahdenkymmenenviiden euron”, ”Minä teen villasukkani itse kaupan alennuslangoista”, ”isoäitini kutoi villasukkia koko ikänsä, eikä koskaan pyytänyt niistä mitään”  ja niin edelleen.

Ammattilainen käyttää korkealaatuisia materiaaleja.   Kuva: Eila Anttila / Punomo

Ammattilainen käyttää korkealaatuisia materiaaleja. Kuva: Eila Anttila / Punomo

Ovatko villasukat ihmisen perusoikeus, jonka edessä käsityöläisten pitäisi taipua tekemään kannattamatonta työtä? Mielestäni eivät, vaikka toki soisinkin kaikkien saavan nauttia villasukkien lämmöstä. Toivoisin, että jokainen käsityöläinen arvostaisi työtään sen verran, että rohkenisi pyytää siitä asianmukaisen hinnan. Hinnan ei tarvitse hipoa pilviä, mutta ei myöskään voi olla niin, että myyjä joutuu maksajaksi.

Kriittisestä kirjoituksestani huolimatta minulla ei ole mitään sitä vastaan, että villasukkia neulotaan hyväntekeväisyyteen ja läheisille lahjaksi. Tällainen toiminta on jopa suotavaa, koska inhimillistä lämpöä ei voi olla koskaan liikaa.

Ps. Kuvissa esiintyviä villasukkia voi ostaa seuraavista verkkokaupoista: Punomo (Eila Anttila), Taitaentehty (Eija Rekola) ja Sibelius Center (Jaana Huhtanen).

Juuri Lifestyle suomalaisuuden alkulähteillä

Suomenlampaan villainen Juuri-huopa on kotimaista käsityötä. Kuva: Juuri Lifestyle / Tiina Loisa

Mikä olisikaan juurevampaa kuin suomenlampaan villasta kangaspuilla kudottu huopa? Näin ajatteli tuore yrittäjä Tiina Loisa valitessaan tuotteita Juuri Lifestyle- verkkokauppaansa. Heinäkuussa avattuun putiikkiin on koottu valikoima tuotteita, jotka pohjautuvat suomalaiseen kansanperinteeseen ja sielunmaisemaan. Suurin osa tuotteista on valmistettu alusta loppuun Suomessa, monet ihan raaka-aineita myöten.

Yhteistyöni Juuri Lifestylen kanssa alkoi viime talvena, kun Tiina otti minuun yhteyttä ja tiedusteli, olisiko Karkelolta mahdollista saada myyntiin suomenlammashuopia. Koska olen erikoistunut tilaustöihin, eikä Karkelolla siksi ole omaa jälleenmyyntiin tarkoitettua mallistoa, tarjosin Juurelle omaa huopamallia. Tiina innostui ajatuksesta, että samaa huopaa ei saisi mistään muualta, ja niinpä panimme suunnittelutyön alulle.

Kesäyön tunnelmaa

Ihan aluksi pyysin Tiinaa kuvailemaan tunnelmia ja fiiliksiä, joita hän haluaisi huovan ilmentävän. Tiina kuvaili runollisesti viilenevää loppukesän yötä, järveltä nousevaa usvaa, hiljaisuuden rikkovia kuikan huutoja ja hirsimökin portailla nautittua höyryävän kuumaa teetä. Olin iloisesti yllättynyt, sillä harvoin asiakkaat rohkenevat heittäytyä tällaiseen tunnelmointiin! Toteutukseen sain vapaat kädet. Ainoina konkreettisina toiveina olivat utuisen vaaleat sävyt ja mahdollisimman pehmeä pinta.

Kuva: Juuri Lifestyle

Pehmeä ja utuisen harmaa pinta. Kuva: Fokuso / Hannu Tenhunen

Aluksi esitin Tiinalle kolme luonnosta. Tässä vaiheessa olin jo pyrkinyt eroon ilmeisimmästä ratkaisusta, joka olisi ollut usvaa muistuttava raidoitus. Juuri-huopa saisi ennemminkin täydentää kuin toistaa mielikuvaa kesäöisesta maisemasta. Kun Tiina oli valinnut mieleisensä kuosin, kudoin hänelle näytteen. Tekstiilisuunnittelussa jos missä on tärkeää, että työn tilaaja pääsee myös tunnustelemaan materiaalia.

Saatuani mallille hyväksynnän, siirryin protokappaleen valmistamiseen. Rakensin loimen kangaspuille ja kudoin siihen vaaleanharmaan huovan. Viimeistyskäsittelyksi valitsin kevyen vanutuksen, jotta sain huovaan sopivan kuohkean pinnan. Vielä tuuletus raikkaassa ulkoilmassa, ja niin oli ensimmäinen Juuri-huopa valmis!

Pohjoista lämpöä ekologisesti ja eettisesti

Juuri Lifestylen huopa on jokaista lankaa myöten kotimainen. Villa tuotetaan Kainuussa ja pestään, karstataan ja kehrätään langaksi Etelä-Savossa. Huopa kudotaan Pirkanmaalla Reija Nylundin kudontapajalla ja viimeistellään Karkelon omassa kutomossa Tampereella.

Suomenlampaan villa on yksi ekologisimmista tekstiiliraaka-aineista.

Suomenlampaan villa on yksi ekologisimmista tekstiiliraaka-aineista.

Värjäämätön suomenlampaan villa on yksi ekologisimmista tekstiiliraaka-aineista, sillä sen tuotannossa kuluu muihin luonnonkuituihin verrattuna hyvin vähän luonnovaroja, ja siitä pystytään valmistamaan pitkäikäisiä tuotteita. Eläinkuituja vertaillessa suomenlampaan villa nousee myös eettisimpien materiaalien joukkoon, sillä Suomessa lammaskatraat ovat verrattain pieniä, lampaat saavat asianmukaista ravintoa ja virikkeitä, ja kasvattajat ovat ainakin oman kokemukseni mukaan kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista.

Kaunista ja käytännöllistä

Suunnittelemieni villahuopien lisäksi Juuri Lifestylestä löytyy monenlaisia käyttötekstiilejä kuten Loruloimen virkattuja pannunalusia, Kirjosillan kirjomia patakintaita, Raijan aitan pellavapyyhkeitä ja Kankurittaren hartiahuiveja. Lisäksi tarjolla on Kalevantulen soijakynttilöitä, Tulikiilan takorautaisia ripustuskoukkuja, Laatupuukon sieniveitsiä, Valkoisen puun keramiikkaa sekä paljon muuta kaunista ja käytännöllistä.

Kide-kantoliina on kangasta myöten kotimainen

Kide-kantoliina on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Kide-kantoliina on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Viime syksynä pääsin mukaan Liinalapsen tuotekehitysprojektiin, jonka tuloksena syntyi täysin kotimainen Vanamo-kantoliinamallisto. Liinalapsi on kantoliinoihin ja muihin kankaisiin kantovälineisiin erikoistunut verkkokauppa, jonka valikoimista löytyvät Vanamon lisäksi omat Wompat- ja Koala Ring -merkkiset tuotteet sekä värikkäät Girasol-liinat.

Oma kädenjälkeni näkyy Vanamo-malliston Kide-sarjassa, johon kuuluu sidottavia kantoliinoja, rengasliinoja ja kantoreppuja. Kide-liinoja ja -reppuja on saatavana luomupuuvillaisina, puolipellavaisina ja merinovillaisina. Näistä keskipaksu puuvillaliina on kaikkein monikäyttöisin, sillä se soveltuu sekä pienen että ison lapsen kantamiseen ja ympärivuotiseen käyttöön. Vauvan kantamiseen sopivat lisäksi ohut puolipellavainen liina sekä pehmeä merinovillaliina. Taaperolle suositellaan paksuja puuvilla- ja puolipellavaliinoja.

Perinteisiä kuvioita modernisti toteutettuna

Suunnittelutyötä aloittaessani Liinalapsen Niina Hallikainen esitti toiveen, että kuviot kumpuaisivat suomalaisesta luonnosta ja kansanperinteestä. Pelkistetyn skandinaavisuuden sijaan ajatuksena oli, että kankaan kuosi olisi mahdollisimman koristeellinen, ja siinä olisi mukana ripaus kansallisromantiikkaa. Tehtävänanto poikkesi täysin siitä, mitä minulta oli aiemmin tilattu, joten kesti hetken ottaa rikas kuviomaailma haltuun. Onneksi Niina kuitenkin tiesi, mitä halusi, ja toimitti ideointimateriaaliksi runsaasti kuvia.

Hillitty väritys antaa tilaa runsaille kuvioille. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Hillitty väritys antaa tilaa runsaille kuvioille. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Liinalapsen uudet kantoliinakankaat valmistaa espoolainen Kultavilla. Sieltä sain käyttööni materiaalit kangasnäytteitä varten ja tiedot käytössä olevasta tekniikasta. Kide-kuosin lähtökohtana oli lumihiutaleeksi kutsuttu kudontamalli, jota näkee usein vanhoissa kodintekstiileissä. Mallia ei kuitenkaan haluttu kopioida, vaan liinan haluttiin olevan kokonaan omaa designia. Siis jotain erityistä, jollaista muista lastentarvikeliikkeistä ei vielä löydy. Ja siinä todella onnistuttiin!

Kide syntyi lukuisten luonnosten ja kokeilujen pohjalta, aikaa säästämättä. Olin riemuissani uudesta upeasta kankaasta, mutta varsinaiseen ilonpitoon annoin itselleni luvan vasta siinä vaiheessa, kun sain kutomosta ilmoituksen, että kutomakone jyskyttää ensimmäisiä kangasmetrejä.

Näin jälkikäteen on todettava, että yhteistyö Liinalapsen ja Kultavillan kanssa sujui erittäin mutkattomasti. Aiempi kokemukseni kantoliinan suunnittelusta oli varmasti hyödyksi, samoin teollisten tuotantomenetelmien tunteminen.

Tutkitusti haitta-aineeton

Turvallisuus on kantoliinan tärkein ominaisuus. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Kantoliina on käyttöominaisuuksiensa puolesta vaativa tekstiili, ja asettaa täten haasteita sekä kankaan suunnittelijalle että valmistajalle. Kantoliinakankaan on kestettävä venytystä, hankausta ja pesua sekä oltava vinoon joustava. Lisäksi vauvoille ja pienille lapsille suunnattujen tuotteiden on oltava ehdottoman turvallisia ja testattuja. Lapset ovat hyvin herkkiä kemikaaleille, joten valmistajan on oltava varma siitä, että kaikki raaka-aineet ovat varmasti haitta-aineettomia.

Kide, kuten muutkin Vanamo-malliston kantoliinat, on kudottu Öko-Tex 100 -sertifioiduista langoista. Kansainvälinen Öko-Tex -merkintä takaa sen, että kankaan raaka-aineissa ei ole vaarallisia torjunta-aine-, raskasmetalli- tai formaldehydi-jäämiä. Puuvilla on lisäksi GOTS-laatuista. GOTS on lyhenne sanoista Global Organic Textile Standard, ja merkintä myönnetään vain luonnonmukaisesti viljellylle puuvillalle, jonka koko tuotantoketjussa on huomioitu ekologisuus ja eettisyys.

Kantoliina auttaa arjessa

Kide- ja muut Vanamo-malliston kantoliinat on suunniteltu luontoa ajatellen. Kuva: Liinalapsi / Julius Rääteli

Kantoliina antaa liikkumisen vapauden. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Kantoliina on hyvä vaihtoehto vaunuille ja rattaille, sillä lapsi kulkee siinä kätevästi paikkaan kuin paikkaan ja tuntee olonsa turvalliseksi, kun saa olla tutun ihmisen lähellä. Monet käyttävät kantoliinaa myös kotona, sillä näin kädet pysyvät vapaina muille askareille. Oikein sidottu kantoliina säästää myös kantajan selkää.

Niina Hallikainen on kantanut omia lapsiaan liinassa vastasyntyneestä siihen saakka, kun he ovat alkaneet tutkia maailmaa omin jaloin. Hän vastaa mielellään kaikkiin kantoliinoihin liittyviin kysymyksiin ja opastaa sopivan liinan valinnassa ja käytössä.

Viikonloppu mainosgraafikkona

frezza

Pauligin kahvin makuinen Frezza-juoma on niin viilentävää, että kahvirengaskin huurtuu.

Viime viikonloppuna osallistuin kuvankäsittelytaitojen kehittämismielessä Pauligin Frezza-julistekilpailuun. Frezza on pienissä pulloissa myytävää kylmää kahvijuomaa, jonka mainoslause kuuluu: ”Frezza viilentää”. Havahduin asiaan viime tipassa, joten deadline häämötti kahden päivän päässä. En kuitenkaan antanut tiukan aikataulun lannistaa, vaan aloin reippaasti työstää muutamaa ehdotusta. Yksi näistä oli Huurteinen kahvirengas.

Aluksi kahvirengasaihe tuntui kuluneelta, sillä Googlesta löytyy hakusanalla ”coffee stain” yli kahdeksan miljoonaa tulosta ja kuviakin sivutolkulla. Yhtään huurteessa olevaa mallia en kuitenkaan löytänyt, joten ryhdyin tuumasta toimeen. Logot, mainoslause ja tuotekuvat olivat ladattavissa kilpailusivulta, joten varsinaiseksi taiteelliseksi ponnistukseksi jäi kahvirenkaan ikuistaminen ja julisteen sommitteleminen.

Jokaisella viivalla on tarkoitus

Minimalismi on yksi vaikeimmista taiteen lajeista. Kiinnostuin tyylisuunnasta jo yläasteella, kun kuvaamataidon opettajani sanoi, että jokaisella viivalla on oltava tarkoitus. Tätä olen yrittänyt noudattaa niin taiteessa kuin designissa, toisinaan vähän pakkomielteisestikin. Toisaalta on helppo työskennellä, kun on selvä päämäärä. Minulle tasapainoinen sommittelu on tärkeä, mutta täydellisen symmetrian tavoittelusta yritän kovasti päästä eroon.

Frezza-julistetta suunnitellessa tähtäsin niukkaan ilmaisuun. Mietin mikä näyttäisi hyvältä sekä pienessä että isossa koossa, ja millaista kuvaa voisi hyödyntää sekä verkko-, lehti- että katumainonnassa. Mietin myös, mikä olisi kaikille kahvin ystäville tuttua, mutta samalla hieman arvoituksellista. Ja vielä, kuinka saada kylmän kahvijuoman olemus parhaiten esiin?

Yötöitä kahvin voimalla

Olisiko tässä Frezzan uusi mainosjuliste?

Olisiko tässä Frezzan uusi mainosjuliste?

Saatuani ajatuksen huurtuvasta kahvirenkaasta, päätin testata sen toimivuutta käytännössä. Aikaa ei ollut hukattavaksi, joten hyppäsin luonnosteluvaiheen yli ja siirryin suoraan toteutukseen. Aluksi keitin pannullisen vahvaa kahvia, kuten yleensäkin töitä aloitellessani. Tosin harvoin tulee aloitettua uutta työtä perjantai-iltana ja jatkettua pikkutunneille. Tämän jälkeen kaivoin kaapista kaikki eri muotoiset kahvikupit ja kasan akvarellipaperia.

Valkoiselle pinnalle syntyi rinkula toisensa perään, mutta sitä oikeaa ei tahtonut löytyä. Kuinka vaikea onkaan saada aikaan hallittu, mutta tahattoman näköinen jälki! Seuraavana aamuna (jälleen kahvikupin äärellä), katsoin tuotoksia uusin silmin. Näennäisesti samanlaisten renkaiden joukosta erottui nyt yksi muotovalio, joka sai Photoshopilla kylmän kylvyn.

Äänestä suosikkiasi!

Kilpailun voittaja valitaan yleisöäänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää kilpailusivustolla 12. kesäkuuta asti klikkaamalla julisteen alla olevaa tykkää-nappia. Kilpailussa on erikseen kutsusarja, jossa kisaavat Anssi Kasitonni, Aino Louhi, Kasper Strömman, Aiju Salminen, ja Teemu Keisteri. Molemmissa sarjoissa äänensä voi antaa niin monelle työlle kuin haluaa.