Pertti Kurikan passikotelot

Passikotelot Pertille, Karille, Samille ja Tonille.

”Mä en oikein tiedä, millaisia ne punkkarit on”, totesi äitini kun kerroin puhelimessa viimeisimmästä projektistani, punkbändi Pertti Kurikan nimipäiville suunnittelemistani passikoteloista. Tämä siitä huolimatta, että lapsuudenkotini kellarissa raikasi suomipunk yötä päivää, ja isän piti alvariinsa huutaa, että nyt se toosa pienemmälle. Samaan aikaan äiti ompeli veljen kloorivalkaistujen farkkujen lahkeita alati kapeammiksi. No, kohta äitikin muistaa, mitä ovat punkkarit, sillä tämänvuotiselta Euroviisu-hehkutukselta ja Pertti Kurikan Aina mun pitää -biisiltä tuskin kukaan voi välttyä.

Tyyli kohdalleen

Passikoteloprojekti sai alkunsa, kun Kehitysvammaisten tukiliiton tiedottaja Jaana Teräväinen otti minuun kevättalvella yhteyttä. Hän oli kuullut, että minulta saattaisi löytyä osaamista tämän tyyppisiin tilaustöihin. Mietin asiaa noin puoli minuuttia, ja ilmoitin ottavani homman vastaan. Vaikka bändin tyyli oli minulle entuudestaan tuttu ja valmistettava kappalemäärä pieni, tehtävä ei ollut sen yksinkertaisempi kuin muutkaan toimeksiannot. Tilaajan toiveena oli, että passikotelot olisivat päheät, rouheat ja miehekkäät, ja niissä saisi mielellään olla Suomen lippu. Punk-henkisyyttäkään ei sopinut unohtaa.

Kierrätysfarkkua väriroiskeilla höystettynä

Hetken tuumailtuani päätin valmistaa kotelot kierrätysmateriaalista vanhalla kunnon tee-se-itse -menetelmällä. Ostin kirpputorilta harmaat pillifarkut ja tilasin Seriväristä mustaa kuultoväriä, valkoista ja sitruunankeltaista peittoväriä sekä neonkeltaista tehosteväriä. Tilausta tehdessä oli mennä sormi suuhun, sillä olen leikkinyt painovärien kanssa viimeksi opiskeluaikoina, kun Ämyrockin 30-vuotisfestareille tarvittiin kangaskasseja. Onneksi valmistaja lähetti minulle seikkaperäisen ohjeistuksen väriaineiden ominaisuuksista.

Halusin passikoteloihin mahdollisimman autenttisen punk-hengen, joten painokuvioita suunnitellessani palasin mielessäni 1980-luvulle. Mietin kuinka hommat tehtiin, kun kuvankäsittelyohjelmat olivat vielä harvojen herkkua, eikä internetistä ladattavista fonttivalikoimista ollut tietoakaan. Päädyin hahmottelemaan toistuvat elementit ensin ruutupaperille, jonka jälkeen sabluunat syntyivät kätevästi kuultopaperista ja piirtoheitinkalvosta. Oli mukavaa askaroida välillä jotain alusta asti omin käsin, ja juuri sopivassa välissä tietokonekin sanoi itsensä irti.

Kuviointia sabluunalla ja vapaasti roiskien.

Kun esivalmistelut oli tehty, suojasin työhuoneen lattian jätesäkillä, sekoitin värit ja aloitin, hmm, taiteellisen työskentelyn. Tavoitteena oli saada aikaan kotikutoisen näköistä jälkeä, joka näyttäisi sattumanvaraiselta, mutta ei kuitenkaan amatöörimäiseltä. Tämä oli yllättävän vaikeaa johtuen siitä, että symmetriaa rakastavana henkilönä minun olisi koko ajan tehnyt mieli korjailla lopputulosta. Mutta sain kuin sainkin käännettyä aivojeni taajuuden sopivasti vinksalleen, enkä sortunut siloitteluun.

 

Sinnikkyys palkitaan

Yleensä valmistutan suunnittelemani tuotteet ompelijalla, koska haluan keskittyä ydinosaamiseeni eli tuotekehitykseen. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä kaiken itse ja lainasin ystävältäni ompelukonetta. Kanttausvaihteessa tuli taas äitiä ikävä, ja oli soitettava hänen neuvontapuhelimeensa. Uskomatonta, mutta totta, että ihminen voi työskennellä tekstiilialalla osaamatta ommella. Muutamien tuskaisten tuntien kuluttua kankaanpalat ja vinokantit alkoivat kuitenkin järjestyä haluttuun muotoon, ja koteloista tuli käyttötarkoitusta ajatellen juuri oikeanlaiset.

Pertti tutkii saumoja, Toni antaa kommentteja. Kuva: Laura Keski-Hakuni

Iloa puolin ja toisin

Suomen lippu takakannessa anarkistisesti, vaan ei vähätellen.

Olen fanittanut Pertti Kurikan nimipäiviä siitä asti, kun näin yhtyeen vuonna 2011 Ilosaari-rockissa. Seuraavana vuonna ensi-iltansa saanut bändin elämästä kertova Kovasikajuttu-leffa oli niin mieleenpainuva, että sen muisteleminen saa minut edelleen nauramaan, mutta myös liikuttumaan. Luonnollisesti olin siis todella innoissani, kun sain tehtäväkseni suunnitella Pertille, Karille, Tonille ja Samille uniikit passikotelot. Me itse -yhdistys luovutti lahjan pojille eilen, The Best of Greatest Hits -kokoemalevyn julkaisupäivänä. Huomenna bändi lentää Wieniin.

Onnea Euroviisuihin Suomi ja Pertti Kurikan nimipäivät!

Kirja-arvio: Käsitöillä ei elä

Esimerkillään Liisa Tuimala osoittaa, että kun visio on tarpeeksi vahva, niin kaikki esteet on ylitettävissä. Kuva: Nouseva Myrsky

Kun visio on vahva, niin esteet ovat ylitettävissä. Kuva: Nouseva Myrsky / Milla Grönman Photography

Latasin eilen koneelleni vastikään julkaistun, provosoivasti nimetyn Käsitöillä ei elä -kirjan. Kirjan kirjoittaja, korusuunnittelija Liisa Tuimala, on toiminut yrittäjänä vuodesta 2012. Hänen yrityksensä Nouseva Myrsky tunnetaan veistoksellisista tuotteistaan, jotka ovat paitsi kauniita, myös synkkiä tai vähintään puhuttelevia. Esimerkkinä mainittakoon uniikkikorumallisto Öljyinen lintu, jonka teema ei esittelyjä kaivanne.

Ohjeita alokkaille ja kertaajille

Käsitöillä ei elä -kirja on ladattavissa ilmaiseksi. Kuva: Nouseva Myrsky.

Käsitöillä ei elä -kirja on ladattavissa ilmaiseksi verkosta. Kuva: Nouseva Myrsky.

Käsitöillä ei elä on suunnattu aloitteleville yrittäjille, mutta sopii kertausharjoitukseksi myös oman aiemmin aloitetun yritystoiminnan kehittäjille. Yrittäjäopiskelijoiden mentorina olen pannut merkille, että samat aiheet mietityttävät kaikkia luovien alojen yrittäjiä uran pituudesta riippumatta. Ikuisuuskysymyksiä ovat muun muassa tuotevalikoiman laajuus, yrityksen tunnetuksi tekeminen, sopivien myyntikanavien valinta, asiakaspalvelun laatu ja oma jaksaminen. Tuimalan oppaassa käsitellään yllä mainittuja aiheita ja esitetään kysymyksiä, mutta ei anneta suoria vastauksia. Ennemminkin opas herättää pohtimaan, mikä juuri oman yrityksen kohdalla on järkevää ja mielekästä sekä rohkaisee suoraan toimintaan omien unelmien saavuttamiseksi.

Jos jotain kaipaisin kirjaan lisää, niin kuvia. Vahvan vision, mieleenpainuvan nimen ja omaperäisten tuotteiden lisäksi Nousevan Myrskyn ehdottomana vahvuutena ovat upeat tunnelmakuvat, joita kirjassa olisi kannattanut hyödyntää. Myös oikoluku olisi ollut paikallaan, vaikka sisällön ollessa riittävän kiinnostava, ei muutama pieni virhe muodostukaan lukemista haittaavaksi ongelmaksi. Kyllä tästä olisi mukava saada myös painettu versio!

Rohkea avautuminen

Öljyinen lintu. Kuva: Nouseva Myrsky.

Liisa Tuimalan ilmaisu on rikasta ja soljuvaa. Erityisesti arvostan sitä, että Tuimala käyttää esimerkkinä omaa yritystään ja kokemuksiaan yrittäjyydestä, eikä suhtaudu itseensä liian vakavasti. Aito avoimuus, ulospäinsuuntautuneisuus ja itsensä likoon laittaminen on designereille mielestäni hieman epätyypillistä, vaikka monet vannovatkin verkostoitumisen ja läpinäkyvyyden nimeen. Tuimala ottaa myös rohkeasti kantaa uransa alkutaipaleella kuulemiinsa epäileviin kommentteihin. Jopa niin rohkeasti, että yksi niistä on päätynyt kirjan nimeksi.

On hyvä huomata, että ollakseen hyödyllinen, yrittäjyyden oppikirjan ei tarvitse olla kaiken kattava tiiliskivi. Tuimalan kirja on sopivan pituinen luettavaksi vaikka kahvitauolla. Iltalukemiseksikin se sopii, koska siinä ei maalailla yöunia vievää kauhukuvaa yrittäjän kivisestä ja väistämättä kadotukseen johtavasta tiestä, vaan rohkaistaan tutkimusmatkalle yrittäjyyden kiehtovaan maailmaan.

Kamerakierros Designtorilla

Tampereen Klubilla ja Pakkahuoneella oli toissa viikonloppuna kuhinaa, kun Designtori kokosi yhteen joukon suomalaisia muotoiluyrittäjiä ja jouluostoksilla olevia muotoilun ystäviä. Designtori-tapahtumia järjestää Design on Tampere -yhdistys, jonka tavoitteena on kehittää tamperelaista muotoilu- ja kaupunkikulttuuria. Tänä vuonna torilla oli erityisen mielenkiintoinen kattaus niin sisustustuotteita, vaatteita kuin taidettakin. Sattuneesta syystä pysähdyin ihailemaan erityisesti kankaita ja kudottuja tekstiilejä.

Aluksi löysin itseni Johanna Gullichsenin klassisten ruutukuosien ääreltä juttelemasta tutun myyjän kanssa. Myyjäispöydästä löytyi muun muassa tyynyjä, pöytätabletteja ja kangaskukkaroita. Kaikki Johanna Gullichsenin kankaat kudotaan Suomessa, ja korkea laatu sekä näkyy että tuntuu. Pöydän kulmalla oli myös korillinen Coston hassunhauskoja tupsuhattuja Gullichsenin kankaista ommeltuna. Lipallisen kotsan rinnalle oli tullut myös uutuus, korvaläpällinen metsurinhattu.

Iloisia tunnelmia Johanna Gullichsenin osastolla.

Coston hattuja oli näyttävä kokoelma myös ekologiseen muotiin erikoistuneen Seelen osastolla. Nämä lakit olivat meikäläisen näkökulmasta anonyymejä, toisin sanoen niistä ei löytynyt minkään kangasfirman merkkiä. Coston tuotteethan ommellaan ylijäämäkankaista, ja niissä on usein myös materiaalintoimittajan logo. Monipuolinen kuosi- ja värivalikoima takaa sen, että hattuja löytyy joka makuun.

Coston hattuja löytyi useammalta myyntipisteeltä. Tässä Seelen kokoelma.

Seuraavaksi suunnistin Wool Gertruden kojulle, jossa oli tarjolla raikkaan raidallisia puuvillamattoja sekä suomalaisesta villasta käsin kudottuja huopia ja huiveja. Väriskaala oli suoraan lampolasta eli valkoista, harmaata ja ruskeaa. Siellä täällä pilkahteli kuitenkin heleää vaaleanpunaista, keltaista ja oranssia, jotka olivat peräisin yrittäjän omasta väripadasta. Kerrassaan hurmaava uusi tuttavuus!

Wool Gertruden Anne Tuikkala esittelemässä kutomiansa mattoja ja villahuopia.

Sitten oli vuorossa työhuonenaapurini Salmiak Studion rekki, jossa raanuista ja ylijäämänahasta valmistetut laukut olivat näyttävässä rivissä. Revontuli-mallisto on todella nimensä veroinen, sillä raanulaukkujen kyljet hehkuvat toinen toistaan komeampia sävyjä. Monessa laukussa riippuu hauskana pienenä yksityiskohtana vanha avain – lukkoa saattaa joutua etsimään jonkin aikaa!

Salmiak Studion raanulaukut leiskuvat revontulten väreissä.

Huikeaa kangasilottelua löytyi myös Dead Birds & Lionheartin vaatetangoilta. Dead Birds panostaa kiinnostaviin materiaaleihin, joita heille toimittavat muun muassa sveitsiläiset, itävaltalaiset ja englantilaiset kutomot. Ensimmäisenä silmiini osui punertavan sävyinen kolmikulmion mallinen hartiahuivi, jonka kangas oli peräisin samasta kutomosta kuin Chanelin klassiset ruutukuosit. Dead Birds & Lion Heartin luomuksista löytyi paljon myös säihkyviä brokadeja.

Dead Birds and Lionheartin sädehtiviä leninkikankaita.

Dead Birds and Lionheartin sädehtiviä leninkikankaita.

Gtien elegantteja asusteita oli ihan pakko päästä hivelemään! Sopivasti rajoja rikkovan malliston jacquard-kuvioidut silkkikankaat valmistetaan Italiassa. Huivimaisissa kaulavaatteissa minuun vetosi erityisesti innovatiivisuus ja ajattomuus sekä se, miten nämä kaksi asiaa on onnistuttu yhdistämään toimivaksi käyttötuotteeksi.

Silkin hohtoa Gtien kaulavaatteissa.

Design Boulevardin osastolla huomioni kiinnittyi rullalla olevaan villamattoon. Myyjä avasi maton minulle kuvattavaksi ja kertoi sen olevan Mum’sin mallistoa. Matot suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan reilujen periaatteiden mukaan Intiassa. Mum’s tilaa mattomalleja eri suunnittelijoilta, joten kuoseissa riittää valinnanvaraa. Tässä yksilössä oli mustavalkoinen ornamenttikuviointi.

Rouhea villamatto Mum’sin mallistosta.

Paikalle oli saapunut myös Designbox, jonka pöydän kulmalla minua kutsuivat tanskalaisen H. Skjalm P:n  musta- ja sinivalkoiset pyyheliinat. Puuvillapyyhkeiden kuviointina oli klassista kalanruotoa jättikoossa. Tällaista pyyhettä kelpaisi katsella vielä vuosienkin kuluttua!

Kudotuissa H. Skjalm P:n pyyhkeissä on hienostunut kalanruotokuvio. Taustalla Lisa Bengtssonin koirakuosi.

Vähän ennen Designtorin sulkeutumista silmiini sattui vielä Uploud Audion kaiuttimet, joissa oli kirkkaanväriset irtopäälliset. Samalla kun kuvasin särmikkäitä laitteita, juttelimme muotoilijan kanssa kaiutinkankaiden teknisistä ominaisuuksista. Uploud Audion käyttämässä, alkuperältään amerikkalaisessa materiaalissa erityisen mielenkiintoista oli kuitusisältö – kangas on kierrätettyä ja palosuojattua polyesteriä. Tähän puhdaslinjaiseen muotoiluun oli hyvä päättää kierros designtorilla.

Upload Audio verhoaa kaiuttimet skandinaaviseen tyyliin.

Uploud Audio verhoaa kaiuttimet skandinaaviseen tyyliin.

 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille muotoilun ystäville!

Karkelo 10 vuotta – kuvia vuosien varrelta

Karkelon erikoisalaa on kankaiden suunnittelu ja tuotekehitys. Kuvassa Fragment-kangasta.

Samuji Koti -mallisto lanseerattiin tänä syksynä. Mallistosta löytyy suunnittelemiani pellavapyyhkeitä, muun muassa tämä Jokipiin pellavassa kudottu Multi Stripe -pyyhe. Kuva: Samuji / Sami Repo

Fazer Mylly toivoi liikelahjaksi jyvänmuotoisia kauratyynyjä. Kankaat kudottiin Tekstiiliverstaalla, ja tuotekehitysprojektissa apunani oli muotoilija Kaisa Maansalo.

Liinalapsi sai kantoliinamallistoonsa täydennystä, kun suunnittelin Kultavillassa kudottavaan kankaaseen kansallisromanttisen Kide-kuosin. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Juuri Lifestyle -verkkokauppa avautui kesän kynnyksellä. Ensimmäisen erän putiikille suunnittelemiani suomenlampaanvillahuopia valmisti Kudontapaja Reija Nylund. Kuva: Juuri Lifestyle / Hannu Tenhunen

Tolvilan kartanon omista luomuvilloista kudottuja huopia saa Paimenen makasiinista. Materiaali on suomenlampaan villaa.

Toisinaan on ammattilaisenkin opiskeltava uutta. Taalainsidoksen haltuuottoon meni jokunen tovi. 2012.

Toisinaan ammattilaisenkin on opiskeltava uutta. Taalainsidoksen haltuunottoon meni jokunen tovi, tässä ensimmäinen kokeilu.

Pyynikin trikoolla toimivalle Unica Fashionille sain kunnian suunnitella sametinpehmeän Kathy-takkikankaan, josta tässä takissa kaulus.

Yhteistyössä Taito-lehden ja Pirtin kehräämön kanssa syntyivät kotimaisesta villasta kudotut Vipinä- ja Vaateri -takkikankaat.

Ornamon 100-vuotisjuhlanäyttelyssä esiteltiin museoauton verhoilukangasta. Taidehallissa oli esille myös Renault Dauphine! 2012.

Teollisuustaiteen liitto Ornamon 100-vuotisjuhlanäyttelyssä esittelin museoauton verhoilukankaan suunnitteluprojektin. Tätä varten Sami Luoto (oik.) lainasi autoaan ja Harri Mäkinen verhoili siihen penkit.

Museoauton verhoilukangasprojektiin liittyvää materiaalia Ornamon näyttelyssä.

Museoauton verhoilukangasprojektiin liittyvää materiaalia Ornamon 100-vuotisjuhlanäyttelyssä Taidehallissa.

Tekstiiliverstaan kutomakone jyskyttää smaragdinvihreää Hertta-kangasta. 2013.

Tekstiiliverstaan kutomakone jyskyttää smaragdinvihreää Hertta-kangasta.

Yksi kutomon tärkeimmistä työvälineistä on laskin.

Yksi tekstiilisuunnittelijan tärkeimmistä työvälineistä on laskin. Teollisessa kutomossa tarvitaan myös kuulosuojaimia.

Päivänsäde-kantoliina on suunniteltu kudonnan harrastajia ajatellen. 2012.

Päivänsäde-kantoliina on suunniteltu Tekstiiliteollisuuden langoista kudonnan harrastajia ajatellen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen liikelahja, keväänvihreä kauratyyny. 2010.

Ensimmäinen iso liikelahjatilaus tuli Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Kankaat keväänvihreisiin kauratyynyihin kudottiin Tekstiiliverstaalla, ompelusta vastasi Anne Äikäs.

Käyttötekstiilien suunnitteleminen on aina mieluista. Kuvassa Toikan käsityömallistoon kutomani Kastehelmi-pyyhkeet.

Vuosien varrella olen suunnitellut useita käsityömalleja Lankavalle. Kuva: Lankava / Beata Kinnarinen

Vuosien varrella monet suomalaiset lankafirmat ovat tilanneet minulta kudontamalleja. Kuvassa pellavapyyhkeitä Lankavan mallistosta. Kuva: Lankava / Beata Kinnarinen

Yksi suurimmista projekteistani on ollut Valon viljaa -kirkkotekstiilisarjan suunnitteleminen Ryttylän kirkkoon. Tekstiilit kutoi Reija Nylund, kirjoi Ritva Rinne ja ompeli Pirjo Pohjaslahti.

.

Tästä Renault Dauphinesta aukeni tie museoauton verhoilukankaiden pariin. Sittemmin on valmistunut lähes kaksikymmentä alkuperäisen mallin mukaan kudottua autokangasta.

Tampereen piispantaloon tilatut alkuperäisen mallin mukaiset verhoilukankaat syntyivät yhteistyössä kudontapaja Reija Nylundin kanssa.

Työpöytä suursiivouksen jälkeen. Etualalla käsin kudottu Riimi-puuvillaverho. 2011.

Työpöytä suursiivouksen jälkeen. Etualalla käsin kudottu Riimi-puuvillaverho.

Vuonna 2010 Taiteen keskustoimikunta myönsi minulle apurahan tietokoneohjattujen kangaspuiden hankintaan.

Vuonna 2010 Taiteen keskustoimikunta myönsi apurahan tietokoneohjattujen kangaspuiden hankintaan. Tietokoneelta mallit on siirrettävissä kätevästi teolliselle kutomakoneelle.

Kuusi vuotta sitten Ovitorin neuvottelutilaan suunnittelemani kattaustekstiilit ovat edelleen käytössä. 2008.

Ovitorin neuvottelutilaan suunnittelemani kattaustekstiilit ovat palvelleet uskollisesti jo vuosia. Kaitaliina ja tabletit kudottiin Puustellin työkylässä.

Kutomani Kesäpäivä-seinätekstiili löytyy Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

Karkelon ensimmäinen tekstiilimallisto, Saaga, syntyi opiskeluprojektina Hämeen ammattikorkeakoulussa Wetterhoffilla. 2014.

Karkelon ensimmäinen tekstiilimallisto, Saaga, syntyi opiskeluprojektina Hämeen ammattikorkeakoulussa Wetterhoffilla.

Joskus suunnittelijakin tarttuu kuvaan. Tämä otos ja haastatteluni löytyvät Fantastisen Norsun blogista. 2013. Kuva: Inka Ylihärsilä

Joskus suunnittelijakin tarttuu kuvaan. Tämä mainio otos ja haastatteluni löytyvät Fantastisen Norsun blogista. Kuva: Inka Ylihärsilä.

Yrittäjän elämä on arvaamatonta. Työhuoneen jääkaapista löytyy juomia arkeen ja juhlaan. 2014.

Yrittäjän elämä on täynnä yllätyksiä. Työhuoneen jääkaapista löytyy juomia arkeen ja juhlaan!

pyynikin_trikoo

Suomen trikoon piipun juurella on tehty tekstiilejä yli sata vuotta. Karkelo on vain pieni osa tarinaa.

Kiitos kaikille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja blogin lukijoille! Jatketaan samaan malliin.

 

Samuji Koti

Samuji Koti on samaan aikaan perinteinen ja moderni. Kuva: Samuji / Sami Repo

Samuji Koti on kunnianosoitus käsityöperinteelle. Kuva: Samuji / Sami Repo

Designmerkki Samuji on lanseerannut markkinoille oman sisustusmalliston. Samuji Koti avasi viime viikolla ensimmäisen myymälänsä Helsinkiin, ja aiheesta on jo ehtinyt uutisoida muun muassa The New York Times. Tunnelmallisesta Mikonkadulla sijaitsevasta putiikista löytyy kankaita, sisustustekstiilejä, taidelasia ja uniikkia keramiikkaa, tarjoiluastioita, puisia leikkuulautoja, pahkakulhoja, kynttilöitä ja kynttilänjalkoja sekä luonnonsaippuoita.

Kuva: Samuji / Sami Repo

Hiljaista kauneutta. Kuva: Samuji / Sami Repo

Samuji Koti -malliston, kuten myös Samujin muiden tuotteiden takana, on muotisuunnittelija Samu-Jussi Koski. Sisustusmalliston suunnittelua ja tuotekehitystä varten Koski on koonnut joukon muotoilualan ammattilaisia ja käsityön taitajia. Itse hän vastaa malliston kokonaisilmeesta ja tuotteiden sopivuudesta Samuji-brändin henkeen.

Suunnittelutiimiin kuuluu muun muassa tekstiilisuunnittelija Erja Hirvi ja teollinen muotoilija Pasi Kärkkäinen. Mallistoa on työstetty vuoden verran, ja tänä aikana on vierailtu lukuisissa valmistajayrityksissä eri puolella Suomea. Lisäksi sopivia yhteistyökumppaneita on etsitty Liettuasta ja Japanista.

Pellavaista keittiöön ja kylpyhuoneeseen

Ilokseni voin kertoa, että minäkin olen saanut olla mukana ensimmäisen Samuji Koti -malliston luomisessa. Kädenjälkeni näkyy keittiö- ja kylpypyyhkeissä, joiden juuret johtavat rakkaille kangaspuilleni. Suunnittelua aloittaessani sain Koskelta ainoastaan yhden toiveen: suomalaisia perinnetekstiilejä uudella ja raikkaalla tavalla toteutettuna. Suunnittelemani pyyhkeet, puolipellavaiset Multi Stripe ja Bold Stripe sekä pellavainen kylpypyyhe, löytyvät Samujin verkkokaupasta. Mitä tykkäätte?

Pellavapyyhe vain paranee käytössä. Kuva: Samuji / Sami Repo

Pellavapyyhe vain paranee käytössä. Kuva: Samuji / Sami Repo

Pyyhkeiden tuotantoon valitsimme kaksi kutomoa, joista toinen on suomalainen ja toinen liettualainen. Ensisijaiset valintaperusteet olivat korkea laatu ja into tehdä yhdessä tuotekehitystä. Tässä kohtaa pääsin testaamaan tuottajan taitojani, ja hyvinhän se sujui, kun on itselläkin kokemusta pienteollisten kutomoiden laitteista ja lainalaisuuksista. Yksi projektin kohokohdista oli se, kun eräänä kesäisenä päivänä ajelimme Pohjanmaalle, Jokipiin pellavaan, testaamaan suunnitelmien toimimista käytännössä. Kutomakoneiden jyske on aina yhtä kaunista kuultavaa!

Tiivistä yhteistyötä valmistajien kanssa

Monet Samuji Koti -tuotteet valmistetaan käsityönä. Esimerkiksi piipun muotoinen tuikkulyhty valetaan perinteisin menetelmin raudasta ja maljakot suupuhalletaan lasihytissä. Uniikkia keramiikkaa edustavat Karoliina Tuovisen muotoilemat vaasit, ja luonnon muovaavaa puutaidetta Heikki Heikkasen kovertamat pahkakulhot.

Yhtä aikaa juureva ja moderni. Kuva: Samuji / Sami Repo

Omaleimainen kädenjälki ja taiteellinen näkemys näkyy myös metritavarana myytävissä painokankaissa. Kuosit on suunnitellut Erja Hirvi, Matti Pikkujämsä ja Sawako Ura. Kuvataiteen ystävänä minua ilahduttaa erityisesti se, että kankaissa on vahva ekspressiivinen ote. Voimakkaat väripinnat tulevat niin liki, että melkein voi kuvitella olevansa taiteilijan ateljeessa seuraamassa intensiivistä luomistyötä. Itseäni miellyttää erityisesti valkoinen kangas villillä hiilenmustalla kuvioinnilla.

Alkuvoimainen kokonaisuus

Samuji Koti -mallisto ammentaa voimansa käsityöperinteestä ja luonnonmateriaaleista. Mielestäni mallisto on samaan aikaan juureva ja moderni, toisaalta arkinen, mutta kuitenkin hieman arjen yläpuolella. Sanat mystinen ja alkuvoimainenkin sitä voisi kuvata, etenkin kun katsoo Sami Revon ottamia tummanpuhuvia tuotekuvia ja Heli Blåfieldin mustavalkoisia valokuvia verstaillaan ahertavista käsityöläisistä.

Lasinpuhaltaja työssään. Kuva: Samuji / Heli Blåfield

 

Samuji Koti

Mikonkatu 1, Helsinki

ma-pe 11-19, la 11-17

 

 

 

 

Viron vaatetehtaat

Protex Balticin tehdashalliin tulvii luonnonvaloa. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Tehdastyöläisen arkea Protexin ompelimossa. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Mihin ihmeeseen olen taas mennyt ilmoittautumaan, mietin torstaiaamuna kello 1.45, kun herätyskellon raaka pirinä lävisti uneni. Syksyn ensimmäiset yöpakkaset olivat saapuneet, ja ikkunan takana oleva pimeys näytti mustalta aukolta. Reilun tunnin kuluttua nousin kuitenkin jo linja-autoon suuntana Länsisatama, jonne saavuin tasan kello kuusi. Pikkuhiljaa matkaseurakin alkoi valua paikalle, ja jonkin ajan kuluttua paikalla oli kolmetoista tekstiili- ja vaatetusalan ammattilaista sekä matkanjohtajamme, Teollisuustaiteen liitto Ornamon koulutusassistentti Laura Aalto-Setälä.

Päivän virallisena ohjelmana oli tutustuminen kolmeen Tallinnassa sijaitsevaan vaatevalmistajaan sekä Viron taideteollisuus- ja designmuseoon, Eesti Tarbekunsti- ja designmuuseumiin. Tallinnan satamassa meitä oli vastassa paikallisopas, muotoilija Kirsi Miettinen, jonka kanssa pakkauduimme pikkubussiin ja lähdimme ajelemaan keskustan etelälaidalle.

Baltic Intertex

Neuletakki ennen ja jälkeen pesun. Baltic Intertexin toimitusjohtaja kertoo esimerkin kautta tuotetestauksen tärkeydestä. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Neuletakki ennen ja jälkeen pesun. Baltic Intertexin toimitusjohtaja kertoo oikeanlaisen tuoteinformaation tärkeydestä. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Ensimmäinen vierailukohteemme oli Tondissa sijaitseva Baltic Intertex. Yritys on erikoistunut vaatteiden tuotekehitykseen ja tuotantoon, ja tekee yhteistyötä monien suomalaisten designmerkkien kanssa. Baltic Intertexin missiona onkin: ”Annamme suunnittelijan visiolle muodon!”

Baltic Intertexin toimitusjohtaja Ulvi Kala korosti hyvän ja yksilöllisen asiakaspalvelun merkitystä. Käytännössä yhteistyö voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suunnittelija toimittaa sähköpostitse luonnospiirrokset, ja Baltic Intertexillä hoidetaan kaavoitus, ommellaan mallikappaleet ja valmistutetaan tuotantoerät. Yritys myös opastaa asiakkaitaan monissa asioissa, muun muassa materiaalihankinnoissa ja niiden taloudellisessa käytössä. Kutakin tuotetta hiotaan yhdessä, kunnes se on kaikilta osin tarkoituksenmukainen ja ennen kaikkea teolliseen tuotantoon soveltuva.

Kaikki Baltic Intertexin käyttämät tehtaat sijaitsevat Virossa, koska tuotantoa halutaan valvoa itse. Myös kommunikoinnin on sujuttava, jotta tuotteista tulee juuri sellaisia kuin pitää. Firma ei kilpaile hinnalla, vaan laadulla, ja tämä on toimitusjohtajan esitelmää kuunnellessa helppo uskoa. Muutenkin yrityksellä tuntuu olevan nykyaikainen ja eteenpäin pyrkivä asenne. Ulvi Kala toteaa pariinkiin otteeseen, että tärkeintä on työn ilo!

Protex

Protexilla valmistetaan muun muassa älyvaatteita. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Neuvostohenkisessä ravintola Söökissä nautitun lounaan jälkeen ajoimme Mustaanmäkeen, jossa sijaitsee Protexin Viron konttori ja yksi kolmesta tehtaasta. Protex on norjalainen yritys, jonka asiakkaat tulevat pääasiassa Pohjoismaista. Myyntipäällikkö Diana Strömnes kertoi, että yritys panostaa erityisesti korkeaan laatuun ja vastuulliseen liiketoimintaan.

Pitkien tuotantolinjojen välissä kävellessä huomasi, että tuotantokapasiteetti on huikea. Protex valmistaa ammattitaidolla niin lastenvaatteet, univormut, tekniset tekstiilit kuin älyvaatteetkin. Ompelimossa saimme tutustua muun muassa hopeajohtimia sisältävän, lihasrappeumaa sairastavan ihmisen toimintakykyä ylläpitävän paidan valmistamiseen. Yhden paidan valmistamiseen kuluu aikaa noin kahdeksan tuntia, me toki seurasimme toimitusta vain muutaman minuutin.

Protexilla on kolmisensataa työntekijää. Tehdastyöläisten hyvinvoinnista huolehditaan muun muassa päivittäisellä taukojumpalla. Merkille pantavaa on myös se, että tehdashallien isoista ikkunoista tulvii sisään luonnonvaloa, joka on työssä jaksamisen kannalta aina parempi vaihtoehto kuin pelkkä loisteputkien loimotus.

Maidiga

Viimeinen tehdaskohteemme, Maidiga, sijaitsee Kassisaban alueella. Maidiga on vastikään muuttanut uusiin tiloihin, joissa kaikki toiminnot ovat saman katon alla. Työtä tehdään kahdessa kerroksessa ja tiiviissä tunnelmassa. Tutustumiskierrokselle meidät johdatti myyntipäällikkö Kaja Kerson.

Maidigalla pukupaita syntyy käden käänteessä. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Maidigan erikoisosaamista ovat miesten pukupaidat, joita valmistuu noin kahdensadan kappaleen päivävauhdilla. Kokoushuoneessa oli esillä tehtaan oman tuotemerkin Ewaldin paitoja. Erityistä mielenkiintoa ryhmässämme herätti kauluspaidan viikkaaminen parissa minuutissa myyntikuntoon. Siihen ei moni ornamolainenkaan pysty! Pukupaitojen lisäksi Maidiga valmistaa alihankintana työasuja. Brodeerauskone tikittää puseroiden rintapieliin tuttuja logoja, sillä suurin osa yrityksen asiakkaista tulee Suomesta.

Karnaluks

Kolmannen tehdaskierroksen jälkeen joku ehdotti, että voisimme ennen kahvitaukoa käydä pikaisesti Karnaluksissa, tuossa suomalaistenkin käsityöläisten tuntemassa pyhiinvaelluskohteessa. Vastaavaa tukkuliiketta ei löydy Suomesta, joten ehdotus sai välitöntä kannatusta. Pyörähdimme siis pikaisesti myymälässä, josta löytyy jos jonkinlaista nappia, nauhaa, neulaa ja lankaa. Näkymä ovelta myymälähalleihin oli juuri niin kirjava, kuin muistinkin. Ainakin ensisilmäyksellä voisi kuvitella, että ompelutarviketta, jota Karnaluksista ei saa, ei kyllä saa mistään muualtakaan. Tai no, joku taisi kysyä luomulaatuja… Karnaluks ei ehkä ole paikka, josta kannattaa etsiä ekologisia materiaaleja.

Eesti Tarbekunsti- ja designmuuseum

Viimeinen vierailukohteemme oli vanhassakaupungissa sijaitseva taideteollisuus- ja designmuseo, Eesti tarbekunsti- ja designmuuseum, jossa meidät otti vastaan museonjohtaja Kai Lobjakas. Hän kertoi Viron muotoilun historiasta, museon peruskokoelmasta sekä vaihtuvista näyttelyistä, joita tällä kertaa olivat nuorten muotoilijoiden suunnittelemia asusteita esittelevä Mini-Kaamos ja virolaisen kangasteollisuuden historiasta kertova Tööstustekstiil.

Makupaloja Viron tekstiiliteollisuutta esittelevästä näyttelystä. Kuva Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Makupaloja tekstiiliteollisuutta esittelevästä näyttelystä. Kuva Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Tehtaiden vanhoista mallikirjoista sekä kudotuista ja painetuista kangasnäytteistä tuli mieleen Tampereella toimivan Tekstiiliteollisuusmuseon kokoelmat. Virolaisilla ja suomalaisilla on ollut selvästi samansuuntainen tekstiilimaku, ainakin mitä teolliseen tekstiiliin tulee.

Esillä oli toinen toistaan upeampia kuoseja, joista suurin osa oli tehty kutomalla tai painamalla, jokunen myös nukittamalla. Omaa silmääni hivelivät tietysti kuosiin kudotut sisustuskankaat sekä geometriset jacquard-kankaat. Myös peiteväreillä maalatut kuosiluonnokset olivat kiinnostavia, etenkin kun niiden rinnalla oli samasta aiheesta kutomakoneella tehty versio.

Ajatuksia

Ornamon koulutukset vuonna 2014 ovat saaneet tukea Euroopan  sosiaalirahastolta Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen  myöntämänä

Ornamon koulutukset ovat vuonna 2014 saaneet tukea Euroopan
sosiaalirahastolta, myöntäjänä Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Opintomatka Viroon oli innostava ja avartava. Olin hämmästynyt siitä, kuinka elinvoimainen maan tekstiili- ja vaatetusteollisuus vielä on, ja kuinka siellä on menty eteenpäin siinä, missä Suomessa ollaan taannuttu. Toki matkamme oli vain pintaraapaisu muutamaan pääkaupungissa toimivaan yritykseen.

Reissusta jäi tietysti hyvä fiilis myös siksi, että meillä oli mahtava matkaporukka. Monikaan ei tuntenut ennestään toisiaan, mutta yhteinen sävel löytyi heti laivan aamiaisella. Paluumatkalla olikin jo analysoitu tekstiili- ja vaatetusteollisuuden nykytila, kehitetty alan koulutusta, suunniteltu uusia yhteistyöprojekteja ja haaveiltu tulevista opintomatkoista. Tällaista lisää!

Arvostakaa villasukkianne

Eila Anttila neuloo villasukkia kasvivärjäämistään langoista. Raitasukkia ja neulelankoja saa Punomon verkkokaupasta. Kuva: Eila Anttila

Syksy on saapunut, ja koleiden säiden myötä vanhat kunnon pässinpökkimät löytävät tiensä sukkalaatikosta aktiivikäyttöön. Minullakin on tällä hetkellä jalassani polviin asti ulottuvat sukat punaharmaalla punoskuvioinnilla. Neulemalli tunnetaan nimellä entrelac – kotoisammin konttineule – googletin juuri! Sukkani ovat kotoisin Oulusta. Tekijää en tiedä, koska olen saanut ne lahjaksi.

Villasukkiin suhtaudutaan yllättävän tunteellisesti. Yhden mielestä ainoa oikea väri on harmaa. Toisen mielestä värillä ei ole väliä, kunhan ovat oman mummon kutomat. Kolmas on sitä mieltä, että villasukkien on oltava löysät, ja neljännen mieleen ovat jalanmyötäiset. Viides puolestaan sanoo, että villasukkia ei tarvitse sen kummemmin ajatella, koska niitä vain ilmaantuu jostain ihan riesaksi asti.

Itse olen ajatellut villasukkia hyvinkin paljon. En niinkään sukankuluttajan tai puikonheiluttajan näkökulmasta, vaan liiketoiminnan kannalta. Lähes kaikissa käsitöiden hinnoittelua koskevissa nettikeskusteluissa nostetaan nimittäin esille kysymys, kuinka paljon villasukkien tulisi maksaa, ja toisaalta paljonko ne saavat maksaa. Aihe tuntuu olevan aina ajankohtainen, ja siksi haluan käsitellä sitä blogissani, vaikka itselläni sukkapuikot pysyvät hädin tuskin kädessä.

Villasukkien hinnoittelu – maalaisjärkeä vai rakettitiedettä?

Eija Rekolan Jouluaatto-sukkia kelpaa käyttää läpi vuoden. Kuva: Eija Rekola / Taitaentehty

Eija Rekolan Jouluaatto-sukkia kelpaa käyttää läpi vuoden. Kuva: Eija Rekola / Taitaentehty

Villasukkien hinnoittelemiseen pätevät samat säännöt kuin muidenkin käsitöiden. Helmikuussa 2013 kirjoittamassani artikkelissa kerroin aiheesta yleisesti. Nyt lähestyn asiaa käytännönläheisestä näkökulmasta ja esittelen kuvitteellisen neuleyrittäjän hinnoittelulaskelman. Samanlaisia laskelmia voi hyvin käyttää muidenkin käsitöiden hinnoittelemiseen.

Esimerkkinä laskelmassa ovat yksiväriset käsin neulotut perussukat, joiden koko on 37–39. Sukkiin on kiinnitetty kartonkinen etiketti, jossa on valmistajan logo ja tuotetiedot. Sukat valmistetaan piensarjatuotantona, yhden tuotantoerän koko on 50 sukkaparia. Neuloja on yksinyrittäjä, joka työskentelee kotinsa yhteydessä olevassa verstaassa ja myy sukkia omassa verkkokaupassaan.

Hinnoittelulaskelmassa on huomioitava:

  • Materiaalikulut
  • Työkustannukset
  • Ulkopuoliset palvelut
  • Myyntikate
  • Arvonlisävero

Materiaalikulut

Villalangan menekki yhtä sukkaparia kohti on keskimäärin 150 grammaa eli koko tuotantoerään kuluu lankaa 7,5 kilogrammaa. Langan kilohinta tukussa on 20 euroa ja toimituskulut 10,00 euroa.

  • Materiaalikulut: 7,5 x 20,00 e + 10,00 e = 160,00 e (3,20 e/sukkapari)

Työkustannukset

Yhden sukkaparin neulomiseen kuluu ammattineulojalta aikaa keskimäärin viisi tuntia, eli viidenkymmenen kappaleen tuotantoerään kuluu 250 tuntia. Tuntipalkaksi neuloja on määritellyt 8,67 euroa, joka on tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työehtosopimuksen mukainen minimituntipalkka.

Sivukulukertoimekseen yrittäjä on määritellyt 1,8. Kertoimeen sisältyvät Yel-vakuutus ja muut henkilökohtaiset vakuutukset. Myös loma on ansaittava itse, jos sellaista aikoo pitää.

  • Työtuntien määrä: 250
  • Tuntipalkka (brutto): 8,77 e
  • Sivukulukerroin: 1,8
  • Työkustannukset sisältäen Yel:n ja muut sivukulut: 250 x 8,77 e x 1,8 = 3946,50 e (78,93 e/sukkapari)

Tässä kohtaa yrittäjä kauhistuu. Pelkät työkustannukset ovat lähes kahdeksankymppiä! Yön pitkinä tunteina hän tekee laskelmia ja toteaa yrittäjätulojensa jäävän alle Yel-tulorajan, sillä eihän kukaan ehdi neuloa villasukkia käsin niin paljon, että niistä kertyisi yli 7400 euron vuosiansiot. Virallisesti Yel-työtulo pitäisi tosin määritellä työpanoksen, eikä todellisten tulojen mukaan. Yrittäjä päättää irtisanoa Yel-vakuutuksen ja muut henkilökohtaiset vakuutukset silläkin uhalla, että tämä saattaa myöhemmin kostautua. Tuntipalkastakin on tingittävä, sillä yrittäjä on tehnyt markkinatutkimusta ja todennut villasukkien hintahaarukan olevan noin 5-45 euroa. Hän päättää lohkaista leivästään puolet, ja tyytyä vajaan viiden euron tuntitaksaan. (Tässä kohtaa on selvennettävä, että esimerkkiyrittäjä on täysin kuvitteellinen, enkä kehota ketään riistämään itseään!)

  • Työkustannukset ilman Yel:ä ja muita sivukuluja: 250 x 4,39 e = 1097,50 e (21,95 e/sukkapari)

Ulkopuoliset palvelut

Tuote-etiketit tilataan paikallisesta tulostuspalvelusta ja noudetaan itse. Hintaa viidenkymmenen kappaleen tulostamiselle ja leikkaamiselle tulee yhteensä 25 euroa.

  • Ulkopuoliset palvelut: 1 x 25,00 e = 25,00 e (0,50 e/sukkapari)

Omakustannushinta

Kun yllä mainitut kulut eli materiaalit, työkustannukset ja ulkopuoliset palvelut ynnätään, saadaan tuotantoerän omakustannushinnaksi 1282,50 euroa. Yrittäjältä kuluu siis yhden sukkaparin tuottamiseen 25,65 euroa. Tässä hinnassa ei ole vielä yhtään katetta, eli rahaa, jolla yritystoiminta pyörii, voitosta puhumattakaan.

Myyntikate

Yrittäjä on määritellyt katteekseen 15 prosenttia verottomasta myyntihinnasta. Tähän hän on sisällyttänyt muun muassa verkkosivujen ylläpidon, pakkaustarvikkeet, muuhun kuin tuotteiden valmistamiseen kuluvan työajan, puhelimen, nettiliittymän, matkakulut sekä muut yritystoiminnasta aiheutuvat kustannukset. Viidentoista prosentin kate on pieni, mutta sillä saa juuri ja juuri peitettyä yrityksen kulut. Voitto jää haaveeksi, mutta onhan työn ilo.

Myyntikate on nimensä mukaisesti osuus myyntihinnasta, joten tässä kohtaa tuleekin tenkkapoo, sillä myyntihinta ei ole vielä tiedossa. Mutta ei hätää. Kun omakustannushinta ja kateprosentti tiedetään, loppu on puhdasta matematiikkaa.

Veroton myyntihinta

  • Omakustannushinta: 1282,50 e
  • Kateprosentti: 15
  • Jakaja: 0,85*
  • Veroton myyntihinta: 1282,50 e / 0,85 = 1508,82 e (30,18 e/sukkapari)

* En osaa avata jakajan syntymekasmia sen kummemmin, kuin että oikean jakajan saa, kun yhdestä kokonaisesta, täyttä sataa prosenttia kuvaavasta desimaaliluvusta (1,00) vähentää halutun viidentoista prosentin myyntikatetta kuvaavan osuuden (0,15). Eli näin: 1,00 – 0,15 = 0,85.

Kun omakustannushinnan 1282,50 euroa jakaa 0,85:lla, lopputulokseksi saadaan veroton myyntihinta 1508,82 euroa. Kun tästä vähennetään 15 prosentin kate, jää jäljelle omakustannushinta. Joskus laskukaavoja on helpompi soveltaa käytännössä kuin selittää!

Verollinen myyntihinta

Kun villasukkien veroton hinta on saatu selville, siihen on lisättävä vielä arvonlisävero. Näin saadaan selville verollinen myyntihinta eli sen hinta, joka asiakkaalta pyydetään. Arvonlisävero on prosenttiosuus verottomasta myyntihinnasta, ja siksi verollisen hinnan laskemisessa voidaan käyttää suoraa kerrointa.

  • Veroton myyntihinta: 1508,82 e
  • Verokanta: 24 %
  • Kerroin: 1,24
  • Verollinen myyntihinta: 1508,82 e x 1,24 = 1870,94 e (37,42 e/sukkapari)
Jaana Huhtasen neulekoneella syntyy kaunista jälkeä. Aino- ja Janne-sukat. Kuva Jaana Huhtanen Design / Sibelius Center

Jaana Huhtasen neulekoneella syntyy kaunista jälkeä. Aino- ja Janne-sukat. Kuva Jaana Huhtanen Design / Sibelius Center

Yhden sukkaparin hinnaksi tulee 37,42 euroa. Ehkä hintalapussa voisi lukea tasan kolmekymmentäseitsemän tai -kahdeksan, mutta joka tapauksessa hintatason on oltava tätä luokkaa, jos tavoitellaan edes  jonkinlaista tuottoa. Mutta mutta, vaikka villasukkia neuloisi yhden parin kuukauden jokaisena arkipäivänä, kuukausipalkka jäisi alle neljän ja puolen sadan euron!

Tässä vaiheessa on jo myönnettävä, että käsin neulotuilla villasukilla ei elä. On joko tehtävä ohessa jotain muuta tai siirryttävä kustannustehokkaampaan koneneulontaan. Tietysti yksi tapa olisi kehittää omista sukkamalleistaan omaleimaisia brändituotteita ja suunnata markkinointi sellaisiin maihin, joissa sukankudontaa ei pidetä enää kansalaistaitona.

Lämmittää jalkoja, kuumentaa tunteita

Internetissä villasukkakeskustelu käy kuumana: ”Kuinka joku kehtaa pyytää villasukista kolmekymppiä”, Villasukista ei missään nimessä pidä maksaa yli viittätoista euroa”, ”Kukaan itseään arvostava käsityöläinen ei myy villasukkia alle kahdenkymmenenviiden euron”, ”Minä teen villasukkani itse kaupan alennuslangoista”, ”isoäitini kutoi villasukkia koko ikänsä, eikä koskaan pyytänyt niistä mitään”  ja niin edelleen.

Ammattilainen käyttää korkealaatuisia materiaaleja.   Kuva: Eila Anttila / Punomo

Ammattilainen käyttää korkealaatuisia materiaaleja. Kuva: Eila Anttila / Punomo

Ovatko villasukat ihmisen perusoikeus, jonka edessä käsityöläisten pitäisi taipua tekemään kannattamatonta työtä? Mielestäni eivät, vaikka toki soisinkin kaikkien saavan nauttia villasukkien lämmöstä. Toivoisin, että jokainen käsityöläinen arvostaisi työtään sen verran, että rohkenisi pyytää siitä asianmukaisen hinnan. Hinnan ei tarvitse hipoa pilviä, mutta ei myöskään voi olla niin, että myyjä joutuu maksajaksi.

Kriittisestä kirjoituksestani huolimatta minulla ei ole mitään sitä vastaan, että villasukkia neulotaan hyväntekeväisyyteen ja läheisille lahjaksi. Tällainen toiminta on jopa suotavaa, koska inhimillistä lämpöä ei voi olla koskaan liikaa.

Ps. Kuvissa esiintyviä villasukkia voi ostaa seuraavista verkkokaupoista: Punomo (Eila Anttila), Taitaentehty (Eija Rekola) ja Sibelius Center (Jaana Huhtanen).