Katsaus Tallinnan tekstiilitarvikeliikkeisiin

Karnaluks

Noin kymmenesosa Karnaluksin ruskeista napeista.

Terveisiä Tallinnasta!

Taidon ja käsityön viikon päätteeksi suuntasin muotoilijaystäväni Kaisa Maansalon kanssa Tallinnaan tutustumaan paikallisiin tekstiilitarvikeliikkeisiin. Alun perin meidän oli tarkoitus käydä myös taidemuseo Kumussa, mutta jo ensimmäisenä päivänä huomasimme, että vajaan kahden vuorokauden mittainen reissu ei mitenkään riitä sekä kauppa- että näyttelykierrokseen, etenkään jos nämä halutaan hoitaa pitkän kaavan mukaan. Ammatilliset asiat vetivät tällä kertaa pidemmän korren, joten laivamatkan aikana merkitsimme karttaan neljä liikettä, jotka sijaitsevat Tarton maantiellä lähellä toisiaan.

Pellavakankaita.

Tekstiilialan yrittäjän näkökulmasta kiinnostavin löytö oli Karnaluks. Varastohallia muistuttavan tukkuliikkeen valikoimissa on tuhansia erilaisia nauhoja, nyörejä, pitsejä, nappeja, helmiä ja strasseja. Lisäksi tarjolla on valtava määrä työvälineitä, tuki- ja vuorikankaita, kuminauhoja, vetoketjuja ja muita ompelutarvikkeita sekä neulelankoja, kassinkahvoja, käsityökirjoja ja tekstiilivärejä. Omaa silmääni hivelivät erityisesti upeat pellavakankaat, joiden koruttomat pinkat muodostivat muutoin kirjavan valikoiman keskelle rauhallisen keitaan.

Karnaluksin valikoima on niin laaja, että kannattaa tehdä ostoslista etukäteen ja varata asiointiin reilusti aikaa. Pelkästään hyllyjen ylimalkaiseen silmäilyyn saa kulumaan tunnin jos toisenkin, etenkin jos on ensimmäistä kertaa liikkeellä. Henkilökunta on pääasiassa vironkielistä, mutta myyjien joukosta löytyy myös jokunen suomen kielen taitaja. Ja myyjien apua todella tarvitaan, sillä tavara on todella epäloogisessa järjestyksessä! Myös itse myymälä on hyvin piilotettu, sillä se sijaitsee modernin toimistorakennuksen toisessa kerroksessa. Sisäänkäynti on Hermanni-nimisen sivukadun puolella.

Toisessa isossa liikkeessä, Kangadzungelissa, on hyllymetreittäin vaatetuskankaita ja jokunen hyllyllinen sisustus- ja verhoilukankaita. Ilahduttavaa on, että yleisilmeeltään askeettisen, raikuvan radiopopin täyttämän myymälän kätköistä löytyy korkealaatuisia villa- ja villasekoitekankaita, joita Suomessa on niukasti tarjolla. Tällä kertaa tutustuminen valikoimaan jäi kuitenkin muutaman kiinnostavan sidospinnan hypistelemiseen, sillä erityistä kangastarvetta ei ollut. Kangasdzungel löytyy helposti, sillä sen sijainti on Tarton maantien keskustan puoleisessa päässä, ja rakennuksen seinässä on iso opaskyltti.

Melkein Kangasdzungelin vieressä sijaitsee pikkuruinen putiikki nimeltä Solveig. Yhden huoneen kokoisessa myymälässä on siisteissä riveissä korkealaatuisia vaatetuskankaita sekä nauhoja, pitsejä, nappeja ja ompelulankoja. Myymälän valikoima on pieni, mutta sitäkin laadukkaampi. Solveigia voikin suositella klassisia materiaaleja ja kuoseja arvostavalle. Toinen, hieman isompi Solveig-myymälä löytyy Tartosta.

Muutaman korttelin päässä Kangasdzungelista ja Solveigista sijaitseva Abakhan Fabrics on keskittynyt pääasiassa verho- ja sisustuskankaisiin, täytevanuihin ja sisustyynyihin. Lisäksi tarjolla on nauhoja, nyörejä, tupsuja ja muita sisustusompelussa käytettäviä materiaaleja. Kankaita on pakkojen lisäksi paloina, joten aarteen etsijän on syytä varautua penkomaan laareja. Abakhan Fabrics on ketjuliike. Eri puolilla Tallinnaa sijaitsevien kauppojen lisäksi näitä on Tartossa, Narvassa ja Pärnussa sekä Viron naapurimaassa Latviassa.

Satiininauhoja.

Hintataso Tallinnan tarvikeliikkeissä on jonkin verran edullisempi kuin Suomessa. Tiettyjen tuotteiden hankkiminen Suomenlahden eteläpuolelta voi olla kannattavaa, etenkin jos on kyse suurista ostomääristä. Varsinainen ero kotimaan tekstiilitarvikeliikkeisiin ja -tukkuihin on kuitenkin valikoiman laajuudessa. Rikkautena on myös myymälöiden lukumäärä ja toisistaan poikkeava tarjonta. Tällaisia omaleimaisia liikkeitä toivoisi Suomeenkin, sillä materiaalien runsaus edistää myös käsityökulttuuria ja alan yrittäjyyttä.

Ps. Designin ystävien kannattaa poiketa vanhan kaupungin Tali-nimisessä nuorekkaassa muotoiluputiikissa sekä 60-luvun tyyliin sisustetussa Must Puudel -kahvilassa.

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Katsaus Tallinnan tekstiilitarvikeliikkeisiin

  1. Virossa on yksi hyvä firma, mistä saa osta pellavakankaita tosi edullisesti. Valtava valikoima. Varaston osoite on 10621 Tallinn, Tuuliku tee 4, Mustamäki, puhelu on +372 5029023, vz22222@hotmail.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s