Kirja-arvio: Käsitöillä ei elä

Esimerkillään Liisa Tuimala osoittaa, että kun visio on tarpeeksi vahva, niin kaikki esteet on ylitettävissä. Kuva: Nouseva Myrsky

Kun visio on vahva, niin esteet ovat ylitettävissä. Kuva: Nouseva Myrsky / Milla Grönman Photography

Latasin eilen koneelleni vastikään julkaistun, provosoivasti nimetyn Käsitöillä ei elä -kirjan. Kirjan kirjoittaja, korusuunnittelija Liisa Tuimala, on toiminut yrittäjänä vuodesta 2012. Hänen yrityksensä Nouseva Myrsky tunnetaan veistoksellisista tuotteistaan, jotka ovat paitsi kauniita, myös synkkiä tai vähintään puhuttelevia. Esimerkkinä mainittakoon uniikkikorumallisto Öljyinen lintu, jonka teema ei esittelyjä kaivanne.

Ohjeita alokkaille ja kertaajille

Käsitöillä ei elä -kirja on ladattavissa ilmaiseksi. Kuva: Nouseva Myrsky.

Käsitöillä ei elä -kirja on ladattavissa ilmaiseksi verkosta. Kuva: Nouseva Myrsky.

Käsitöillä ei elä on suunnattu aloitteleville yrittäjille, mutta sopii kertausharjoitukseksi myös oman aiemmin aloitetun yritystoiminnan kehittäjille. Yrittäjäopiskelijoiden mentorina olen pannut merkille, että samat aiheet mietityttävät kaikkia luovien alojen yrittäjiä uran pituudesta riippumatta. Ikuisuuskysymyksiä ovat muun muassa tuotevalikoiman laajuus, yrityksen tunnetuksi tekeminen, sopivien myyntikanavien valinta, asiakaspalvelun laatu ja oma jaksaminen. Tuimalan oppaassa käsitellään yllä mainittuja aiheita ja esitetään kysymyksiä, mutta ei anneta suoria vastauksia. Ennemminkin opas herättää pohtimaan, mikä juuri oman yrityksen kohdalla on järkevää ja mielekästä sekä rohkaisee suoraan toimintaan omien unelmien saavuttamiseksi.

Jos jotain kaipaisin kirjaan lisää, niin kuvia. Vahvan vision, mieleenpainuvan nimen ja omaperäisten tuotteiden lisäksi Nousevan Myrskyn ehdottomana vahvuutena ovat upeat tunnelmakuvat, joita kirjassa olisi kannattanut hyödyntää. Myös oikoluku olisi ollut paikallaan, vaikka sisällön ollessa riittävän kiinnostava, ei muutama pieni virhe muodostukaan lukemista haittaavaksi ongelmaksi. Kyllä tästä olisi mukava saada myös painettu versio!

Rohkea avautuminen

Öljyinen lintu. Kuva: Nouseva Myrsky.

Liisa Tuimalan ilmaisu on rikasta ja soljuvaa. Erityisesti arvostan sitä, että Tuimala käyttää esimerkkinä omaa yritystään ja kokemuksiaan yrittäjyydestä, eikä suhtaudu itseensä liian vakavasti. Aito avoimuus, ulospäinsuuntautuneisuus ja itsensä likoon laittaminen on designereille mielestäni hieman epätyypillistä, vaikka monet vannovatkin verkostoitumisen ja läpinäkyvyyden nimeen. Tuimala ottaa myös rohkeasti kantaa uransa alkutaipaleella kuulemiinsa epäileviin kommentteihin. Jopa niin rohkeasti, että yksi niistä on päätynyt kirjan nimeksi.

On hyvä huomata, että ollakseen hyödyllinen, yrittäjyyden oppikirjan ei tarvitse olla kaiken kattava tiiliskivi. Tuimalan kirja on sopivan pituinen luettavaksi vaikka kahvitauolla. Iltalukemiseksikin se sopii, koska siinä ei maalailla yöunia vievää kauhukuvaa yrittäjän kivisestä ja väistämättä kadotukseen johtavasta tiestä, vaan rohkaistaan tutkimusmatkalle yrittäjyyden kiehtovaan maailmaan.

Advertisements

One thought on “Kirja-arvio: Käsitöillä ei elä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s