Lapsenkantoliina suomalaisuuden symbolina

kantoliinakangas

Kide-kantoliina matkaa maailmalle. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Karkelon, Kultavillan ja Liinalapsen yhteistyössä kehittämä Kide-kantoliina on esillä Designmuseon 100 esinettä Suomesta -näyttelyssä. Näyttely esittelee yhden esineen jokaista Suomen itsenäisyyden vuotta kohti. Kantoliina edustaa vuotta 2013.

baby_sling_kide

Kide-kangasta. Kuva: Liinalapsi

Kide-kantoliina on osa Liinalapsen Vanamo-mallistoa, jonka tuotteet kudotaan ja ommellaan Suomessa. Koristeelliseen kuvioon on ammennettu vaikutteita kansanperinteestä ja kansallisromantiikasta. Kantoliina on lapsen kantamiseen tarkoitettu väline, joten kankaan suunnittelussa on huomioitu myös tekniset ominaisuudet.

Idea lapsen kantamisesta liinan avulla on satoja vuosia vanha, mutta länsimaissa painunut välillä unholaan. Suomessa niin sanottu liinailukulttuuri on noussut uudelleen pintaan 2000-luvulla, ja liinoissa kulkevat niin vastasyntyneet kuin isommatkin lapset.

Kansainvälistä kulttuuriyhteistyötä

100 esinettä Suomesta -näyttely on Suomen Viron-instituutin organisoima ja sen on kuratoinut kirjailija, taidehistorioitsija Anna Kortelainen ja muotoilija Pekka Toivanen. Helsingin jälkeen näyttely matkaa Tallinnaan, Osloon, Madridiin ja Riiaan.

Designmuseo, Helsinki 23.3.-28.5.2017
Maarjamäe loss, Tallinna 10.6.-20.8.2017
Norsk Teknisk Museum, Oslo 7.9.-30.10.2017
Museo Nacional de Artes Decorativas, Madrid 16.11.2017-14.1.2018
Dekoratīvās mākslas un dizaina muzejs, Riika 7.2.-15.4.2018

Tekstiiliteollisuusmuseo

tekstiiliteollisuusmuseo_finlayson

Tekstiiliteollisuusmuseon kokoelma on teollistumisen historian kannalta erittäin merkittävä. Etualalla Tampereen kaupungin sydän, Finlaysonin tehdasalue, pienoismallina.

Jos et vielä ole käynyt Työväen museo Werstaalla sijaitsevassa Tekstiiliteollisuusmuseossa, niin nyt on korkea aika tutustua tähään pieneen, mutta merkittävään museoon. Tekstiiliteollisuusmuseo sulkee ovensa huhtikuun alussa, mikä on harmillista, sillä yhtä monipuolista ja hienosti esiteltyä kokonaisuutta ei löydy muualta Suomesta. Mutta ei hätää, esimerkiksi tänään kello 15 museoon voi tutustua opaskierroksella. Toivotaan, että kevättalven aikana tarjolla on vielä muitakin yleisöopastuksia, sillä ainakin oman kokemukseni mukaan ne ovat erittäin asiapitoisia. Hämyisessa tehdassalissa ottamani kuvat eivät sen sijaan tee oikeutta värikkäälle kokoelmalle, joten se kannattaa kokea itse!

tekstiiliteollisuusmuseo

Tunnelmallisessa tehdasmiljöössä on esillä satoja kangasmalleja sekä tekstiiliteollisuuteen liittyviä koneita, esineitä, videoita ja äänitteitä.

jacquard_kangaspuut

Teollistuminen sai alkunsa 1700-luvulla, kun tekstiilejä alettiin valmistaa koneellisesti. Reikäkortilla toimivat jacquard-kangaspuut puolestaan ovat nykyisen tietotekniikan edeltäjä.

kankaat

Rikasta ornamentiikkaa kudottuina kuvioina.

kangasnaytteet

Vanhojen kangasnäytekansioiden aarteita.

lankarullat

Finlaysonin tehtaan lankarullia.

tekstiilimateriaalit

Edessä materiaalinäytteitä, taustalla teollisen vallankumouksen symbolina pidetty kehruukone. Videolla tarinaa teollisen kutomon arjesta.

puuvilla

Tekstiiliteollisuus pohjautuu kuituraaka-aineiden tuotantoon ja jalostamiseen. Vitriinissä maailman eniten viljelty kuitukasvi, puuvilla.

kangastilkut

Tilkkuja eri vuosikymmeniltä.

Työväenmuseo Werstas
Väinö Linnan aukio 8
33210 Tampere
Avoinna ti-su 11-18
Vapaa pääsy.

Tekstiiliteollisuusmuseo on avoinna 2.4.2017 asti.

Sata hyvää Suomesta

100_hyvaa_suomesta_aanestys

Sointu on sataprosenttisesti suomalainen.

Suunnittelemani Sointu-viltti on mukana 100 hyvää Suomesta -äänestyksessä, jonka perusteella sadalle kotimaiselle tuotteelle myönnetään virallinen Suomi 100 -tunnus.

Yleisöäänestykseen voi osallistua keskiviikkona 15.2. klo 9.00 osoitteessa www.satahyvaasuomesta.fi. Äänestys päättyy heti kun sata ensimmäistä tuotetta on saanut vähintään sata ääntä, joten omaa suosikkiaan kannattaa äänestää heti äänestyksen avauduttua.

Kunnianosoitus suomalaiselle kulttuuriperinnölle

Sointu-vilttiä ideoidessani mietin, mitä haluaisin Suomen 100-vuotisjuhlaa varten suunnittelemani tuotteen ilmentävän. Perusteemoiksi nousivat suomalainen työ, taide ja luonto. Valmiissa viltissä teemat ovat esillä seuraavasti:

Suomalainen työ: Sointu-viltin kaikki valmistusvaiheet villan keritsemisestä langan kehräämiseen, kutomiseen ja viimeistelyyn tehdään Suomessa. Sointu on täysin kotimainen Avainlippu-tuote.

Suomen taide: Nimi Sointu viittaa musiikkiin, runouteen, kuvataiteeseen ja muotoiluun. Näillä kaikilla on ollut ja on edelleen tärkeä sija kansallisidentiteetin rakentajana.

Suomen luonto: Sointu-viltti on luonnonmukaisesti tuotettua suomenlampaan villaa. Suomenlammas on villilammasta muistuttava alkuperäisrotu, joka on sopeutunut pohjoiseen ilmastoon. Niityillä laiduntaessaan suomenlammas hoitaa perinnemaisemia.

suomi_100

Onnea 100-vuotiaalle Suomelle!

Muotoilijakuplassa

parnu_ranta

Mitä oli ennen muotoilua? (Yllättävän filosofinen kysymys.)

Helsingin Sanomissa 18.9. julkaistu Veera Luoma-ahon kolumni iski ammatillisten pohdintojeni ytimeen ja onnistui rikkomaan blogihiljaisuuden. Samaan aiheeseen on tarttunut myös palvelumuotoilutoimisto Hellon, jonka kirjoitus löytyy HS:n mielipidesivulta.

Muotoilun merkitys

Olen kuluneen vuoden aikana miettinyt tavallista enemmän oman työni merkitystä. Mihin tekstiilisuunnittelijaa tarvitaan, kun maailma on jo täynnä toinen toistaan upeampia kankaita ja toisaalta maapallo hukkuu tekstiilijätteeseen? Entä muotoiluala ylipäätään, onko tässä ammatissa mitään järkeä? Miksi kukaan haluaa olla muotoilija?

Luoma-aho toteaa kolumnissa, että muotoilun tavoitteena on inhimillisempi maailma. Olen tästä hieman eri mieltä. Jos inhimillisyys olisi ainoa tavoite ja se toteutuisi, niin muotoilun tärkeyttä ei tarvitsisi perustella enää millään.

Laajasti ymmärrettynä inhimillisyydeksi voidaan tietysti laskea se, että ihminen suunnittelee jotain toiselle ihmiselle. Tai ehkä se, että ihminen suunnittelee jotain johonkin käyttötarkoitukseen tai ylipäätään suunnittelee jotain. Mutta ei koko muotoilun funktiota voi kuitata yleiseen inhimillisyyteen viittaamalla. Muotoilualan olemassaololle on oltava jokin muukin peruste.

Suunnittelun lähtökohta

Jos tarkastellaan muotoilun historiaa, niin alunperin muotoilu on lähtenyt puhtaasti käytännön tarpeesta. On tarvittu vaikkapa jotain työvälinettä, ja koska sellaista ei ole ollut, se on pitänyt suunnitella. Ensin on syntynyt muoto, ja kun se on todettu toimivaksi, on lisätty väri ja kuviointi. Muotoilulla on aina pyritty täyttämään käytännön tarve, mutta useimmiten miellyttämään myös muita aisteja.

esinemuotoilu

Muotoilun monet ilmentymät

Muotoilutyön tuloksena syntyneistä asioista hyvin suuri osa ympäröi meitä asuinrakennuksissa, työpaikoilla, julkisissa tiloissa, pihoilla, kaduilla ja puistoissa. Yksittäisten ihmisten henkilökohtaisiin tarpeisiin suunnitellut tuotteet ja kuluttajille suunnatut design-tapahtumat edustavat vain murto-osaa koko muotoilualasta.

Väitetään, että ala on siirtymässä vahvasti palvelumuotoilun suuntaan. Uskon, että palvelujen toimivuuteen kiinnitetään tulevaisuudessa yhä enemmän huomiota, mutta se ei tule poistamaan muun muotoilun tarvetta. Esinemuotoilulla tulee aina olemaan paikkansa, koska olisi mahdotonta tulla toimeen kokonaan ilman rakennettua ympäristöä ja käyttötuotteita.

Luomisen palo

Ajattelen, että ihmisen vetää muotoilualalle itsensä toteuttamisen tarve. Visuaaliset ja tekniset haasteet ovat muotoilijalle polttoainetta, jotka käynnistävät luovan ajattelun ja kuljettavat suunnitteluprosessin ideointivaiheesta viimeisteltyyn tuotteeseen. Muotoilijalla, aivan kuten taiteilijallakin, on luomisen palo.

Työhön kuuluu olennaisena osana itsekritiikki. Tästä syystä lähes jokaiselle tulee jossain vaiheessa hetki, jolloin hän joko kyseenalaistaa koko ammatinvalinnan tai etsii oman paikkansa muotoilun kentällä uudelleen.

Minäkin olen viime aikoina miettinyt, mitä haluan oikeasti tehdä ja missä olen parhaimmillani. Yrittäjänä näinkin itsestään selvältä tuntuvat kysymykset voivat jäädä vaille vastausta, jos niitä ei oikeasti pysähdy pohtimaan. Nyt suunta on taas selvillä. Jatkossa aion keskittyä yhä enemmän erikoisosaamista vaativiin tuotekehitystöihin ja näihin liittyviin konsultointipalveluihin.

muodot

Sopiva määrä ammattiylpeyttä

Trendisanonta ”kuplassa eläminen” pätee muotoilijoihin siinä missä muihinkin ajatusmaailmaltaan samanhenkisiin ihmisryhmiin. Muotoilijakuplassa syntyy helposti harha, että muotoilu olisi jotain ylevää tai sillä olisi itseisarvo. Ehkä tämä on se asia, joka suomalaismuotoilijoiden päähän iskostettiin 1950-luvulla, kun käsite Finnish Design lanseerattiin, ja joka on sen jälkeen siirtynyt kuin sotatrauma toiseen ja vielä kolmanteenkin muotoilijasukupolveen.

Sopiva määrä ammattiylpeyttä on tietysti tarpeen, koska muuten työstä katoaa mielekkyys. Ja onhan suomalaisessa muotoilussa paljon hyviä asioita, joita on syytäkin hehkuttaa! Kansainvälistäkin se on ollut jo viimeiset sata vuotta. Ehkä ylimääräisiä paineita aiheuttavan sankarimyytin voisi kuitenkin jo hukuttaa Aalto-vaasiin ja tunnustaa, että muotoilijan ei tarvitse pelastaa koko maailmaa.

Kolme kuosisuunnittelijaa

DOT on tamperelainen muotoilu- ja kaupunkikulttuurilehti. Kuva: Design on Tampere

Karkelon kesä on kulunut tavallistakin tiiviimmin kankaiden parissa. Sen lisäksi että olen suunnitellut ja kutonut kankaita, olen myös kirjoittanut kankaista. Painokuoseja käsittelevä artikkeli löytyy juuri ilmestyneestä, vielä musteelta tuoksuvasta DOT-lehdestä.

Juttua tilatessaan toimituspäällikkö Merja Häikiö esitti ajatuksen, että lehdessä nostettaisiin esiin kuosisuunnittelijoita, joiden malleja löytyy Pirkanmaalla vaikuttaneiden yritysten Finlaysonin, Nanson ja Tampellan kokoelmista. Lisäksi toiveena oli, että ääneen pääsisivät eri aikakausilla työskennelleet suunnittelijat. Tuumailimme asiaa hetken ja pyysimme haastateltaviksi Noora Niinikosken, Seija Ranttilan ja Aini Vaarin.

Työparikseni sain valokuvaaja Samuel Louerannan. Yhteistyö oli sujuvaa, sillä Samuelilla on kokemusta monenlaisista kuvausprojekteista. Kuvissa tulee hienosti esiin suunnittelijoiden iloiset olemukset!

Noora Niinikoski on viihtynyt kankaiden keskellä aina. Kuva: Samuel Loueranta

Noora Niinikoski on Nanson pääsuunnittelija. Hänen toimenkuvaansa kuuluu vaatesuunnittelutiimin johtaminen ja malliston kokonaisilmeestä huolehtiminen. Noora kertoo saaneensa kipinän painokankaisiin lapsuudenkodissa, joka oli täynnä värejä ja kuvioita. Hän päätti jo nuorena seurata tekstiilien ja muodin parissa työskennelleen äitinsä jalanjälkiä ja hakeutui opiskelemaan alaa ensin Lontooseen Central Saint Martiniin ja tämän jälkeen Taideteolliseen korkeakouluun.

Työt Nansolla Noora aloitti keväällä 2015. Tätä ennen hän on työskennellyt Marimekolla, Benettonilla ja itsenäisenä yrittäjänä. Nanson suunnitteluosastoa hän luotsaa raikkaasti ajan hengessä, vanhaa ja uutta sopivasti yhdistellen. Nanson painokuosit hankitaan pääsääntöisesti printtimessuilta ja freelancer-suunnittelijoilta. Nooraa miellyttävät erityisesti kuosit, jotka on piirretty tai maalattu käsin.

Seija Ranttilalta sujuu sekä suunnittelu että valmistus. Kuvassa syntyy Ságat-laukku. Kuva: Samuel Loueranta

Seija Ranttila on freelancer-suunnittelija, jonka työura alkoi vuonna 1990 Finlaysonilta. Sittemmin hän on suunnitellut painokuoseja myös Nansolle, Lennolille ja monille muille tekstiilialan yrityksille. Seijan tie kankaiden pariin on kulkenut kuvataiteen kautta. Inarissa vietettyjen lapsuus- ja nuoruusvuosien jälkeen hän opiskeli Limingan taidekoulussa ja aloitti sitten vaatesuunnittelijan opinnot Lahden muotoiluinstituutissa.

Seija on sielultaan taiteilija, mutta inspiroituu myös teollisesta tuotannosta. Hän kertoo Finlaysonilla vaikuttuneensa erityisen paljon siitä, kun tehtaalla meni tuotantoon iso kangaserä, ja painokoneet alkoivat jyllätä luonnonvoimien tavoin. Myös moniosaisten tuotesarjojen luominen oli hänelle mieluisaa. Tällä hetkellä Seija keskittyy omaan Ságat-mallistoonsa, joka on kunnianosoitus saamelaisuudelle ja synnyinseutunsa käsityöperinteelle.

Aini Vaari rakkaan työpöytänsä äärellä. Verhokangas on Tampellan mallistoa. Kuva: Samuel Loueranta

Aini Vaari tunnetaan monista Finlaysonin klassikkomalleista. Lisäksi hän on suunnitellut painokuoseja Tampellalle, E. Heleniukselle ja lukuisille muille yrityksille. Aini aloitti Finlaysonin mallineitinä vuonna 1951 ja suoritti ammattiopinnot kirjekurssilla työn lomassa. Hän työskenteli tehtaan ateljeessa yli kaksikymmentä vuotta ja siirtyi sitten freelancer-suunnittelijaksi.

Aini vertaa teollisen tekstiilisuunnittelijan työtä insinöörin työhön, jota tehdään monialaisena tiiminä ja tekniikan ehdoilla. Hän korostaa myös taitoa havaita asiakkaan tarpeet. Aini on aina ollut vastaanottavainen uusille materiaaleille ja työskentelymenetelmille. Hän pitää uransa yhtenä käännekohtana 1960-lukua, jolloin tekokuidut mullistivat markkinat. Nyt ilmassa on taas uuden tuntu, alan kehitystä sodan jälkeisesta jälleenrakennusajasta digiaikaan seurannut suunnittelija toteaa.

Mistä DOT-lehden löytää?

design_on_tampereUusimman DOT-lehden voit noutaa Tampereen Pakkahuoneella sunnuntaina 23.8. järjestettävältä Designtorilta. DOT:lla on myös jakelupisteitä designputiikeissa, kahviloissa, ravintoloissa, teattereissa, museoissa ja monissa muissa paikoissa eri puolilla kaupunkia. Design on Tampere -yhdistyksen julkaisemassa lehdessä käsitellään paikallista muotoilua ja kaupunkikulttuuria. Lehti ilmestyy kerran vuodessa.

Nautinnollisia lukuhetkiä!

 

 

Pertti Kurikan passikotelot

Passikotelot Pertille, Karille, Samille ja Tonille.

”Mä en oikein tiedä, millaisia ne punkkarit on”, totesi äitini kun kerroin puhelimessa viimeisimmästä projektistani, punkbändi Pertti Kurikan nimipäiville suunnittelemistani passikoteloista. Tämä siitä huolimatta, että lapsuudenkotini kellarissa raikasi suomipunk yötä päivää, ja isän piti alvariinsa huutaa, että nyt se toosa pienemmälle. Samaan aikaan äiti ompeli veljen kloorivalkaistujen farkkujen lahkeita alati kapeammiksi. No, kohta äitikin muistaa, mitä ovat punkkarit, sillä tämänvuotiselta Euroviisu-hehkutukselta ja Pertti Kurikan Aina mun pitää -biisiltä tuskin kukaan voi välttyä.

Tyyli kohdalleen

Passikoteloprojekti sai alkunsa, kun Kehitysvammaisten tukiliiton tiedottaja Jaana Teräväinen otti minuun kevättalvella yhteyttä. Hän oli kuullut, että minulta saattaisi löytyä osaamista tämän tyyppisiin tilaustöihin. Mietin asiaa noin puoli minuuttia, ja ilmoitin ottavani homman vastaan. Vaikka bändin tyyli oli minulle entuudestaan tuttu ja valmistettava kappalemäärä pieni, tehtävä ei ollut sen yksinkertaisempi kuin muutkaan toimeksiannot. Tilaajan toiveena oli, että passikotelot olisivat päheät, rouheat ja miehekkäät, ja niissä saisi mielellään olla Suomen lippu. Punk-henkisyyttäkään ei sopinut unohtaa.

Kierrätysfarkkua väriroiskeilla höystettynä

Hetken tuumailtuani päätin valmistaa kotelot kierrätysmateriaalista vanhalla kunnon tee-se-itse -menetelmällä. Ostin kirpputorilta harmaat pillifarkut ja tilasin Seriväristä mustaa kuultoväriä, valkoista ja sitruunankeltaista peittoväriä sekä neonkeltaista tehosteväriä. Tilausta tehdessä oli mennä sormi suuhun, sillä olen leikkinyt painovärien kanssa viimeksi opiskeluaikoina, kun Ämyrockin 30-vuotisfestareille tarvittiin kangaskasseja. Onneksi valmistaja lähetti minulle seikkaperäisen ohjeistuksen väriaineiden ominaisuuksista.

Halusin passikoteloihin mahdollisimman autenttisen punk-hengen, joten painokuvioita suunnitellessani palasin mielessäni 1980-luvulle. Mietin kuinka hommat tehtiin, kun kuvankäsittelyohjelmat olivat vielä harvojen herkkua, eikä internetistä ladattavista fonttivalikoimista ollut tietoakaan. Päädyin hahmottelemaan toistuvat elementit ensin ruutupaperille, jonka jälkeen sabluunat syntyivät kätevästi kuultopaperista ja piirtoheitinkalvosta. Oli mukavaa askaroida välillä jotain alusta asti omin käsin, ja juuri sopivassa välissä tietokonekin sanoi itsensä irti.

Kuviointia sabluunalla ja vapaasti roiskien.

Kun esivalmistelut oli tehty, suojasin työhuoneen lattian jätesäkillä, sekoitin värit ja aloitin, hmm, taiteellisen työskentelyn. Tavoitteena oli saada aikaan kotikutoisen näköistä jälkeä, joka näyttäisi sattumanvaraiselta, mutta ei kuitenkaan amatöörimäiseltä. Tämä oli yllättävän vaikeaa johtuen siitä, että symmetriaa rakastavana henkilönä minun olisi koko ajan tehnyt mieli korjailla lopputulosta. Mutta sain kuin sainkin käännettyä aivojeni taajuuden sopivasti vinksalleen, enkä sortunut siloitteluun.

 

Sinnikkyys palkitaan

Yleensä valmistutan suunnittelemani tuotteet ompelijalla, koska haluan keskittyä ydinosaamiseeni eli tuotekehitykseen. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä kaiken itse ja lainasin ystävältäni ompelukonetta. Kanttausvaihteessa tuli taas äitiä ikävä, ja oli soitettava hänen neuvontapuhelimeensa. Uskomatonta, mutta totta, että ihminen voi työskennellä tekstiilialalla osaamatta ommella. Muutamien tuskaisten tuntien kuluttua kankaanpalat ja vinokantit alkoivat kuitenkin järjestyä haluttuun muotoon, ja koteloista tuli käyttötarkoitusta ajatellen juuri oikeanlaiset.

Pertti tutkii saumoja, Toni antaa kommentteja. Kuva: Laura Keski-Hakuni

Iloa puolin ja toisin

Suomen lippu takakannessa anarkistisesti, vaan ei vähätellen.

Olen fanittanut Pertti Kurikan nimipäiviä siitä asti, kun näin yhtyeen vuonna 2011 Ilosaari-rockissa. Seuraavana vuonna ensi-iltansa saanut bändin elämästä kertova Kovasikajuttu-leffa oli niin mieleenpainuva, että sen muisteleminen saa minut edelleen nauramaan, mutta myös liikuttumaan. Luonnollisesti olin siis todella innoissani, kun sain tehtäväkseni suunnitella Pertille, Karille, Tonille ja Samille uniikit passikotelot. Me itse -yhdistys luovutti lahjan pojille eilen, The Best of Greatest Hits -kokoemalevyn julkaisupäivänä. Huomenna bändi lentää Wieniin.

Onnea Euroviisuihin Suomi ja Pertti Kurikan nimipäivät!

Kamerakierros Designtorilla

Tampereen Klubilla ja Pakkahuoneella oli toissa viikonloppuna kuhinaa, kun Designtori kokosi yhteen joukon suomalaisia muotoiluyrittäjiä ja jouluostoksilla olevia muotoilun ystäviä. Designtori-tapahtumia järjestää Design on Tampere -yhdistys, jonka tavoitteena on kehittää tamperelaista muotoilu- ja kaupunkikulttuuria. Tänä vuonna torilla oli erityisen mielenkiintoinen kattaus niin sisustustuotteita, vaatteita kuin taidettakin. Sattuneesta syystä pysähdyin ihailemaan erityisesti kankaita ja kudottuja tekstiilejä.

Aluksi löysin itseni Johanna Gullichsenin klassisten ruutukuosien ääreltä juttelemasta tutun myyjän kanssa. Myyjäispöydästä löytyi muun muassa tyynyjä, pöytätabletteja ja kangaskukkaroita. Kaikki Johanna Gullichsenin kankaat kudotaan Suomessa, ja korkea laatu sekä näkyy että tuntuu. Pöydän kulmalla oli myös korillinen Coston hassunhauskoja tupsuhattuja Gullichsenin kankaista ommeltuna. Lipallisen kotsan rinnalle oli tullut myös uutuus, korvaläpällinen metsurinhattu.

Iloisia tunnelmia Johanna Gullichsenin osastolla.

Coston hattuja oli näyttävä kokoelma myös ekologiseen muotiin erikoistuneen Seelen osastolla. Nämä lakit olivat meikäläisen näkökulmasta anonyymejä, toisin sanoen niistä ei löytynyt minkään kangasfirman merkkiä. Coston tuotteethan ommellaan ylijäämäkankaista, ja niissä on usein myös materiaalintoimittajan logo. Monipuolinen kuosi- ja värivalikoima takaa sen, että hattuja löytyy joka makuun.

Coston hattuja löytyi useammalta myyntipisteeltä. Tässä Seelen kokoelma.

Seuraavaksi suunnistin Wool Gertruden kojulle, jossa oli tarjolla raikkaan raidallisia puuvillamattoja sekä suomalaisesta villasta käsin kudottuja huopia ja huiveja. Väriskaala oli suoraan lampolasta eli valkoista, harmaata ja ruskeaa. Siellä täällä pilkahteli kuitenkin heleää vaaleanpunaista, keltaista ja oranssia, jotka olivat peräisin yrittäjän omasta väripadasta. Kerrassaan hurmaava uusi tuttavuus!

Wool Gertruden Anne Tuikkala esittelemässä kutomiansa mattoja ja villahuopia.

Sitten oli vuorossa työhuonenaapurini Salmiak Studion rekki, jossa raanuista ja ylijäämänahasta valmistetut laukut olivat näyttävässä rivissä. Revontuli-mallisto on todella nimensä veroinen, sillä raanulaukkujen kyljet hehkuvat toinen toistaan komeampia sävyjä. Monessa laukussa riippuu hauskana pienenä yksityiskohtana vanha avain – lukkoa saattaa joutua etsimään jonkin aikaa!

Salmiak Studion raanulaukut leiskuvat revontulten väreissä.

Huikeaa kangasilottelua löytyi myös Dead Birds & Lionheartin vaatetangoilta. Dead Birds panostaa kiinnostaviin materiaaleihin, joita heille toimittavat muun muassa sveitsiläiset, itävaltalaiset ja englantilaiset kutomot. Ensimmäisenä silmiini osui punertavan sävyinen kolmikulmion mallinen hartiahuivi, jonka kangas oli peräisin samasta kutomosta kuin Chanelin klassiset ruutukuosit. Dead Birds & Lion Heartin luomuksista löytyi paljon myös säihkyviä brokadeja.

Dead Birds and Lionheartin sädehtiviä leninkikankaita.

Dead Birds and Lionheartin sädehtiviä leninkikankaita.

Gtien elegantteja asusteita oli ihan pakko päästä hivelemään! Sopivasti rajoja rikkovan malliston jacquard-kuvioidut silkkikankaat valmistetaan Italiassa. Huivimaisissa kaulavaatteissa minuun vetosi erityisesti innovatiivisuus ja ajattomuus sekä se, miten nämä kaksi asiaa on onnistuttu yhdistämään toimivaksi käyttötuotteeksi.

Silkin hohtoa Gtien kaulavaatteissa.

Design Boulevardin osastolla huomioni kiinnittyi rullalla olevaan villamattoon. Myyjä avasi maton minulle kuvattavaksi ja kertoi sen olevan Mum’sin mallistoa. Matot suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan reilujen periaatteiden mukaan Intiassa. Mum’s tilaa mattomalleja eri suunnittelijoilta, joten kuoseissa riittää valinnanvaraa. Tässä yksilössä oli mustavalkoinen ornamenttikuviointi.

Rouhea villamatto Mum’sin mallistosta.

Paikalle oli saapunut myös Designbox, jonka pöydän kulmalla minua kutsuivat tanskalaisen H. Skjalm P:n  musta- ja sinivalkoiset pyyheliinat. Puuvillapyyhkeiden kuviointina oli klassista kalanruotoa jättikoossa. Tällaista pyyhettä kelpaisi katsella vielä vuosienkin kuluttua!

Kudotuissa H. Skjalm P:n pyyhkeissä on hienostunut kalanruotokuvio. Taustalla Lisa Bengtssonin koirakuosi.

Vähän ennen Designtorin sulkeutumista silmiini sattui vielä Uploud Audion kaiuttimet, joissa oli kirkkaanväriset irtopäälliset. Samalla kun kuvasin särmikkäitä laitteita, juttelimme muotoilijan kanssa kaiutinkankaiden teknisistä ominaisuuksista. Uploud Audion käyttämässä, alkuperältään amerikkalaisessa materiaalissa erityisen mielenkiintoista oli kuitusisältö – kangas on kierrätettyä ja palosuojattua polyesteriä. Tähän puhdaslinjaiseen muotoiluun oli hyvä päättää kierros designtorilla.

Upload Audio verhoaa kaiuttimet skandinaaviseen tyyliin.

Uploud Audio verhoaa kaiuttimet skandinaaviseen tyyliin.

 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille muotoilun ystäville!