Kantoliina

kantoliina miehelle

Joonas ja Vilho-vauva testaamassa Päivänsäde-kantoliinaa.

Muotoilijalle on aina riemuvoitto, kun hän pääsee hyödyntämään ydinosaamistaan. Siis suunnittelemaan juuri niitä tuotteita, joissa on parhaimmillaan, tai joiden suunnittelemisesta on pitkään haaveillut. Usein tilaustyöt ovat kuitenkin sen luonteisia, että työstä vain murto-osassa pääsee toteuttamaan itseään, ja loput on valmiiksi määritellyillä ehdoilla puurtamista. Eikä siinä mitään, ainakin itseäni viehättää tilaustöissä nimenomaan se, että joku muu asettaa minulle rajat, joiden sisällä saan työstää ideoitani käyttökelpoiseen muotoon. Jos kuitenkin saisin valita kaikista tekstiilisuunnittelijan töistä sen mieluisimman, suunnittelisin vain kankaita. Siis metrikankaita, joita kudotaan kymmenen, sata tai vaikka tuhat metriä.

Kuluneen vuoden aikana olen suunnitellut paljon malleja käsityölehtiin. Useimmiten mallit ovat olleet perinteisiä sisustustekstiilejä kuten huopia, kaitaliinoja ja saunapyyhkeitä. Vaikka kuosit ja värit vaihtuvat ja uusia materiaalejakin tulee aina silloin tällöin markkinoille, niin tuntuu, että tuotteet ovat aina enemmän tai vähemmän uusintoja aiemmista. Tietyntyyppiset työohjeet yksinkertaisesti uppoavat kudonnan harrastajiin, ja toisaalta yksinkertaiset perusmallit antavat heille mahdollisuuden käyttää toteutuksessa myös omaa luovuuttaan. Itse ajattelenkin, että käsityömalli on ennen kaikkea inspiraation lähde, ja tehtäväni mallien suunnittelijana on auttaa sitä pulppuamaan.

Ideasta toteutukseen

kantoliinakangas

Kantoliina kangaspuilla.

Viime syksynä omaan mieleeni pulpahti aivan uusi idea. Tuote itsessään oli niinkin yksinkertainen kuin vauvankantoliina, mutta siinä saisin yhdistää monta mieluista asiaa: taustatutkimuksen, kuosi- ja värisuunnittelun sekä kankaan tuotekehityksen. Liinojen ompeluohjeita on maailma pullollaan, mutta suomenkielisiä kudontaohjeita ei ainakaan minun silmiini ollut aiemmin osunut. Niinpä tarjosin ideaa yhteistyökumppanilleni Tekstiiliteollisuudelle.

Sovimme Tekstiiliteollisuuden toimitusjohtajan Sirpa Starkin kanssa, että suunnittelen heidän käsityömallistoonsa kantoliinan, jossa panostettaisiin raikkaaseen ulkonäköön, mutta myös teknisiin ominaisuuksiin. Kangas joutuu nimittäin käytössä melkoiselle rasitukselle. Sen on kestettävä venytystä ja hankausta, joustettava vinoon ja oltava konepestävä. Hyvä liina on lisäksi kevyt, hengittävä ja ihoa vasten pehmeä. Itselläni ei ollut entuudestaan kokemusta kantoliinoista, joten etsin taustatietoa internetistä. Kuvauksia liinojen materiaaleista, malleista ja sidontatavoista löytyikin helposti, sillä kantoliinan käyttäminen on 2000-luvun aikana kasvattanut tasaisesti suosiotaan.

kotimainen kantoliina

Ohut ja hengittävä materiaali on Annan mieleen.

Kantoliinaprojekti oli työläs, mutta antoisa. Kun kaikki yksityiskohdat olivat kohdallaan, varsinainen mallikappale syntyi lopulta nopeammin kuin olin ajatellut. Liinaa kutoessa treenasin nopeutta ja otin välillä sekuntikellolla aikaakin. Ei sillä, että nopeus olisi kudontahommissa valttia, mutta ammattilaiselle se ei ole pahitteeksikaan. Hassua muuten, että jokaisessa kudonnaisessa ensimmäinen puolitoistametrinen tuntuu olevan kaikkein työläin. Kun sen rajan yli pääsee, mielentila muuttuu kärsimättömästä levolliseksi.

Päivänsäde-kantoliinan ohje on julkaistu viime viikolla ilmestyneessä Taito-lehdessä. Auringonkeltaista liinaa pääsivät ensimmäisenä testaamaan Vilho, Anna ja Joonas – lämmin kiitos vielä mainioille malleille!

Mainokset

Takkikankaita

villakangas

Vipinä ja Vaateri – takkikankaat villin viivoituksen ja hallitun geometrian ystäville.

Taito-lehden toimituspäällikkö Tiina Aalto otti minuun viime vuoden loppupuolella yhteyttä ja tiedusteli, haluaisinko suunnitella kevään numeroon takkikangasmalliston. Ja tottahan minä halusin, sillä vaatetuskankaiden kudontaohjeita esitellään käsityölehdissä harvoin, ja siinä mielessä tunsin olevani etuoikeutettu saadessani tarttua toimeen. Tarkoituksena oli suunnitella kaksi kuosiinkudottua kangasta, jotka soveltuisivat kevät- ja syystakkeihin. Väritykseltään neutraaleja, kuvioinniltaan graafisia, olivat tilaajan toiveet.

Toimeksiannon selkeydestä huolimatta tehtävä oli haastava, sillä kangaskaupat ovat pullollaan toinen toistaan upeampia kankaita, jotka eivät toki ole käsityönä valmistettuja, mutta riittävät tyydyttämään useimpien itse tehdystä vaatteesta haaveilevien tarpeet. Käsityölehdessä julkaistavaan kangasmalliin oli siis saatava jotain erityistä: mieluiten sellainen ominaisuus, joka antaisi muutoin klassiselle takkikankaalle oman luonteen.

Villakangasta suomalaisesta raaka-aineesta

Lähituotanto on ollut viime aikoina kovasti pinnalla, ja koska käsityöharrastuksessa ollaan suorastaan asian ytimessä, päätin että takkikankaiden erityisominaisuutena voisi olla kotimaisuus. Suurin osa käsityölangoistahan on tuontitavaraa, ja vaikka niitä myytäisiinkin kotimaisina, on kuituraaka-aine yleensä peräisin muualta. Minua on jo pitkään kiinnostanut, miten suomalaisten lampaiden villaa voisi hyödyntää nykyistä monipuolisemmin, ja nyt tarjoutui loistava tilaisuus testata sen toimivuutta kankaana.

Lampaankasvattajaksi en sentään ryhtynyt, vaan tilasin kudontalangat perinteikkäästä Pirtin Kehräämöstä, joka ostaa villan suoraan suomalaisilta lampureilta. Suomessa on maaseudun kehittämistä edistävän Proagria -yhdistyksen mukaan noin kahdeksansataaviisikymmentä ammattimaisesti toimivaa lammastilaa, joista luomutilojen osuus kasvaa koko ajan. Meillä villan tuotanto on kaiken kaikkiaan hyvin luonnonläheistä ja eläinten luontaisia tarpeita kunnioittavaa, eli kotimaista alkuperää olevien villalankojen käyttäminen tukee myös eettistä tuotantoa.

Kaksi kuosia

Juurevasta lähtökohdasta huolimatta halusin kankaille modernin ja särmikkään ilmeen. Kudontapiirien yhteisloimia ajatellen suunnittelin kaksi samaan loimeen kudottavaa kuosia, joista toisessa on hallittua geometrista kuviointia ja toisessa villiä viivoitusta. Halusin näytekankaisiin myös mahdollisimman jyrkän värikontrastin, joten valitsin harmonisen luonnonväriskaalan ääripäistä kaksi sävyä, vaaleanharmaan ja mustanruskean. Samaa lankalaatua saa myös värjättynä, ja olisikin aika kutkuttavaa testata erilaisten väriyhdistelmien vaikutusta kankaan ilmeeseen.

Toivon, että uudet mallit ja todellista lähituotantoa olevat langat herättävät mahdollisimman monella halun valmistaa takki alusta asti omin käsin, tai vaikka kutoa kangas omilla kangaspuilla ja teettää siitä takki kotipaikkakunnan ompelimossa. Kankaiden ohjeet löytyvät uusimmasta Taito-lehdestä, samoin kuin mukava juttu vuonna 1949 perustetusta Pirtin Kehräämöstä.

Kädenojennuksia

Pasmat sekaisin? Ei, vaan hyvässä järjestyksessä.

Viime viikon perjantaina Ornamo ja Grafia jakoivat Muotoilijat ’13 -tunnustuspalkinnon kuudelle ansioituneelle jäsenelleen. Vuoden muotoilijoiksi julistettiin tekstiilitaiteilija Maiju Ahlgrén, vaatesuunnittelija Saila Härkki, keramiikkataiteilija Outi Leinonen, teollinen muotoilija Reijo Markku, sisustusarkkitehti Päivi Meuronen ja graafikko Kasper Strömman.

Olin ilahtunut kuullessani, että espoolainen Maiju Ahlgrén sai Vuoden tekstiilitaiteilija -tittelin. En tunne Maijua henkilökohtaisesti, mutta hänen töissään on aina jotain sykähdyttävää. Ensimmäisen kerran tutustuin taiteilijan teoksiin vuonna 2009 järjestetyssä Tekstiilitaide nyt -triennaalissa Designmuseossa. Piilevää tekstiilitaidetta -installaatioon kuului satoja erilaisilla kankailla päällystettyjä rintanappeja, joihin oli kirjottu käsityöhön liittyviä sanoja ja sanontoja. Siis sellaisia, joita viljelemme arkisessa kielenkäytössä ihan huomaamattamme, ajattelematta sen kummemmin niiden alkuperää.

Olen miettinyt tuota näyttelytyötä jälkeenpäin vielä moneen otteeseen, ja yrittänyt muistella erityisesti kutomiseen viittaavia lausahduksia. Yksi näistä on sanonta ”pasmat sekaisin”. Pasma on nimittäin lankavyyhdin osa, jossa on tietty määrä lankoja järjestyksessä. Vyyhdissä voi olla useampi pasma, jotka on erotettu toisistaan niin sanotuilla pasmalangoilla. Jos nämä langat katkaistaan ennen kuin vyyhti on kunnolla selvitetty ja aseteltu vyyhtitelineelle, voi käydä huonosti: pasmat menevät sekaisin, ja sen jälkeen vyyhdin käsitteleminen on yhtä takkuamista. Kun sotku on viimein setvitty, kutoja onkin jo rättiväsynyt. Vielä ikävämpää on, jos työn punainen lanka on kokonaan kadonnut!

Pehmeitä kannanottoja

Oma merkkilaukkuni.

Oma merkkilaukkuni.

Maiju Ahlgrénin töihin on usein sisällytetty jokin mielipide tai kannanotto. Esimerkiksi Arjen Louis Vuittonit -teos on vastaisku oman identiteetin rakentamiselle kalliiden merkkituotteiden varaan. Taiteilijalla itsellään ei ole kiinnostusta maksaa käsilaukusta tuhansia euroa, joten hän on ylevöittänyt oman arkensa koristelemalla lähikauppojen kangaskassit kimaltelevilla metallilankakirjailuilla ja jalokiviä muistuttavilla strasseilla. Ja kuten luksustuotteen henkeen kuuluu, liikkeiden logot on jätetty näyttävästi esille. Katsaus omaan kassivalikoimaani paljastaa, että minäkin taidan olla merkkiuskollinen: työhuoneen naulakossa komeilee kokonaiset kolme Annansilmät-Aitan punaisella kukalla varustettua puuvillakassia!

Maijun viimeisin tempaus, Villainen kädenpuristus, on saanut minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että kyseessä on poikkeuksellisen rohkea persoona ja ennen kaikkea hyvä tyyppi. Villainen kädenpuristus on huomionosoitus heille, jotka ovat jääneet ilman ”kultaista kädenpuristusta” tai muutakaan maallista mammonaa. Eräänä helmikuisena päivänä tekstiilitaiteilija kiinnitti huomionsa ihmisiin, jotka seisoivat lumituiskussa satojen metrien mittaisessa leipäjonossa. Silloin hän päätti tarttua virkkuukoukkuun ja tehdä Pelastusarmeijan avustamalle joukolle ison pinon erikokoisia ja -näköisiä lapasia. Yllättävän lapaslahjan tarkoitus oli tietysti lämmittää niiden saajien käsiä ja mieltä, mutta taustalla oli myös halu ottaa kantaa vakavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan, taloudelliseen epätasa-arvoon.

Lapasten virkkuuohjeet löytyvät Villainen kädenpuristus -sivustolta.

Tule hyvä matto!

räsymatto

Tasaraitamatto syntyy nopeasti. Kangaspuiden ääressä kudontaa opiskelemassa Suvi Kallio.

Kangaspuilla kutomisesta lähes kaikille tulee ensimmäisenä mieleen räsymatot. Räsymaton kutominen onkin merkittävä osa suomalaista käsityökulttuuria. Räsymatto on myös kierrätystä parhaimmillaan: kuteeksi käy lähes mikä tahansa kangasmateriaali. Alun perin kotikutoisten mattojen raaka-aineena ovat olleet nimenomaan räsyt eli rievut, eli kuluneet vaatteet ja kodintekstiilit, joista saa revittyä kapeaa suikaletta. Nykyisin matonkudetta syntyy myös tekstiiliteollisuuden sivutuotteena, ja sitä voi ostaa kilotavarana. Monet kutojat ovat kuitenkin sitä mieltä, että paras matto syntyy edelleen puhtoisista, mutta vuosien saatossa virttyneistä puuvillalakanoista.

Mattojen kutominen on aivan oma taitolajinsa, jossa kehittyminen alkeistasolta mestariksi vaatii yhtä lailla harjoittelua kuin muutkin käsityötekniikat. Olen elämäni aikana kutonut neljä mattoa, ja vaikka kankaankudonnan ammattilainen olenkin, en voi sanoa hallitsevani aihetta niinkään hyvin kuin aktiiviharrastajat kansalaisopistoissa ja käsityökeskuksissa. Peruspalttinan lisäksi he sukkuloivat sujuvasti niin kirkonkaaria, sokeripaloja kuin ruusukkaitakin, vain muutamia malleja mainitakseni.

Myös työttömien, vajaakuntoisten ja vanhusten toimintakeskuksissa mattopuut ovat ahkerassa käytössä, eikä mikään ihme, sillä oman kädenjäljen näkeminen vaikka sitten räsymaton raidoissa pitää mielen virkeänä. Käsityöharrastuksen parissa tapaa muitakin samanhenkisiä ihmisiä, joten työpajatoiminnalla on myös sosiaalisia ulottuvuuksia. Käsitöiden tekemisen vaikutuksista ihmisen aivotoimintaan ja sen kautta henkiseen hyvinvointiin on tehty useita tutkimuksia, ja viime vuosina sen hyötyvaikutuksista on luennoinut muun muassa Helsingin yliopiston professori Minna Huotilainen.

Intoa ja ideoita

Innokkaita matonkutojia ilahduttaa varmasti tieto siitä, että Karisto julkaisee huhtikuussa kirjan nimeltä Räsymatto – nostalgiaa ja nykyaikaa. Artesaani Elina Hassin kirjoittamassa teoksessa opastetaan matonkudonnan saloihin kuteiden leikkaamisesta kudontatekniikkaan ja omien, uniikkien mattojen suunnittelemiseen. Kirjan ilmestymistä odotellessa inspiraatiota voi hakea vaikkapa Kauhavan Kangas-Aitan ohjepankista.

matonkuteet

Räsymaton kuteeksi voi kierrättää vanhat kodintekstiilit.

Minulla on ollut omat kangaspuut yli kuusi vuotta, mutta vasta nyt niille on viritetty ensimmäinen mattoloimi. Ei, en ole saanut yhtäkkistä mattoherätystä, vaan olen lupautunut lainaamaan toisia kangaspuitani ystäväni Suvin käyttöön. Hän halusi oppia työn alusta asti itse, ja niinpä rakensimme puille yhdessä loimen, johon hän kutoo nyt ensimmäistä räsymattoaan. Tämän jälkeen, jos lointa on vielä jäljellä, itsellänikin on vakaa aikomus tarttua mattosukkulaan. Eihän sitä tarvitse kutoa kilometritolkulla, pari metriä riittää…

Viime vuosituhannen lopussa tapahtuneen notkahduksen jälkeen räsymatot ovat taas trendikkäitä. Harva hankkii enää kangaspuita kotiinsa, mutta onneksi käsityökeskukset tarjoavat edelleen mahdollisuutta kutoa mattoja ja muita kodintekstiilejä valmiisiin loimiin. Satavuotias Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry ja satakaksikymmentäviisivuotias Suomen käsityön museo ovat nimenneet alkaneen vuoden käsityön juhlavuodeksi. Käsityö elämässä -kampanja haastaa kaikki tekemään jotain omin käsin – joko luomaan uutta tai korjaamaan vanhaa. Nyt on siis oiva tilaisuus tutustua myös matonkudonnan kiehtovaan maailmaan!

Omaksi iloksi

mallisuoja

Folkki-huopa kudotaan kansanomaisella taalainsidoksella.

Monia mietityttää, mitä maininta ”ei kaupalliseen käyttöön” käsityöohjeiden yhteydessä tarkoittaa. Missä kulkee raja – saako mallia valmistaa vain itselle ja lahjaksi lähipiirille, vai voiko tuotteen tehdä myös tuttavalle materiaalikuluja vastaan?

Käsityölehtien ohjeiden takana ovat useimmiten materiaalien toimittajat, joille uusien mallien julkaiseminen on markkinointikeino. Esimerkiksi kangaspuilla kudottavalla villahuopamallilla lankamyymälä lisää kudontalankojensa menekkiä, ja mitä enemmän kyseistä mallia kudotaan, sitä enemmän lankaa saadaan kaupaksi. Kudonnan harrastaja voi uuden mallin avulla kehittää taitojaan, ja mallin suunnittelijalle maksetaan työstä kertakorvaus.

Koska suunnittelijalla on kuitenkin tekijänoikeudet, ja malli on julkaistu nimenomaan käsityöharrastajien käyttöön, on raja vedettävä johonkin. Laki tekijänoikeuksista ja mallisuojasta on kiemurainen, joten tässä kohtaa kannattaa käyttää maalaisjärkeä.

Omasta mielestäni tuotanto muuttuu kaupalliseksi silloin, kun tekemisen tarkoituksena on ansaita rahaa tai muita vastikkeita. Joidenkin mielestä kaupallista hyötyä on myös se, jos pyytää tuttavaansa valmistamaan mallin itselleen materiaalikuluja vastaan sen sijaan, että ostaisi vastaavan tuotteen kaupasta.

Suurin osa käsityöharrastajista on kuitenkin luovaa ja vaihtelunhaluista porukkaa, joten harva jaksaa suoltaa samaa mallia useampia kappaleita peräkkäin. Yksittäisen kappaleen valmistaminen tuttavan pyynnöstä ei puolestaan taida täyttää rikoksen tunnusmerkkejä, etenkään jos tekijälle ei jää työstä käteen muuta kuin työn ilo.

Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että viime kädessä vastuu mallin asiallisesta käytössä on aina tekijällä, tässä tapauksessa käsityöharrastajalla. Jos mallin käyttöoikeudesta on yhtään epävarma, voi kysyä vaikkapa ohjeen laatijan mielipidettä.

Viimeisimmät kudontamallini, villahuovat Folkki ja Svengi, on julkaistu uusimmassa Taito-lehdessä. Toivon, että huopia kudotaan mahdollisimman paljon niin itselle kuin lahjaksikin!