Tekstiiliteollisuusmuseo

tekstiiliteollisuusmuseo_finlayson

Tekstiiliteollisuusmuseon kokoelma on teollistumisen historian kannalta erittäin merkittävä. Etualalla Tampereen kaupungin sydän, Finlaysonin tehdasalue, pienoismallina.

Jos et vielä ole käynyt Työväen museo Werstaalla sijaitsevassa Tekstiiliteollisuusmuseossa, niin nyt on korkea aika tutustua tähään pieneen, mutta merkittävään museoon. Tekstiiliteollisuusmuseo sulkee ovensa huhtikuun alussa, mikä on harmillista, sillä yhtä monipuolista ja hienosti esiteltyä kokonaisuutta ei löydy muualta Suomesta. Mutta ei hätää, esimerkiksi tänään kello 15 museoon voi tutustua opaskierroksella. Toivotaan, että kevättalven aikana tarjolla on vielä muitakin yleisöopastuksia, sillä ainakin oman kokemukseni mukaan ne ovat erittäin asiapitoisia. Hämyisessa tehdassalissa ottamani kuvat eivät sen sijaan tee oikeutta värikkäälle kokoelmalle, joten se kannattaa kokea itse!

tekstiiliteollisuusmuseo

Tunnelmallisessa tehdasmiljöössä on esillä satoja kangasmalleja sekä tekstiiliteollisuuteen liittyviä koneita, esineitä, videoita ja äänitteitä.

jacquard_kangaspuut

Teollistuminen sai alkunsa 1700-luvulla, kun tekstiilejä alettiin valmistaa koneellisesti. Reikäkortilla toimivat jacquard-kangaspuut puolestaan ovat nykyisen tietotekniikan edeltäjä.

kankaat

Rikasta ornamentiikkaa kudottuina kuvioina.

kangasnaytteet

Vanhojen kangasnäytekansioiden aarteita.

lankarullat

Finlaysonin tehtaan lankarullia.

tekstiilimateriaalit

Edessä materiaalinäytteitä, taustalla teollisen vallankumouksen symbolina pidetty kehruukone. Videolla tarinaa teollisen kutomon arjesta.

puuvilla

Tekstiiliteollisuus pohjautuu kuituraaka-aineiden tuotantoon ja jalostamiseen. Vitriinissä maailman eniten viljelty kuitukasvi, puuvilla.

kangastilkut

Tilkkuja eri vuosikymmeniltä.

Työväenmuseo Werstas
Väinö Linnan aukio 8
33210 Tampere
Avoinna ti-su 11-18
Vapaa pääsy.

Tekstiiliteollisuusmuseo on avoinna 2.4.2017 asti.

Mainokset

Karkelo 10 vuotta – kuvia vuosien varrelta

Karkelon erikoisalaa on kankaiden suunnittelu ja tuotekehitys. Kuvassa Fragment-kangasta.

Samuji Koti -mallisto lanseerattiin tänä syksynä. Mallistosta löytyy suunnittelemiani pellavapyyhkeitä, muun muassa tämä Jokipiin pellavassa kudottu Multi Stripe -pyyhe. Kuva: Samuji / Sami Repo

Fazer Mylly toivoi liikelahjaksi jyvänmuotoisia kauratyynyjä. Kankaat kudottiin Tekstiiliverstaalla, ja tuotekehitysprojektissa apunani oli muotoilija Kaisa Maansalo.

Liinalapsi sai kantoliinamallistoonsa täydennystä, kun suunnittelin Kultavillassa kudottavaan kankaaseen kansallisromanttisen Kide-kuosin. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Juuri Lifestyle -verkkokauppa avautui kesän kynnyksellä. Ensimmäisen erän putiikille suunnittelemiani suomenlampaanvillahuopia valmisti Kudontapaja Reija Nylund. Kuva: Juuri Lifestyle / Hannu Tenhunen

Tolvilan kartanon omista luomuvilloista kudottuja huopia saa Paimenen makasiinista. Materiaali on suomenlampaan villaa.

Toisinaan on ammattilaisenkin opiskeltava uutta. Taalainsidoksen haltuuottoon meni jokunen tovi. 2012.

Toisinaan ammattilaisenkin on opiskeltava uutta. Taalainsidoksen haltuunottoon meni jokunen tovi, tässä ensimmäinen kokeilu.

Pyynikin trikoolla toimivalle Unica Fashionille sain kunnian suunnitella sametinpehmeän Kathy-takkikankaan, josta tässä takissa kaulus.

Yhteistyössä Taito-lehden ja Pirtin kehräämön kanssa syntyivät kotimaisesta villasta kudotut Vipinä- ja Vaateri -takkikankaat.

Ornamon 100-vuotisjuhlanäyttelyssä esiteltiin museoauton verhoilukangasta. Taidehallissa oli esille myös Renault Dauphine! 2012.

Teollisuustaiteen liitto Ornamon 100-vuotisjuhlanäyttelyssä esittelin museoauton verhoilukankaan suunnitteluprojektin. Tätä varten Sami Luoto (oik.) lainasi autoaan ja Harri Mäkinen verhoili siihen penkit.

Museoauton verhoilukangasprojektiin liittyvää materiaalia Ornamon näyttelyssä.

Museoauton verhoilukangasprojektiin liittyvää materiaalia Ornamon 100-vuotisjuhlanäyttelyssä Taidehallissa.

Tekstiiliverstaan kutomakone jyskyttää smaragdinvihreää Hertta-kangasta. 2013.

Tekstiiliverstaan kutomakone jyskyttää smaragdinvihreää Hertta-kangasta.

Yksi kutomon tärkeimmistä työvälineistä on laskin.

Yksi tekstiilisuunnittelijan tärkeimmistä työvälineistä on laskin. Teollisessa kutomossa tarvitaan myös kuulosuojaimia.

Päivänsäde-kantoliina on suunniteltu kudonnan harrastajia ajatellen. 2012.

Päivänsäde-kantoliina on suunniteltu Tekstiiliteollisuuden langoista kudonnan harrastajia ajatellen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen liikelahja, keväänvihreä kauratyyny. 2010.

Ensimmäinen iso liikelahjatilaus tuli Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Kankaat keväänvihreisiin kauratyynyihin kudottiin Tekstiiliverstaalla, ompelusta vastasi Anne Äikäs.

Käyttötekstiilien suunnitteleminen on aina mieluista. Kuvassa Toikan käsityömallistoon kutomani Kastehelmi-pyyhkeet.

Vuosien varrella olen suunnitellut useita käsityömalleja Lankavalle. Kuva: Lankava / Beata Kinnarinen

Vuosien varrella monet suomalaiset lankafirmat ovat tilanneet minulta kudontamalleja. Kuvassa pellavapyyhkeitä Lankavan mallistosta. Kuva: Lankava / Beata Kinnarinen

Yksi suurimmista projekteistani on ollut Valon viljaa -kirkkotekstiilisarjan suunnitteleminen Ryttylän kirkkoon. Tekstiilit kutoi Reija Nylund, kirjoi Ritva Rinne ja ompeli Pirjo Pohjaslahti.

.

Tästä Renault Dauphinesta aukeni tie museoauton verhoilukankaiden pariin. Sittemmin on valmistunut lähes kaksikymmentä alkuperäisen mallin mukaan kudottua autokangasta.

Tampereen piispantaloon tilatut alkuperäisen mallin mukaiset verhoilukankaat syntyivät yhteistyössä kudontapaja Reija Nylundin kanssa.

Työpöytä suursiivouksen jälkeen. Etualalla käsin kudottu Riimi-puuvillaverho. 2011.

Työpöytä suursiivouksen jälkeen. Etualalla käsin kudottu Riimi-puuvillaverho.

Vuonna 2010 Taiteen keskustoimikunta myönsi minulle apurahan tietokoneohjattujen kangaspuiden hankintaan.

Vuonna 2010 Taiteen keskustoimikunta myönsi apurahan tietokoneohjattujen kangaspuiden hankintaan. Tietokoneelta mallit on siirrettävissä kätevästi teolliselle kutomakoneelle.

Kuusi vuotta sitten Ovitorin neuvottelutilaan suunnittelemani kattaustekstiilit ovat edelleen käytössä. 2008.

Ovitorin neuvottelutilaan suunnittelemani kattaustekstiilit ovat palvelleet uskollisesti jo vuosia. Kaitaliina ja tabletit kudottiin Puustellin työkylässä.

Kutomani Kesäpäivä-seinätekstiili löytyy Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

Karkelon ensimmäinen tekstiilimallisto, Saaga, syntyi opiskeluprojektina Hämeen ammattikorkeakoulussa Wetterhoffilla. 2014.

Karkelon ensimmäinen tekstiilimallisto, Saaga, syntyi opiskeluprojektina Hämeen ammattikorkeakoulussa Wetterhoffilla.

Joskus suunnittelijakin tarttuu kuvaan. Tämä otos ja haastatteluni löytyvät Fantastisen Norsun blogista. 2013. Kuva: Inka Ylihärsilä

Joskus suunnittelijakin tarttuu kuvaan. Tämä mainio otos ja haastatteluni löytyvät Fantastisen Norsun blogista. Kuva: Inka Ylihärsilä.

Yrittäjän elämä on arvaamatonta. Työhuoneen jääkaapista löytyy juomia arkeen ja juhlaan. 2014.

Yrittäjän elämä on täynnä yllätyksiä. Työhuoneen jääkaapista löytyy juomia arkeen ja juhlaan!

pyynikin_trikoo

Suomen trikoon piipun juurella on tehty tekstiilejä yli sata vuotta. Karkelo on vain pieni osa tarinaa.

Kiitos kaikille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja blogin lukijoille! Jatketaan samaan malliin.

 

Samuji Koti

Samuji Koti on samaan aikaan perinteinen ja moderni. Kuva: Samuji / Sami Repo

Samuji Koti on kunnianosoitus käsityöperinteelle. Kuva: Samuji / Sami Repo

Designmerkki Samuji on lanseerannut markkinoille oman sisustusmalliston. Samuji Koti avasi viime viikolla ensimmäisen myymälänsä Helsinkiin, ja aiheesta on jo ehtinyt uutisoida muun muassa The New York Times. Tunnelmallisesta Mikonkadulla sijaitsevasta putiikista löytyy kankaita, sisustustekstiilejä, taidelasia ja uniikkia keramiikkaa, tarjoiluastioita, puisia leikkuulautoja, pahkakulhoja, kynttilöitä ja kynttilänjalkoja sekä luonnonsaippuoita.

Kuva: Samuji / Sami Repo

Hiljaista kauneutta. Kuva: Samuji / Sami Repo

Samuji Koti -malliston, kuten myös Samujin muiden tuotteiden takana, on muotisuunnittelija Samu-Jussi Koski. Sisustusmalliston suunnittelua ja tuotekehitystä varten Koski on koonnut joukon muotoilualan ammattilaisia ja käsityön taitajia. Itse hän vastaa malliston kokonaisilmeesta ja tuotteiden sopivuudesta Samuji-brändin henkeen.

Suunnittelutiimiin kuuluu muun muassa tekstiilisuunnittelija Erja Hirvi ja teollinen muotoilija Pasi Kärkkäinen. Mallistoa on työstetty vuoden verran, ja tänä aikana on vierailtu lukuisissa valmistajayrityksissä eri puolella Suomea. Lisäksi sopivia yhteistyökumppaneita on etsitty Liettuasta ja Japanista.

Pellavaista keittiöön ja kylpyhuoneeseen

Ilokseni voin kertoa, että minäkin olen saanut olla mukana ensimmäisen Samuji Koti -malliston luomisessa. Kädenjälkeni näkyy keittiö- ja kylpypyyhkeissä, joiden juuret johtavat rakkaille kangaspuilleni. Suunnittelua aloittaessani sain Koskelta ainoastaan yhden toiveen: suomalaisia perinnetekstiilejä uudella ja raikkaalla tavalla toteutettuna. Suunnittelemani pyyhkeet, puolipellavaiset Multi Stripe ja Bold Stripe sekä pellavainen kylpypyyhe, löytyvät Samujin verkkokaupasta. Mitä tykkäätte?

Pellavapyyhe vain paranee käytössä. Kuva: Samuji / Sami Repo

Pellavapyyhe vain paranee käytössä. Kuva: Samuji / Sami Repo

Pyyhkeiden tuotantoon valitsimme kaksi kutomoa, joista toinen on suomalainen ja toinen liettualainen. Ensisijaiset valintaperusteet olivat korkea laatu ja into tehdä yhdessä tuotekehitystä. Tässä kohtaa pääsin testaamaan tuottajan taitojani, ja hyvinhän se sujui, kun on itselläkin kokemusta pienteollisten kutomoiden laitteista ja lainalaisuuksista. Yksi projektin kohokohdista oli se, kun eräänä kesäisenä päivänä ajelimme Pohjanmaalle, Jokipiin pellavaan, testaamaan suunnitelmien toimimista käytännössä. Kutomakoneiden jyske on aina yhtä kaunista kuultavaa!

Tiivistä yhteistyötä valmistajien kanssa

Monet Samuji Koti -tuotteet valmistetaan käsityönä. Esimerkiksi piipun muotoinen tuikkulyhty valetaan perinteisin menetelmin raudasta ja maljakot suupuhalletaan lasihytissä. Uniikkia keramiikkaa edustavat Karoliina Tuovisen muotoilemat vaasit, ja luonnon muovaavaa puutaidetta Heikki Heikkasen kovertamat pahkakulhot.

Yhtä aikaa juureva ja moderni. Kuva: Samuji / Sami Repo

Omaleimainen kädenjälki ja taiteellinen näkemys näkyy myös metritavarana myytävissä painokankaissa. Kuosit on suunnitellut Erja Hirvi, Matti Pikkujämsä ja Sawako Ura. Kuvataiteen ystävänä minua ilahduttaa erityisesti se, että kankaissa on vahva ekspressiivinen ote. Voimakkaat väripinnat tulevat niin liki, että melkein voi kuvitella olevansa taiteilijan ateljeessa seuraamassa intensiivistä luomistyötä. Itseäni miellyttää erityisesti valkoinen kangas villillä hiilenmustalla kuvioinnilla.

Alkuvoimainen kokonaisuus

Samuji Koti -mallisto ammentaa voimansa käsityöperinteestä ja luonnonmateriaaleista. Mielestäni mallisto on samaan aikaan juureva ja moderni, toisaalta arkinen, mutta kuitenkin hieman arjen yläpuolella. Sanat mystinen ja alkuvoimainenkin sitä voisi kuvata, etenkin kun katsoo Sami Revon ottamia tummanpuhuvia tuotekuvia ja Heli Blåfieldin mustavalkoisia valokuvia verstaillaan ahertavista käsityöläisistä.

Lasinpuhaltaja työssään. Kuva: Samuji / Heli Blåfield

 

Samuji Koti

Mikonkatu 1, Helsinki

ma-pe 11-19, la 11-17

 

 

 

 

Lumoavat raanut

Elsa Montell-Saanio

Raanut Joulusaunassa, Paimenessa ja Elonkorjuun aikaan. 1976. Kuva: Matti Saanio, Arktinen horisontti.

Lainasin kirjastosta Pirkko Tenkaman ja Sisko Ylimartimon kirjan Arktinen horisontti ja luin sen yhdeltä istumalta. Kirja kertoo tekstiilitaiteilija Elsa Montell-Saanion elämäntyöstä. Rovaniemellä vuonna 1925 syntynyt Montell-Saanio tunnetaan erityisesti värikylläisistä raanuistaan, joita on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä eri puolilla maailmaa. Raanuja eli ohuella villalangalla kudottuja perinnetekstiilejä on valmistettu Suomessa 1600-luvulta alkaen. Montell-Saanion omaleimainen tyyli ja vahva taiteellinen näkemys nosti viime vuosisadan puolen välin jälkeen raanut aivan uudelle tasolle, moderniksi taiteeksi abstraktien ryijyjen rinnalle.

Montell-Saanion suunnittelemat raanut valmistettiin Oikaraisten kylällä omassa Lapin raanu -nimisessä kutomossa. Puolisonsa, valokuvaaja Matti Saanion kanssa hän hankki yhteisen näyttely- ja myyntitilan, Raanupirtin. Vanhasta hirsitalosta tuli suosittu turistikohde, johon tuotiin myös valtiovieraita suomalaista tekstiilitaidetta ihailemaan. Montell-Saanio oli taiteilija, mutta myös itsenäinen yrittäjä, ja siten sodanjälkeisen jälleenrakentamisen aikana todellinen uranuurtaja. Tutkija Heli Tuovinen tekee hänen taiteestaan parhaillaan väitöskirjaa Lapin yliopistossa.

Pohjoista kauneutta

Taidetekstiili

Jäämeri. 1964. Kuva: Matti Saanio, Arktinen horisontti

Arktinen horisontti avasi minulle aivan uuden näkökulman raanuihin. Olen ollut niiden estetiikasta kiinnostunut jo pitkään, mutta Elsa Montell-Saanion huikean hienot kuvaukset erilaisten värisävyjen ja sommittelujen luomista tunnelmista saivat minut suorastaan hurmioon. Hän maalailee sanoilla yhtä taitavasti kuin väreilläkin, ja kertoo esimerkiksi Varangin vuonolla ideoidun Jäämeri-raanun synnystä näin:

”Minulla ei silloin ollut ollenkaan piirustusvehkeitä mukanani, vaan niinkö syvennyin siihen, millä tavalla se matala merivesi lähtee, menee yhä syvemmäksi, syvemmäksi, syvemmäksi, ja miten se kohtaa horisontin, sen raskaan harmaan taivaan, joka todella oli aika pilvinen, että siinä ei ollut valoa, mutta leppoisa, märkä kevätpäivä.”

Raidoissa elämän kirjo

Raanuista puhuttaessa viitataan yleensä kudonnaiseen, jota hallitsee vaakaraidoitus. Ruudullisten, pitkittäisraitaisten ja kuviollisten raanujen voidaan katsoa olevan raanujen alalajeja ja niistä käytetäänkin omia nimityksiään peilikäs, silmikkoraanu, ruuturaanu, vakoraanu ja vippelä.

Perinnekangas

Riihitanssi. 1976. Kuva: Matti Saanio, Arktinen horisontti

Elsa Montell-Saanion raanuissa kuvio syntyy raitaryhmistä. Pintaa rikkoo välillä pieni ruudutus, mutta yleisilme on staattinen. Aihepiiri käsittää monenlaisia asioita taiteilijan omista lapsuus- ja nuoruusmuistoista klassiseen musiikkiin, saamelaismytologiaan, arkisiin askareisiin ja juhlapyhiin. Riihitanssi-raanuaan Elsa kuvailee seuraavasti:

”Pannaan koreasti, niinku sanotaan. Siinähän on semmoset maahiset värit. Hyvin tuommoset tummat ja maanläheiset värit olemassa. Siinä on uuden saappaan väri. Ajattelin kuinka jollain renkipojalla on uudet saappaat, narisevat saappaat ja siksi tuo väri, se keltaisen nahan väri, jonka otin siihen vähän niinkö joka raitaan jossakin pilkahtamaan.”

Raanu

Rakotuli. 1948. Kuva: Matti Saanio, Arktinen horisontti

Myös Rakotulen syntytarina on mielenkiintoinen:

”Tutkin takkatulen liekkiä aika kauan, mietin, mietin sitä millä tavalla se sininen ja violetti väri siinä liekkiin oikeastaan syntyy ja heitin sinne tuleen kaikenlaista materiaalia, erilaisia papereita, huomasin, että eri paperi palaa eri tavalla ja tuota – ehkä joku tuommonen painomuste ja muu aine, joka siinä paperissa oli, niin se anto erilaisen valon ja kuiva koivuhalko palo eri tavalla ku semmonen hiukan lahonnut koivuhalko.”

Värien voima

Värien käyttäjänä Montell-Saanio on poikkeuksellisen lahjakas. Hän saa sävyt sointumaan yhteen, vaikka niiden yhdistelmät tuntuisivat rikkovan kaikkia väriopin sääntöjä. Kuitenkin, sävyjen ollessa viritetty juuri oikealle lämpö- ja tummuuasteelle, vierekkäin solahtavat luontevasti niin vastavärit kuin murretut ja pastellitkin. Hän on myös värjännyt lankojaan itse ja täydentänyt näin väripalettiaan valmislangoista puuttuvilla sävyillä.

Seinätekstiili

Kaukainen ranta. 1974. Kuva: Matti Saanio, Arktinen horisontti

Montell-Saanion tapa tutkia ympäristöä värien kautta ja puhua väreistä kolahtaa sisimpääni. Olen aina kokenut värit jotenkin fyysisesti, osaamatta sen kummemmin eritellä tuntemuksiani. Mikään väri ei kuitenkaan ole yksin miellyttävä tai epämiellyttävä, vaan sen kokee aina suhteessa vallitseviin olosuhteisiin: ennen kaikkea valoon, vieressä oleviin sävyihin ja pintastruktuuriin. Raanuissaan Montell-Saanio on päässyt asian ytimeen, ja saanut mitä erikoisimmat väriyhdistelmät kertomaan yhteistä tarinaa.

Lähde: Tenkama Pirkko & Ylimartimo Sisko 1998 Arktinen horisontti. Helsinki. Akatiimi.

Unica Fashion luottaa luovaan yhteistyöhön

takkikangas

Unican vaatteissa pieninkin yksityiskohta on tarkoin harkittu. Takin kaulus syntyi yhteistyönä Karkelon kanssa.

Pyynikin trikootehdas kätkee sisäänsä toinen toistaan kiinnostavampia yrityksiä. Yksi näistä on Unica Fashion, jonka ompelimossa valmistuu naistenvaatteita muun muassa Suomen, Japanin, Hollannin ja Venäjän markkinoille. Vuonna 1981 toimintansa aloittanut Unica Fashion tunnetaan erityisesti selkeälinjaisista, sametinpehmeistä takeistaan.

vaatetuskangas

Katja Salonen asettelee kaavaa kankaalle.

Olen työskennellyt Unican naapurissa seitsemän vuotta, mutta vasta viime keväänä tutustuin yrityksen perustajaan, Liisa Pikkujämsään. Tiesin entuudestaan, että hänen suunnittelemansa vaatteet perustuvat Unican omiin, yksilöllisiin kankaisiin. Eräänä kevätpäivänä pistäydyin esittelemään itseni Liisalle ja kysymään, josko Unicalla olisi tarvetta uusille kangaslaaduille. Huomasimme, että trikootehtaalla sijaitsevien yritysten lisäksi meitä yhdistävät myös opiskelu Wetterhoffilla ja monipuolinen tekstiilialan työkokemus. Niinpä päätimme katsoa, mihin yhteistyö voisi johtaa. Liisan puoliso ja yhtiökumppani Esa oli myös projektissa mukana, joten tapasimme aina kolmen hengen porukalla.

Kangas katseenvangitsijana

kangasnapin päällystäminen

Pihla Pero nepittää kokenein ottein.

Kuosisuunnittelun lähtökohtana oli, että kankaat toimivat katseenvangitsijana vaatteiden yksityiskohdissa. Liisa, Esa ja minä olimme tehokas tiimi. Ensimmäiset palaverimme olivat juhannuksen aikoihin, ja jo heinäkuun lopussa Liisan suunnitteleman takin mallikappaletta somistivat käsin kutomastani kankaasta tehdyt kaulukset ja taskunsuut. Olimme kaikki suunnattoman innoissamme lopputuloksesta, ja niinpä kangas päätettiin ottaa tuotantoon. Nyt kyseistä puuvillakangasta on kudottu pohjanmaalaisessa kutomossa jo niin paljon, että suunnittelija voi huokaista helpotuksesta – laatu soveltuu täydellisesti myös teolliseeen tuotantoon.

samettitakki

Kathy-malliston takki on samettisen pehmeä.

Graafista ilmettä kevääseen ja syksyyn

Kathy-kankaalla somistettuja takkeja, jakkuja ja liivejä saa tällä hetkellä Unican tehtaanmyymälästä Pyynikiltä sekä Uniikit-liikkeestä Tampereen keskustasta. Syksyn mittaan mallistoa on esitelty myös jälleenmyyjille, jotka tekevät hankintoja ensi kevääksi ja syksyksi. Ei muuten liene vaikea arvata, miksi kangasta alettiin kutsua juuri Kathyksi… Monet Unican tuotteet on nimetty Liisan tuntemien naisten mukaan!

Luomuhuopia suomenlampaan villasta

Villahuopa.

Tolvilan huopa kudotaan suomenlampaan villasta.

Meneillään on kansallinen luomuviikko, ja mikä sopisikaan teemaan paremmin kuin suomenlampaanvillaisten kankaiden kutominen. Valmistan parhaillaan huopia, hartiashaaleja ja vauvanpeittoja Tolvilan kartanolle, joka on luonnonmukaiseen tuotantoon erikoistunut lammastila Viialassa. Tuotteet tulevat lokakuun aikana myyntiin tilapuoti Paimenen makasiiniin.

Katja Hynninen

Tolvilan huopa kudotaan kangaspuissa.

Tolvilan huopa, samoin kuin muutkin Paimenen makasiiniin suunnittelemani tuotteet, kudotaan kangaspuissa ja viimeistellään vanuttamalla. Huovan pinta on pehmeän utuinen ja tuntu kuohkea. Reipas sidoskuviointi ja kierretyt hapsut antavat muutoin hillitylle ilmeelle mukavasti särmää, mutta malli on kuitenkin niin klassinen, että huopaa on ilo katsella vielä vuosienkin kuluttua. Tämä onkin tärkeä ominaisuus, sillä harvinaisesta suomenlampaan villasta kannattaa valmistaa vain tuotteita, jotka kestävät aikaa.

Ilmavan kuiturakenteensa ansiosta suomenlampaan villa eristää hyvin lämpöä ja on hengittävä. Värjäämättömässä villassa oleva lanoliini eli villarasva puolestaan hylkii kosteutta ja likaa. Näiden ominaisuuksien vuoksi villa on ihanteellinen materiaali huovissa ja peitoissa. Villatuotteiden perushoidoksi riittää säännöllinen tuuletus ja tahranpoisto kädenlämpöisellä vedellä. Jos on pakottava tarve käyttää pesuainetta, niin pieni tippa ihan tavallista shampoota riittää.

Tuotekehitystä luomulangoista

Yhteistyö Tolvilan kartanon isäntäpariskunnan, Jarmo ja Pirjo Latvasen kanssa alkoi viime keväänä. Silloin sovimme, että suunnittelen heidän tuottamistaan villalangoista huopamalliston. Tolvilan kartanolla on tällä hetkellä noin kolmesataa lammasta, joista uuhia sataneljäkymmentä, karitsoja parisataa ja pässejä muutama. Lampaat keritään kaksi kertaa vuodessa, ja villaa saadaan yhteensä tuhatkaksisataa kiloa. Jatkossa määrä tulee vielä kasvamaan, sillä uuhien pääluku on tarkoitus nostaa viiteensataan. Tolvilan villat jatkojalostetaan langaksi Virtain Villassa. Siellä villan pesuvesi lämpenee puupelleteillä, eli ympäristöystävällisyys tulee huomioiduksi langantuotannon kaikissa vaiheissa. Tolvilan huovissa on vielä se erityinen piirre, että villa sekä kasvatetaan, keritään, kehrätään että kudotaan Pirkanmaalla. Näin pitkälle vietyyn luomu- ja lähituotantoon pääsee harvoin osalliseksi!

Kotimainen huopa.

Vanutetun villahuovan hoidoksi riittää tuuletus raittiissa ilmassa.

Kun kuulin, että nykyään tilapuotina toimivan 1890-luvulla rakennetun makasiinirakennuksen ulkoasuun on aikoinaan saatu vaikutteita Tampereen ortodoksikirkosta, ajattelin, että nyt on oiva tilaisuus käyttää hieman tavallista runsaampaa kuviointia. Tolvilan huovassa oleva koristeellinen kuvio pohjautuu erääseen vanhaan käsityömalliini, jota olin halunnut jo kauan jatkokehitellä. Muitakin kuosivaihtoehtoja oli toki mielessä, ja koska aikaa projektille oli varattu reilusti, kangaspuissa oli mahdollista tehdä useampia kokeiluja.

Tuotekehitysprojektissa oli assistenttina Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelija, kesäkuussa tekstiilialan artenomiksi valmistunut Tytti Lovikka. Tytti on ollut aiemmin työharjoittelussa Karkelossa ja pohjakoulutukseltaan artesaani, ja niinpä yhteistyömme sujui varsin ammattimaissa merkeissä. Tytin vastuulla oli eri vahvuisten kudontalankojen kokeileminen, kankaan tiheyden määrittely ja kuosinäytteiden kutominen, ja yhdessä sitten analysoimme tuloksia ja valitsimme joukosta piensarjatuotantoon parhaiten soveltuvat mallit. Lopullisen päätöksen mallista teki Latvasen perhe, ja sitten päästiin kutomaan varsinaista mallikappaletta.

Suomenlammas, aito maatiainen

Suomenlammas on villilammasta muistuttava alkuperäisrotu. Väriltään suomenlampaat ovat valkoisia, ruskeita tai mustia. Rotu on sopeutunut pohjoisen karuihin ilmasto-olosuhteisiin, joten lampaat viihtyvät laitumella keväästä syksyyn. Laiduntaessaan ne hoitavat perinnemaisemia, sillä luonnonravintoa syödessään ne pitävät niityt avoimina ja elinvoimaisina.

Lampaita laitumella.

Suomelampaita laitumella. Kuva Tolvilan kartano.

Suomenlampaan villa on pehmeää, joustavaa ja kiiltävää. Yhdestä aikuisesta lampaasta saadaan vuodessa noin kuusi kiloa villaa, josta tulee lankaa keskimäärin neljä kiloa. Villa on sitä korkealaatuisempaa, mitä paremmissa olosuhteissa lampaat saavat elää. Suuri osa suomenlammasfarmeista on luomu- tai biodynaamisia tiloja, joissa kunnioitetaan eläinten luontaisia tarpeita ja lajityypillistä käyttäytymistä. Tietoa suomenlampaista ja niiden kasvatuksesta jakaa muun muassa valtakunnallinen Finnsheep-yhdistys.

Ensikosketuksen suomenlampaisiin sain opiskeluaikana vuonna 2003, kun suunnittelin huopia tammisaarelaiselle Sällvikin lammastilalle. Tämän jälkeen olen suunnitellut omaksi ilokseni Ilona-huovan, jota voi tilata joko luonnonvalkoisena tai mustanruskeana. Tolvilan huopamallisto on jo kolmas suomenlammasprojektini, ja edelleen olen yhtä innoissani aiheesta. Lampaissa on jotain kerrassaan hurmaavaa!

Taidetta ja tekniikkaa saksalaisittain

kutomo

Tekniikan museon miniatyyrikutomossa on kaikki loimilankoja myöten paikoillaan.

Pitkäaikainen haaveeni, Berliinin matka, toteutui syyskuun alussa. Lomailemisen ohella tutustuin kahteen kiinnostavaan museoon: Bauhaus-Archiveen ja Technikmuseumiin. Ensin mainittu sijaitsi valkoisessa funkkisrakennuksessa Tiergartenissa ja jälkimmäinen teräsrunkoisessa lasitalossa Schönebergissä. Molemmista museoista löytyi myös tekstiileille omistettu osasto.

Bauhaus-Archive – annos nykymuotoilun historiaa

Bauhaus-museon perusnäyttelyssä esitellään vuonna 1919 perustetun ja neljätoista vuotta myöhemmin lakkautetun taideteollisuuskoulun, Bauhausin, vaiheita. Nähtävillä on opiskelijoiden ja opettajien (bauhausilaisittain oppipoikien ja mestarien) tekemiä väri- ja sommitteluharjoituksia, esineluonnoksia ja tilasuunnitelmia, valokuvia, käyttöesineiden mallikappaleita ja museokäyttöön alkuperäisten piirrosten mukaan valmistettuja rakennusten pienoismalleja.

Bauhaus

Bauhaus-museo on yksi arkkitehti Walter Gropiuksen taidonnäytteistä. Kuva: Bauhaus-Archiv / Knud Petersen

Peiteväreillä maalatut värikolmiot, -ympyrät ja -harmoniat seinillä palauttivat elävästi mieleeni omat opiskeluajat. Viime vuosisadan alussa tällainen lähestymistapa oli kuitenkin jotain aivan uutta ja radikaalia. Koulun kohtaloksi koituikin lopulta se, että natsit alkoivat rajoittaa sen turmiolliseksi leimaamaansa toimintaa. Bauhausin perinnöksi jäi kuitenkin funktionalismi, joka arkkitehtuurin ja taideteollisuuden tyylisuuntana saavutti maailmalla suuren suosion.

Bauhausilaista tekstiilisuunnittelutaitoa olivat museossa päässeet edustamaan kutojamestarien Gunta Stölzlin ja Otti Bergerin käyttötekstiilit sekä Anni Albersin maalaamat luonnokset. Tekstiilien kuvioinnissa näkyi Bauhausin suosiman taidesuuntauksen, konstruktivismin vaikutus: selkeät geometriset muodot ja tasaiset väripinnat.

Poikkeuksen vallitsevasta tyylistä teki Otti Bergerin kutoma muhkea matto, jonka kuteena oli värikkäitä lankoja ja valkoisia villakiehkuroita. Maton pinta oli pehmeä ja aaltoileva, ja vaikutelma kaikessa luonnollisuudessaan suorastaan juureva. Museossa ei saanut valokuvata, mutta onneksi löysin tämän ihanuuden amerikkalaiselta The Patternbase -sivustolta (viides kuva ylhäältä). Arvelen maton syntyneen materiaalikokeilujen tuloksena, sillä kudontaosastolla testattiin ennakkoluulottomasti erilaisia raaka-aineita.

Bauhaus-Archivessa sai kulumaan mukavasti pari tuntia. Esittelytekstejä oli vähän, joten näyttelystä olisi saanut varmasti enemmän tietoa irti opastetulla kierroksella. Toisaalta joskus on hyvä keskittyä vain katselemaan, ja tämän koruttoman rakennuksen rauhassa mieli kyllä lepäsi. Minua tietysti myös ilahdutti, että näyttelysalissa paraatipaikalla seisoivat ajan patinoimat kangaspuut. En sentään tarttunut sukkulaan, vaikka keskeneräinen työ olisikin kovasti houkutellut!

Deutches Technikmuseum – jokaiselle jotakin

Tekniikan museota luonnehtisin yhdistelmäksi Tampereen työväenmuseo Werstasta, museokeskus Vapriikkia ja mediamuseo Rupriikkia. Saman katon alle pitäisi tosin lisätä vielä automuseo, merenkulkumuseo ja ilmailumuseo. Koska koko museon tutkimiseen olisi kulunut aikaa useampi päivä ja olin liikenteessä verrattain myöhään iltapäivällä, tutustuin tarkemmin vain tekstiilituotantoa esittelevään osastoon.

kankaan viimeistys

Osa kankaiden tuotantoa esittelevää piirrossarjaa vuodelta 1937: prässäys.

Kudontalaitteista näytteillä olivat pöytäkangaspuut, vanhoja teollisia varsikoneita ja jacquard-koneita. Lisäksi esillä oli materiaalinäytteitä ja tietoa niiden alkuperästä sekä käsin piirrettyjä kankaiden rakennekuvia ja perussidoksilla eri materiaaleista kudottuja kangasnäytteitä. Osaston tietopuolinen anti jäi ammattikutojan näkökulmasta laihaksi, mutta visuaalinen nälkä tyydyttyi.

Parasta osastolla oli 30-luvulla piirretty kuvasarja teollisen kankaanvalmistuksen eri työvaiheista sekä hurmaava, nukkekotikokoon rakennettu kutomo. Ihmetystä sen sijaan herätti leivänpaahtimen kokoinen sähkölaite, jolla havainnollistettiin kangaspuiden toimintaa. Heräsi kysymys, eikö täälläkin voisi olla ihan oikeat vipukangaspuut, ja ehkä jopa mahdollisuus kokeilla kutomista.

auton verhoilu

Auton penkki kerros kerrokselta.

Varsinaisen tekstiiliteknologiaa esittelevän osaston lisäksi aihetta sivuttiin myös museon sivurakennuksesta, johon oli koottu erilaisia matkan taittamisen apuvälineitä kävelysauvoista ja hevoskärryistä saksalaisiin automalleihin. Osittain puretun autonpenkin avulla havainnollistettiin, millaisia tuki-, pehmuste- ja päällysmateriaaleja istuimet pitävät sisällään, ja vitriineissä puolestaan esiteltiin verhoilukankaiden kuitusisältöjen kehittymistä perinteisistä luonnonkuiduista kuten jouhista, villasta ja nahasta mikrokuituihin ja muihin synteettisiin materiaaleihin.

Hieman kuivakalta kuulostavasta teemastaan huolimatta rohkenen suositella tekniikan museota kenelle tahansa historiasta kiinnostuneelle. Kierros toinen toistaan hulppeammissa näyttelysaleissa oli nimittäin todella kokonaisvaltainen elämys.