Pertti Kurikan passikotelot

Passikotelot Pertille, Karille, Samille ja Tonille.

”Mä en oikein tiedä, millaisia ne punkkarit on”, totesi äitini kun kerroin puhelimessa viimeisimmästä projektistani, punkbändi Pertti Kurikan nimipäiville suunnittelemistani passikoteloista. Tämä siitä huolimatta, että lapsuudenkotini kellarissa raikasi suomipunk yötä päivää, ja isän piti alvariinsa huutaa, että nyt se toosa pienemmälle. Samaan aikaan äiti ompeli veljen kloorivalkaistujen farkkujen lahkeita alati kapeammiksi. No, kohta äitikin muistaa, mitä ovat punkkarit, sillä tämänvuotiselta Euroviisu-hehkutukselta ja Pertti Kurikan Aina mun pitää -biisiltä tuskin kukaan voi välttyä.

Tyyli kohdalleen

Passikoteloprojekti sai alkunsa, kun Kehitysvammaisten tukiliiton tiedottaja Jaana Teräväinen otti minuun kevättalvella yhteyttä. Hän oli kuullut, että minulta saattaisi löytyä osaamista tämän tyyppisiin tilaustöihin. Mietin asiaa noin puoli minuuttia, ja ilmoitin ottavani homman vastaan. Vaikka bändin tyyli oli minulle entuudestaan tuttu ja valmistettava kappalemäärä pieni, tehtävä ei ollut sen yksinkertaisempi kuin muutkaan toimeksiannot. Tilaajan toiveena oli, että passikotelot olisivat päheät, rouheat ja miehekkäät, ja niissä saisi mielellään olla Suomen lippu. Punk-henkisyyttäkään ei sopinut unohtaa.

Kierrätysfarkkua väriroiskeilla höystettynä

Hetken tuumailtuani päätin valmistaa kotelot kierrätysmateriaalista vanhalla kunnon tee-se-itse -menetelmällä. Ostin kirpputorilta harmaat pillifarkut ja tilasin Seriväristä mustaa kuultoväriä, valkoista ja sitruunankeltaista peittoväriä sekä neonkeltaista tehosteväriä. Tilausta tehdessä oli mennä sormi suuhun, sillä olen leikkinyt painovärien kanssa viimeksi opiskeluaikoina, kun Ämyrockin 30-vuotisfestareille tarvittiin kangaskasseja. Onneksi valmistaja lähetti minulle seikkaperäisen ohjeistuksen väriaineiden ominaisuuksista.

Halusin passikoteloihin mahdollisimman autenttisen punk-hengen, joten painokuvioita suunnitellessani palasin mielessäni 1980-luvulle. Mietin kuinka hommat tehtiin, kun kuvankäsittelyohjelmat olivat vielä harvojen herkkua, eikä internetistä ladattavista fonttivalikoimista ollut tietoakaan. Päädyin hahmottelemaan toistuvat elementit ensin ruutupaperille, jonka jälkeen sabluunat syntyivät kätevästi kuultopaperista ja piirtoheitinkalvosta. Oli mukavaa askaroida välillä jotain alusta asti omin käsin, ja juuri sopivassa välissä tietokonekin sanoi itsensä irti.

Kuviointia sabluunalla ja vapaasti roiskien.

Kun esivalmistelut oli tehty, suojasin työhuoneen lattian jätesäkillä, sekoitin värit ja aloitin, hmm, taiteellisen työskentelyn. Tavoitteena oli saada aikaan kotikutoisen näköistä jälkeä, joka näyttäisi sattumanvaraiselta, mutta ei kuitenkaan amatöörimäiseltä. Tämä oli yllättävän vaikeaa johtuen siitä, että symmetriaa rakastavana henkilönä minun olisi koko ajan tehnyt mieli korjailla lopputulosta. Mutta sain kuin sainkin käännettyä aivojeni taajuuden sopivasti vinksalleen, enkä sortunut siloitteluun.

 

Sinnikkyys palkitaan

Yleensä valmistutan suunnittelemani tuotteet ompelijalla, koska haluan keskittyä ydinosaamiseeni eli tuotekehitykseen. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä kaiken itse ja lainasin ystävältäni ompelukonetta. Kanttausvaihteessa tuli taas äitiä ikävä, ja oli soitettava hänen neuvontapuhelimeensa. Uskomatonta, mutta totta, että ihminen voi työskennellä tekstiilialalla osaamatta ommella. Muutamien tuskaisten tuntien kuluttua kankaanpalat ja vinokantit alkoivat kuitenkin järjestyä haluttuun muotoon, ja koteloista tuli käyttötarkoitusta ajatellen juuri oikeanlaiset.

Pertti tutkii saumoja, Toni antaa kommentteja. Kuva: Laura Keski-Hakuni

Iloa puolin ja toisin

Suomen lippu takakannessa anarkistisesti, vaan ei vähätellen.

Olen fanittanut Pertti Kurikan nimipäiviä siitä asti, kun näin yhtyeen vuonna 2011 Ilosaari-rockissa. Seuraavana vuonna ensi-iltansa saanut bändin elämästä kertova Kovasikajuttu-leffa oli niin mieleenpainuva, että sen muisteleminen saa minut edelleen nauramaan, mutta myös liikuttumaan. Luonnollisesti olin siis todella innoissani, kun sain tehtäväkseni suunnitella Pertille, Karille, Tonille ja Samille uniikit passikotelot. Me itse -yhdistys luovutti lahjan pojille eilen, The Best of Greatest Hits -kokoemalevyn julkaisupäivänä. Huomenna bändi lentää Wieniin.

Onnea Euroviisuihin Suomi ja Pertti Kurikan nimipäivät!

Liikelahjaksi suomalaista muotoilua

Fazer Myllyn kauratyyny on Suomessa valmistettu Avainlippu-tuote.

Fazer Myllyn kauratyyny on Suomessa valmistettu Avainlippu-tuote.

Työhuoneessani on viime aikoina tuoksunut kaura. Aistinautinnon takana on Fazer Mylly, joka on tilannut liikelahjaksi lämmitettäviä kauratyynyjä. Neljänsadan kilon kauralähetyksestä suurin osa on jo huvennut jyvänmuotoisten tyynyjen täytteeksi, mutta vielä on urakkaa jäljellä.

Tutun ja arkisen käyttötuotteen muotoileminen edustuskelpoiseksi liikelahjaksi on ollut haastavaa, mutta mielenkiintoista. Jo luonnosteluvaiheessa asetin itselleni tavoitteen, että Fazerin kauratyynyyn tulee voida liittää sana design. Designiksi voidaan laajassa merkityksessä kutsua mitä tahansa suunnittelua, mutta minä miellän sen nimenomaan hyväksi muotoiluksi, jossa on huomioitu niin esteettiset ja tuotannolliset näkökulmat kuin käytettävyyskin.

Monialainen yhteistyö

Uuden lahjatuotteen muotoileminen vaatii monien yksityiskohtien hiomista.

Uuden lahjatuotteen muotoileminen vaatii monien yksityiskohtien hiomista.

Uudenlaisten kauratyynyjen valmistaminen on vaatinut lukuisten yksityiskohtien hiomista ja teknisten ratkaisujen miettimistä. Tämän vuoksi pyysin heti alkuvaiheessa mukaan muotoilija Kaisa Maansalon, jonka kanssa olen aiemminkin tehnyt tuotekehitystä.

Valmistimme tyynystä useita protokappaleita, joiden ulkonäköä ja toimivuutta arvioimme yhdessä Fazer Myllyn henkilökunnan kanssa. Liikelahjasuunnittelussa tilaajan rooli on todella tärkeä, ja siksi olin erityisen iloinen, että saimme Fazerilta paljon palautetta. Monialainen yhteistyö kannatti, sillä tyynystä tuli kaikin puolin kaunis ja toimiva, ja tietysti myös lahjan saajaa lämmittävä!

Liikelahjaan sisältyy aina viesti

Liikelahjoja hankkivat yritykset arvostavat yksilöllistä palvelua sekä yrityksen imagoon ja ilmeeseen sopivia tuotteita. Liikelahjan toivotaan olevan kestävä käyttötuote, josta on saajalleen iloa pitkään. Lahja kuvastaa yrityksen arvoja, mutta ennen kaikkea sillä halutaan osoittaa arvostusta asiakasta tai yhteistyökumppania kohtaan.

Yrityksen logo on olennainen osa liikelahjaa.

Toimiva liikelahja on kokonaisuus, johon sisältyy varsinaisen lahjatuotteen lisäksi tarkoituksenmukainen pakkaus, tuoteinformaatio ja logomerkinnät. Kansainvälisillä markkinoilla toimivan yrityksen lahjaan tekstit on kohteliasta painaa useilla kielillä sekä muutenkin huomioida paikallinen liikelahjakulttuuri.

Kotimaista ja kestävää

avainlippu

Avainlippu liehuu suomalaisen työn puolesta.

Markkinointiassistentti Katri Mäkisen mukaan Fazer Myllyllä suositaan liikelahjoja, jotka ovat laadukkaita, käytännöllisiä ja yrityksen toimintaa kuvastavia. Jyvän muotoa jäljittelevä kauratyyny on ajankohtainen lahja, sillä Fazer avasi oman kauramyllyn Lahteen viime syksynä. Tyynyssä kaura on läsnä sekä symbolisesti että konkreettisesti.

Kauratyynyprojekti on koettu Mäkisen mukaan erityisen onnistuneeksi juuri siksi, että tyynyn muoto ja väri ovat varta vasten Fazer Myllylle suunniteltuja, ja käyttöohje on toiveen mukaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi. Myös kotimaisesta alkuperästä kertova Avainlippu-tunnus on Fazerille tärkeä.

Lumikiteiden karkelot

Kide on uusi, suomalainen kattaussarja.

Kide on uusi, suomalainen kattaussarja.

Karkelo täyttää tänään yhdeksän vuotta. Uskomatonta, kuinka nopeasti aika kulkee, kun kädet ovat koko ajan täynnä tekemistä! Syvällisempi katsaus yrityksen historiaan odottakoon kuitenkin vielä vuoden, sillä tällä hetkellä minua pitää kiireisenä Pyynikin trikoolla ensi keskiviikkona järjestettävä Tehtaan valot -tapahtuma sekä erittäin kiinnostava tilaustyö, josta kerron myöhemmin lisää.

Nyt sen sijaan esittelen uuden Kide-kattaussarjan, joka pohjautuu viime vuonna suunnittelemaani kuosiin. Liikelahjoja hankkivia yrityksiä palvellessani olen huomannut, että pelkillä tekstiileillä ei pitkälle pötkitä, jos haluaa asiakassuhteille jatkuvuutta. Niinpä päätin pitkästä aikaa uudistua käyttämieni työtekniikoiden osalta ja vaihtaa kangaspuut ja sukkulan vaihteeksi saksiin ja tietokoneeseen. Ainakin hetkeksi.

Talvipäivän raikkautta

Kide-sarjaan kuuluu kaksi pyöreää tarjotinta ja neljä lasinalusta, joissa jokaisessa on hohtavan valkea lumihiutale. Kaikki hiutaleet ovat kuusisakaraisia ja eri muotoisia, aivan kuten luonnossakin. Pohjavärinä on raikas turkoosi. Tuotteet on valmistettu kotoisesta koivusta ja käsitelty kosteutta kestäväksi. Pohjassa on puukuvio ja Karkelon logo.

Työntekijöille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille lahjaa hankkivia ilahduttanee se, että tuotteisiin saa liitettyä myös firman oman logon. Tarjottimissa ja lasinalusissa liikemerkki on mahdollista painaa alapuolelle, jolloin lahjan saaja voi kattaa sarjan huoletta vaikka juhlapöytään.

Valmistusmaa Suomi

Talven värit: raikas turkoosi ja puhdas valkoinen.

Kide-tuotteet valmistetaan käsityönä Suomessa. Valmistajaa valitessani nostin kotimaisuuden ykköskriteeriksi, koska suomalaisen työn, ja erityisesti suomalaisomistuksessa olevien yritysten tukeminen on ensiarvoisen tärkeää työpaikkojen säilymisen ja julkisten palvelujen turvaamisen kannalta.  Yritykset ovat avainasemassa, kun puhutaan yleisen hyvinvoinnin ylläpitämisestä. Pienyrittäjänä haluan tietysti myös tukea toista pientä yritystä. Omasta kokemuksestani tiedän, että näinä aikoina jokainen tilaus on yritykselle tärkeä.

Karkelonkin kymmenes toimintavuosi, jota voi kai hyvällä syyllä kutsua juhlavuodeksi, alkaa työn merkeissä. Joulu- ja tammikuun osalta kalenteri on jo lähes täynnä, mutta kyllä mukaan mahtuu vielä uusiakin projekteja. Odotankin jo oikein innolla, millä asialla seuraava asiakas minulle soittaa. Erityisen innokkaasti odotan kuitenkin sitä, millaisen vastaanoton Kide-sarja saa. Kertokaahan siis kommenttejanne – ihan kaikenlainen palaute on tervetullutta!