Sitoumus 2050

sitoumus2050

Sitoumus 2050 tarkoittaa jokapäiväisiä tulevaisuuteen tähtääviä tekoja.

Karkelo on tehnyt Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen. Sitoumuksen tavoitteena on rakentaa Suomesta entistä parempi paikka olla ja elää. Sitoumus 2050:een osallistuminen edellyttää toimenpiteitä, joiden toteutumista pystyy seuraamaan.

Päätavoitteeksi kirjasin kestävät elämäntavat, koska mielestäni yrittäjän henkilökohtaiset valinnat ovat koko yritystoiminnan perusta. Ammatilliset kestävän kehityksen tavoitteet kiteytin sitoumukseen näin:

Tekstiilisuunnittelua ajattomasti ajan hengessä

Tavoitteenani on suunnitella tekstiilejä, jotka kestävät aikaa. Sitoudun käyttämään luonnonvaroja säästeliäästi, toimimaan vastuullisesti asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani kohtaan sekä huolehtimaan yrittäjän lakisääteisistä velvollisuuksista. Pidän itseni ajantasalla alan kehityksestä, jotta voin omassa toiminnassani huomioida eettiset ja ekologiset näkökulmat vielä entistäkin paremmin.

Konkreettisia toimenpiteitä, joiden toteutumista tulen seuraamaan, on kolme: luonnonvarojen harkittu käyttö, sosiaalinen vastuu ja logistiikan kehittäminen. Ajattelisin, että pienelle tekstiilialan yritykselle nämä ovat niitä osa-alueita, joiden vaikutukset ulottuvat laajimmalle ja joihin ei aina ole ihan yksiselitteisiä vastauksia. Haastan siis itseni miettimään toimintatapojani entistä tarkemmin.

Kaikki mukaan!

Yhteiskuntasitoumuksen voi tehdä kuka tahansa. Suurin osa tähän mennessä julkaistuista sitoumuksista on yritysten tekemiä, mutta mukana on myös kuntia, yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä. Ajatusten julkistaminen verkossa antaa pontta niiden toteuttamiseksi ja toimii esimerkkinä myös muille. Mitä enemmän sitoumuksia tehdään, sitä suurempi yhteiskunnallinen vaikutus niillä on.

Sata hyvää Suomesta

100_hyvaa_suomesta_aanestys

Sointu on sataprosenttisesti suomalainen.

Suunnittelemani Sointu-viltti on mukana 100 hyvää Suomesta -äänestyksessä, jonka perusteella sadalle kotimaiselle tuotteelle myönnetään virallinen Suomi 100 -tunnus.

Yleisöäänestykseen voi osallistua keskiviikkona 15.2. klo 9.00 osoitteessa www.satahyvaasuomesta.fi. Äänestys päättyy heti kun sata ensimmäistä tuotetta on saanut vähintään sata ääntä, joten omaa suosikkiaan kannattaa äänestää heti äänestyksen avauduttua.

Kunnianosoitus suomalaiselle kulttuuriperinnölle

Sointu-vilttiä ideoidessani mietin, mitä haluaisin Suomen 100-vuotisjuhlaa varten suunnittelemani tuotteen ilmentävän. Perusteemoiksi nousivat suomalainen työ, taide ja luonto. Valmiissa viltissä teemat ovat esillä seuraavasti:

Suomalainen työ: Sointu-viltin kaikki valmistusvaiheet villan keritsemisestä langan kehräämiseen, kutomiseen ja viimeistelyyn tehdään Suomessa. Sointu on täysin kotimainen Avainlippu-tuote.

Suomen taide: Nimi Sointu viittaa musiikkiin, runouteen, kuvataiteeseen ja muotoiluun. Näillä kaikilla on ollut ja on edelleen tärkeä sija kansallisidentiteetin rakentajana.

Suomen luonto: Sointu-viltti on luonnonmukaisesti tuotettua suomenlampaan villaa. Suomenlammas on villilammasta muistuttava alkuperäisrotu, joka on sopeutunut pohjoiseen ilmastoon. Niityillä laiduntaessaan suomenlammas hoitaa perinnemaisemia.

suomi_100

Onnea 100-vuotiaalle Suomelle!

Laatua femmalla

Muotisuunnittelija Camilla Thulin tapaa kiinnostavia ihmisiä. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Yle Fem -kanavalla tiistai-iltaisin esitettävä Laatu (Kvalitet) välittää katsojalle materiaalin tunnun ja antaa vaatteiden valmistajille kasvot. Kauniit ja tunnelmalliset kuvat saavat esteetikon heti koukkuun ja mikäs sen parempi, kun kyseessä on valistusohjelma. Sarjassa tarkastellaan vaatetuotannon eri vaiheita, kerrotaan tekstiiliraaka-aineista sekä annetaan vinkkejä kaapissa jo olevien vaatteiden käyttöiän pidentämiseksi. Näkökulma massatuotantoon on kriittinen ja esiin nostetaan niin eettisiä kuin ekologisiakin ongelmia.

Ohjelman tuottaja on UR Sverige ja juontaja muotisuunnittelija Camilla Thulin, joka kiertää lupsakka Musse-koira mukanaan haastattelemassa tekstiilien parissa työskenteleviä ja erilaisiin pukeutumistyyleihin mieltyneitä henkilöitä. Jos sarjaa pitäisi luonnehtia yhdellä lauseella, kutsuisin sitä vaatetusalan näkökulmasta luoduksi Strömsön ja Kuningaskuluttajan risteytykseksi. Tunnelma on kepeä, mutta jokainen jakso sisältää painavaa asiaa. Ääneen pääsevät niin vaatteiden suunnittelijat, valmistajat, raaka-aineiden tuottajat, tutkijat kuin käyttäjätkin.

Klassisissa puvuissa on paljon käsin ommeltavia yksityiskohtia. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Retrofiilien kokoontuminen

Ensimmäisessä jaksossa Camilla vierailee muodin historiasta kiinnostuneiden miesten ompeluseurassa. Antiikkipöydän ääreen istahtanut Severin ja hänen kolme ystäväänsä ylistävät entisajan taidokasta työtä ja korkealaatuisia materiaaleja. Kaikilla on yllään alusta asti itse valmistetut tai vanhoista puvuista muokatut vaatteet, jotka mukailevat eri tyylikausia. Ompeluseuralaisia yhdistää viehtymys keikarointiin, vaikka kukaan porukasta ei tunnustakaan noudattavansa tätä 1800-luvulla vallinnutta huikentelevaisuuden aatetta. Nimitys retrofiili sen sijaan kuulostaa mukavalta, koska se viittaa vanhojen esineiden arvostamiseen.

Charlotte kertoo vaatemuistonsa. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Vaate identiteetin vahvistajana

Vaatemuisto-osiossa Charlotte kertoo, miten äidin vintiltä löytynyt vanha samettitakki muodostui osaksi hänen identiteettiään. Tummanvihreä pitsillä ja goottihenkisillä napeilla varustettu samettitakki rohkaisi häntä teini-iässä olemaan oma itsensä ja tulemaan ulos kaapista. Charlotte luonnehtii takkia turvalliseksi kuin perhosen kotelo. Suosikkivaate on nostalgiasyistä yhä tallessa.

Hamida tekee 60-tuntista työviikkoa 80 euron kuukausipalkalla. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Ompelijattaren arkea

Jakson koskettavin osuus on reportaasi Bangladeshista. Dhakan kaupungissa asuva Hamida työskentelee ompelijana vaatetehtaassa, jossa tehdään 60-tuntista työviikkoa. Kuukauden tienesti, noin kahdeksankymmentä euroa, riittää juuri ja juuri slummialueelta vuokrattuun aaltopeltiseen majaan sekä nelihenkisen perheen ja omien vanhempien ruokkimiseen.

Lapsena Hamida haaveili hyvästä koulutuksesta, työpaikasta ja naimattoman naisen elämästä. Hän toivoi, että voisi pitää huolta vanhemmistaan ja elää sopuisasti kaikkien kanssa. Isä ja äiti järjestivät hänelle kuitenkin avioliiton ensimmäisen sopivan puolisoehdokkaan kanssa. Hamida joutui työhön, jossa hän on taitava, mutta ei pysty etenemään. Hän suree myös sitä, että joutuu tehtaalle lähtiessään jättämään kolmetoistavuotiaan poikansa ja tämän alle vuoden ikäisen pikkuveljen keskenään kotiin, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole.

Jos Hamidan kuukausipalkka kaksinkertaistuisi, perhe voisi vuokrata pienen talon, ostaa riittävästi ruokaa, käydä tarvittaessa lääkärillä, hankkia vauvalle hoitajan ja laittaa esikoisen kouluun. Perheen elämä mullistuisi kertaheitolla. Tämä kaikki olisi mahdollista, jos ompelijoille maksettaisiin yhtä vaatetta kohti kaksikymmentä senttiä enemmän palkkaa.

Rosita luonnostelemassa romanipuvun kirjontakuviota. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Romanipuvun uudistaja

Kaukoidästä siirrytään Suomeen ja vantaalaiseen ateljeeompelimoon. Ompelimo on erikoistunut romanipukuihin. Mallien suunnittelusta vastaava Rosita kertoo innostuneena kankaista, joilla saadaan vaatteisiin uutta ilmettä. Romaneilla on tiukka pukeutumisetiketti, joten vaatteiden mallit pysyvät samanlaisina. Kuvioinneissa ja väreissä on kuitenkin mahdollisuus tehdä uudistuksia, ja niitä Rosita tekee rohkeasti. Rositalle vaatteet kuvastavat omaa kulttuuria. Hän haluaa pukeutua perinteiseen heimopukuun, vaikka vitsaileekin paksun hameen käyvän sateella raskaaksi.

Pukeutumisneuvontaa ja materiaalioppia

Haastattelujen lisäksi Laatu-sarjassa on annetaan vinkkejä pukeutumiseen ja vaatteiden huoltamiseen sekä kerrotaan valmistusmateriaaleista. Ensimmäisessä jaksossa Flugan havainnollistaa vaihe vaiheelta, kuinka solmuke sidotaan. Helpolta näyttää, mutta vaatii kyllä aika paljon harjoittelua saada jokainen kulma ojennukseen. Fluganin mielestä käsin sidottu solmuke on kuitenkin aina tyylikäs.

Materiaaleista esitellään pellava, jonka tuotantoprosessi siemenestä langaksi ja edelleen valmiiksi tuotteeksi on tiivistetty kolmeen minuuttiin. Tietoisku on hyvä, joskin keskittyy hyvin pienimuotoiseen tuotantoon. Kaikki maailman pellavalanka tuskin syntyy ihan näin idyllisissä olosuhteissa, mutta pääasia tulee selväksi: kyseessä on jokseenkin ekologinen luonnonmateriaali. Taiteilija Isabelle Hällsjön käsissä rouheasta pellavalangasta syntyy veistoksellinen kaulahuivi.

Laatu (Kvalitet), Yle Fem, tiistaisin klo 19.00, uusinta lauantaisin klo 16.55. Ohjelma katsottavissa myös Areenasta.

Pertti Kurikan passikotelot

Passikotelot Pertille, Karille, Samille ja Tonille.

”Mä en oikein tiedä, millaisia ne punkkarit on”, totesi äitini kun kerroin puhelimessa viimeisimmästä projektistani, punkbändi Pertti Kurikan nimipäiville suunnittelemistani passikoteloista. Tämä siitä huolimatta, että lapsuudenkotini kellarissa raikasi suomipunk yötä päivää, ja isän piti alvariinsa huutaa, että nyt se toosa pienemmälle. Samaan aikaan äiti ompeli veljen kloorivalkaistujen farkkujen lahkeita alati kapeammiksi. No, kohta äitikin muistaa, mitä ovat punkkarit, sillä tämänvuotiselta Euroviisu-hehkutukselta ja Pertti Kurikan Aina mun pitää -biisiltä tuskin kukaan voi välttyä.

Tyyli kohdalleen

Passikoteloprojekti sai alkunsa, kun Kehitysvammaisten tukiliiton tiedottaja Jaana Teräväinen otti minuun kevättalvella yhteyttä. Hän oli kuullut, että minulta saattaisi löytyä osaamista tämän tyyppisiin tilaustöihin. Mietin asiaa noin puoli minuuttia, ja ilmoitin ottavani homman vastaan. Vaikka bändin tyyli oli minulle entuudestaan tuttu ja valmistettava kappalemäärä pieni, tehtävä ei ollut sen yksinkertaisempi kuin muutkaan toimeksiannot. Tilaajan toiveena oli, että passikotelot olisivat päheät, rouheat ja miehekkäät, ja niissä saisi mielellään olla Suomen lippu. Punk-henkisyyttäkään ei sopinut unohtaa.

Kierrätysfarkkua väriroiskeilla höystettynä

Hetken tuumailtuani päätin valmistaa kotelot kierrätysmateriaalista vanhalla kunnon tee-se-itse -menetelmällä. Ostin kirpputorilta harmaat pillifarkut ja tilasin Seriväristä mustaa kuultoväriä, valkoista ja sitruunankeltaista peittoväriä sekä neonkeltaista tehosteväriä. Tilausta tehdessä oli mennä sormi suuhun, sillä olen leikkinyt painovärien kanssa viimeksi opiskeluaikoina, kun Ämyrockin 30-vuotisfestareille tarvittiin kangaskasseja. Onneksi valmistaja lähetti minulle seikkaperäisen ohjeistuksen väriaineiden ominaisuuksista.

Halusin passikoteloihin mahdollisimman autenttisen punk-hengen, joten painokuvioita suunnitellessani palasin mielessäni 1980-luvulle. Mietin kuinka hommat tehtiin, kun kuvankäsittelyohjelmat olivat vielä harvojen herkkua, eikä internetistä ladattavista fonttivalikoimista ollut tietoakaan. Päädyin hahmottelemaan toistuvat elementit ensin ruutupaperille, jonka jälkeen sabluunat syntyivät kätevästi kuultopaperista ja piirtoheitinkalvosta. Oli mukavaa askaroida välillä jotain alusta asti omin käsin, ja juuri sopivassa välissä tietokonekin sanoi itsensä irti.

Kuviointia sabluunalla ja vapaasti roiskien.

Kun esivalmistelut oli tehty, suojasin työhuoneen lattian jätesäkillä, sekoitin värit ja aloitin, hmm, taiteellisen työskentelyn. Tavoitteena oli saada aikaan kotikutoisen näköistä jälkeä, joka näyttäisi sattumanvaraiselta, mutta ei kuitenkaan amatöörimäiseltä. Tämä oli yllättävän vaikeaa johtuen siitä, että symmetriaa rakastavana henkilönä minun olisi koko ajan tehnyt mieli korjailla lopputulosta. Mutta sain kuin sainkin käännettyä aivojeni taajuuden sopivasti vinksalleen, enkä sortunut siloitteluun.

 

Sinnikkyys palkitaan

Yleensä valmistutan suunnittelemani tuotteet ompelijalla, koska haluan keskittyä ydinosaamiseeni eli tuotekehitykseen. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä kaiken itse ja lainasin ystävältäni ompelukonetta. Kanttausvaihteessa tuli taas äitiä ikävä, ja oli soitettava hänen neuvontapuhelimeensa. Uskomatonta, mutta totta, että ihminen voi työskennellä tekstiilialalla osaamatta ommella. Muutamien tuskaisten tuntien kuluttua kankaanpalat ja vinokantit alkoivat kuitenkin järjestyä haluttuun muotoon, ja koteloista tuli käyttötarkoitusta ajatellen juuri oikeanlaiset.

Pertti tutkii saumoja, Toni antaa kommentteja. Kuva: Laura Keski-Hakuni

Iloa puolin ja toisin

Suomen lippu takakannessa anarkistisesti, vaan ei vähätellen.

Olen fanittanut Pertti Kurikan nimipäiviä siitä asti, kun näin yhtyeen vuonna 2011 Ilosaari-rockissa. Seuraavana vuonna ensi-iltansa saanut bändin elämästä kertova Kovasikajuttu-leffa oli niin mieleenpainuva, että sen muisteleminen saa minut edelleen nauramaan, mutta myös liikuttumaan. Luonnollisesti olin siis todella innoissani, kun sain tehtäväkseni suunnitella Pertille, Karille, Tonille ja Samille uniikit passikotelot. Me itse -yhdistys luovutti lahjan pojille eilen, The Best of Greatest Hits -kokoemalevyn julkaisupäivänä. Huomenna bändi lentää Wieniin.

Onnea Euroviisuihin Suomi ja Pertti Kurikan nimipäivät!

Juuri Lifestyle suomalaisuuden alkulähteillä

Suomenlampaan villainen Juuri-huopa on kotimaista käsityötä. Kuva: Juuri Lifestyle / Tiina Loisa

Mikä olisikaan juurevampaa kuin suomenlampaan villasta kangaspuilla kudottu huopa? Näin ajatteli tuore yrittäjä Tiina Loisa valitessaan tuotteita Juuri Lifestyle– verkkokauppaansa. Heinäkuussa avattuun putiikkiin on koottu valikoima tuotteita, jotka pohjautuvat suomalaiseen kansanperinteeseen ja sielunmaisemaan. Suurin osa tuotteista on valmistettu alusta loppuun Suomessa, monet ihan raaka-aineita myöten.

Yhteistyöni Juuri Lifestylen kanssa alkoi viime talvena, kun Tiina otti minuun yhteyttä ja tiedusteli, olisiko Karkelolta mahdollista saada myyntiin suomenlammashuopia. Koska olen erikoistunut tilaustöihin, eikä Karkelolla siksi ole omaa jälleenmyyntiin tarkoitettua mallistoa, tarjosin Juurelle omaa huopamallia. Tiina innostui ajatuksesta, että samaa huopaa ei saisi mistään muualta, ja niinpä panimme suunnittelutyön alulle.

Kesäyön tunnelmaa

Ihan aluksi pyysin Tiinaa kuvailemaan tunnelmia ja fiiliksiä, joita hän haluaisi huovan ilmentävän. Tiina kuvaili runollisesti viilenevää loppukesän yötä, järveltä nousevaa usvaa, hiljaisuuden rikkovia kuikan huutoja ja hirsimökin portailla nautittua höyryävän kuumaa teetä. Olin iloisesti yllättynyt, sillä harvoin asiakkaat rohkenevat heittäytyä tällaiseen tunnelmointiin! Toteutukseen sain vapaat kädet. Ainoina konkreettisina toiveina olivat utuisen vaaleat sävyt ja mahdollisimman pehmeä pinta.

Kuva: Juuri Lifestyle

Pehmeä ja utuisen harmaa pinta. Kuva: Fokuso / Hannu Tenhunen

Aluksi esitin Tiinalle kolme luonnosta. Tässä vaiheessa olin jo pyrkinyt eroon ilmeisimmästä ratkaisusta, joka olisi ollut usvaa muistuttava raidoitus. Juuri-huopa saisi ennemminkin täydentää kuin toistaa mielikuvaa kesäöisesta maisemasta. Kun Tiina oli valinnut mieleisensä kuosin, kudoin hänelle näytteen. Tekstiilisuunnittelussa jos missä on tärkeää, että työn tilaaja pääsee myös tunnustelemaan materiaalia.

Saatuani mallille hyväksynnän, siirryin protokappaleen valmistamiseen. Rakensin loimen kangaspuille ja kudoin siihen vaaleanharmaan huovan. Viimeistyskäsittelyksi valitsin kevyen vanutuksen, jotta sain huovaan sopivan kuohkean pinnan. Vielä tuuletus raikkaassa ulkoilmassa, ja niin oli ensimmäinen Juuri-huopa valmis!

Pohjoista lämpöä ekologisesti ja eettisesti

Juuri Lifestylen huopa on jokaista lankaa myöten kotimainen. Villa tuotetaan Kainuussa ja pestään, karstataan ja kehrätään langaksi Etelä-Savossa. Huopa kudotaan Pirkanmaalla Reija Nylundin kudontapajalla ja viimeistellään Karkelon omassa kutomossa Tampereella.

Suomenlampaan villa on yksi ekologisimmista tekstiiliraaka-aineista.

Suomenlampaan villa on yksi ekologisimmista tekstiiliraaka-aineista.

Värjäämätön suomenlampaan villa on yksi ekologisimmista tekstiiliraaka-aineista, sillä sen tuotannossa kuluu muihin luonnonkuituihin verrattuna hyvin vähän luonnovaroja, ja siitä pystytään valmistamaan pitkäikäisiä tuotteita. Eläinkuituja vertaillessa suomenlampaan villa nousee myös eettisimpien materiaalien joukkoon, sillä Suomessa lammaskatraat ovat verrattain pieniä, lampaat saavat asianmukaista ravintoa ja virikkeitä, ja kasvattajat ovat ainakin oman kokemukseni mukaan kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista.

Kaunista ja käytännöllistä

Suunnittelemieni villahuopien lisäksi Juuri Lifestylestä löytyy monenlaisia käyttötekstiilejä kuten Loruloimen virkattuja pannunalusia, Kirjosillan kirjomia patakintaita, Raijan aitan pellavapyyhkeitä ja Kankurittaren hartiahuiveja. Lisäksi tarjolla on Kalevantulen soijakynttilöitä, Tulikiilan takorautaisia ripustuskoukkuja, Laatupuukon sieniveitsiä, Valkoisen puun keramiikkaa sekä paljon muuta kaunista ja käytännöllistä.

Kide-kantoliina on kangasta myöten kotimainen

Kide-kantoliina on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Kide-kantoliina on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Viime syksynä pääsin mukaan Liinalapsen tuotekehitysprojektiin, jonka tuloksena syntyi täysin kotimainen Vanamo-kantoliinamallisto. Liinalapsi on kantoliinoihin ja muihin kankaisiin kantovälineisiin erikoistunut verkkokauppa, jonka valikoimista löytyvät Vanamon lisäksi omat Wompat- ja Koala Ring -merkkiset tuotteet sekä värikkäät Girasol-liinat.

Oma kädenjälkeni näkyy Vanamo-malliston Kide-sarjassa, johon kuuluu sidottavia kantoliinoja, rengasliinoja ja kantoreppuja. Kide-liinoja ja -reppuja on saatavana luomupuuvillaisina, puolipellavaisina ja merinovillaisina. Näistä keskipaksu puuvillaliina on kaikkein monikäyttöisin, sillä se soveltuu sekä pienen että ison lapsen kantamiseen ja ympärivuotiseen käyttöön. Vauvan kantamiseen sopivat lisäksi ohut puolipellavainen liina sekä pehmeä merinovillaliina. Taaperolle suositellaan paksuja puuvilla- ja puolipellavaliinoja.

Perinteisiä kuvioita modernisti toteutettuna

Suunnittelutyötä aloittaessani Liinalapsen Niina Hallikainen esitti toiveen, että kuviot kumpuaisivat suomalaisesta luonnosta ja kansanperinteestä. Pelkistetyn skandinaavisuuden sijaan ajatuksena oli, että kankaan kuosi olisi mahdollisimman koristeellinen, ja siinä olisi mukana ripaus kansallisromantiikkaa. Tehtävänanto poikkesi täysin siitä, mitä minulta oli aiemmin tilattu, joten kesti hetken ottaa rikas kuviomaailma haltuun. Onneksi Niina kuitenkin tiesi, mitä halusi, ja toimitti ideointimateriaaliksi runsaasti kuvia.

Hillitty väritys antaa tilaa runsaille kuvioille. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Hillitty väritys antaa tilaa runsaille kuvioille. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Liinalapsen uudet kantoliinakankaat valmistaa espoolainen Kultavilla. Sieltä sain käyttööni materiaalit kangasnäytteitä varten ja tiedot käytössä olevasta tekniikasta. Kide-kuosin lähtökohtana oli lumihiutaleeksi kutsuttu kudontamalli, jota näkee usein vanhoissa kodintekstiileissä. Mallia ei kuitenkaan haluttu kopioida, vaan liinan haluttiin olevan kokonaan omaa designia. Siis jotain erityistä, jollaista muista lastentarvikeliikkeistä ei vielä löydy. Ja siinä todella onnistuttiin!

Kide syntyi lukuisten luonnosten ja kokeilujen pohjalta, aikaa säästämättä. Olin riemuissani uudesta upeasta kankaasta, mutta varsinaiseen ilonpitoon annoin itselleni luvan vasta siinä vaiheessa, kun sain kutomosta ilmoituksen, että kutomakone jyskyttää ensimmäisiä kangasmetrejä.

Näin jälkikäteen on todettava, että yhteistyö Liinalapsen ja Kultavillan kanssa sujui erittäin mutkattomasti. Aiempi kokemukseni kantoliinan suunnittelusta oli varmasti hyödyksi, samoin teollisten tuotantomenetelmien tunteminen.

Tutkitusti haitta-aineeton

Turvallisuus on kantoliinan tärkein ominaisuus. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Kantoliina on käyttöominaisuuksiensa puolesta vaativa tekstiili, ja asettaa täten haasteita sekä kankaan suunnittelijalle että valmistajalle. Kantoliinakankaan on kestettävä venytystä, hankausta ja pesua sekä oltava vinoon joustava. Lisäksi vauvoille ja pienille lapsille suunnattujen tuotteiden on oltava ehdottoman turvallisia ja testattuja. Lapset ovat hyvin herkkiä kemikaaleille, joten valmistajan on oltava varma siitä, että kaikki raaka-aineet ovat varmasti haitta-aineettomia.

Kide, kuten muutkin Vanamo-malliston kantoliinat, on kudottu Öko-Tex 100 -sertifioiduista langoista. Kansainvälinen Öko-Tex -merkintä takaa sen, että kankaan raaka-aineissa ei ole vaarallisia torjunta-aine-, raskasmetalli- tai formaldehydi-jäämiä. Puuvilla on lisäksi GOTS-laatuista. GOTS on lyhenne sanoista Global Organic Textile Standard, ja merkintä myönnetään vain luonnonmukaisesti viljellylle puuvillalle, jonka koko tuotantoketjussa on huomioitu ekologisuus ja eettisyys.

Kantoliina auttaa arjessa

Kide- ja muut Vanamo-malliston kantoliinat on suunniteltu luontoa ajatellen. Kuva: Liinalapsi / Julius Rääteli

Kantoliina antaa liikkumisen vapauden. Kuva: Liinalapsi / Uljana Rättel

Kantoliina on hyvä vaihtoehto vaunuille ja rattaille, sillä lapsi kulkee siinä kätevästi paikkaan kuin paikkaan ja tuntee olonsa turvalliseksi, kun saa olla tutun ihmisen lähellä. Monet käyttävät kantoliinaa myös kotona, sillä näin kädet pysyvät vapaina muille askareille. Oikein sidottu kantoliina säästää myös kantajan selkää.

Niina Hallikainen on kantanut omia lapsiaan liinassa vastasyntyneestä siihen saakka, kun he ovat alkaneet tutkia maailmaa omin jaloin. Hän vastaa mielellään kaikkiin kantoliinoihin liittyviin kysymyksiin ja opastaa sopivan liinan valinnassa ja käytössä.

Myyttejä ympäristöystävällisestä pyykinpesusta, osa 2

joutsen

Valkoinen joutsen symboloi puhtautta.

Uusi vuosi on mukava aloittaa puhtaalta pöydältä ja miksei puhtaassa paidassakin. Siinäpä hyvä syy kirjoittaa toinen osa ympäristöystävällistä pyykinpesua käsittelevään juttusarjaan. Heti aluksi on mainittava, että runollinen kuva valkoisesta joutsenesta olisi sopinut paremmin kesällä julkaisemaani pesuaineita käsittelevään artikkeliin, mutta koska kuva on otettu vasta syksyllä, liitin sen nyt tähän muistuttamaan luonnon kauneudesta.

Tässä osassa käsittelen veden lämpötilan vaikutusta pesutulokseen ja sitä kautta ympäristöön. Aihe on hyvin ajankohtainen, sillä joulukuussa astui voimaan EU:n ekosuunnitteluvaatimus, joka edellyttää pyykinpesukoneiden varustamista kahdenkymmenen asteen pesuohjelmalla. On hyvä, että kodinkoneita kehitetään ekologisempaan suuntaan, ja monestihan sitä kuulee sanottavan, että ekopyykkäri pesee tekstiilit mahdollisimman matalassa lämpötilassa. Ihan loppuun asti asiaa ei kuitenkaan ole ajateltu, nimittäin pitkällä aikavälillä vaikutus saattaa olla jopa päinvastainen.

Energiatehokkuutta pesutuloksen ja terveyden kustannuksella

Veden lämpötilaa laskemalla yksittäisestä pesutapahtumasta saadaan energiatehokkaampi, mutta pesutulos huononee. Jos vaatteita ja kodintekstiilejä pestään jatkuvasti liian viileässä, ihosta irronnut lika, rasva ja hiki pinttyvät niihin pysyvästi. Tämä taas lyhentää tekstiilien käyttöikää, eli on pidemmän päälle ekologisesti kestämätöntä. Toisekseen, jos tekstiili on pesun jälkeen vielä likainen, sitä ei välttämättä edes viikata kaappiin, vaan se heitetään saman tien uudestaan pyykkikoriin. Matalat pesulämpötilat vaativat myös pesuaineilta uudenlaisia ominaisuuksia, toisin sanoen lisää kemikaaleja, jotka ovat haitallisia sekä ihmisille että ympäristölle. Tarvitaan lisähuuhteluja, jotka kuluttavat juuri säästettyä energiaa. Järjetöntä, eikö vain?

Suosituslämpötilat

Puhdistuakseen kunnolla tekstiilikuidut vaativat tietyn lämpöistä vettä. Luonnonkuiduista villa hylkii luonnostaan likaa, joten sille riittää pesu haalealla, 30-40 asteisella vedellä. Puuvilla puolestaan imee epäpuhtauksia, joten se vaatii kunnolla puhdistuakseen 60 asteen lämpötilan. Pellava kestää jopa 90 asteen pesun, mutta valkaisemattomille tuotteille suositellaan samaa lämpötilaa kuin puuvillallekin. Tekokuiduista polyesteri ja polyamidi kestävät vähintään 40 asteen pesun ja akryyli enintään 40 astetta. Muuntokuitujen kuten viskoosin, modaalin ja elastaanin pesulämpötila on 40-60 astetta.

Onnistuneen lopputuloksen takaamiseksi kannattaa noudattaa tekstiilin valmistajan antamaa pesuohjetta, jossa on kuituraaka-aineen lisäksi huomioitu myös tekniset yksityiskohdat. Monella valmistajalla on tosin tapana merkitä tuotteisiin alhaisempi lämpötila kuin mitä materiaalit edellyttäisivät, koska kotikoneiden todelliset lämpötilat saattavat joskus poiketa valitusta, ja liian matala lämpötila aiheuttaa harvemmin heti näkyvää tuhoa, toisin kuin liian korkeassa lämpötilassa peseminen. Poikkeuksena ovat reaktiiviväreillä värjätyt puuvillatekstiilit, joista irronneet ylimääräiset väripigmentit eivät alle kuudenkymmenen asteen lämpötilassa huuhtoudukaan pois, vaan kiinnittyvät takaisin kuituihin. Pyykkärin painajainen, valkoisten paitojen joukkoon eksynyt punainen sukka ei siis aiheuttaisi katastrofia, jos pesuvesi olisi riittävän kuumaa.

Mikäli tuotteessa ei ole pesuohjelappua, se kannattaa pestä valmistusmateriaalille yleisesti suositellussa lämpötilassa. Materiaaliyhdistelmien suhteen on oltava varovainen. Jos tuotteessa on käytetty kahta tai useampaa materiaalia tai kangas on kuitusekoitetta, on se huollettava herkimmän materiaalin mukaan. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n eli Finatexin Kuituoppaasta löytyy yksityiskohtaista tietoa aiheesta.

Pesukonekin kaipaa lämpöä

Pesukoneen pyörittäminen jatkuvasti alhaisella lämmöllä on haitaksi myös itse koneelle. Koneeseen alkaa sakkautua likaa ja pesuainejäämiä, jotka aiheuttavat bakteerikasvustoa ja pahaa hajua. Zeolittiipohjaisten pesuaineiden kanssa voi käydä jopa niin, että savimainen aines kertyy putkistoihin, ja uusi kone rikkoutuu jo parin vuoden sisällä käyttöönotosta. Vaikka omasta pyykkikorista ei sattuisikaan löytymään valkoisia pellavalakanoita tai -pöytäliinoja, kannattaa konetta vähintään kerran vuodessa huoltaa pyörittämällä läpi yhdeksänkymmenen asteen ohjelma. Puhdistavaa vaikutusta voi tehostaa sadalla grammalla apteekista saatavaa sitruunahappoa.

Pieni ajatus ympäristölle

Uuden EU-säädöksen tavoitteena on energian säästäminen: mitä matalampi pesulämpötila, sitä vähemmän sähköä kuluu veden lämmittämiseen. Ei kahdenkymmenen asteen ohjelmasta varmaan mitään haittaa ole, jos ei hyötyäkään. Ihan heti en kuitenkaan ryntäisi kodinkoneliikkeeseen, jos vanha pyykinpesukone on vielä kunnossa tai taloyhtiöstä löytyy pesutupa. Kaikkein eniten pyykinpesun ekologisuuteen vaikuttavat omat pesutottumukset eli se, kuinka usein pyykkiä pestään ja miten sitä pestään. Kannattaa uhrata pieni heti omien pesutottumustensa tarkkailemiseen, sillä jokaisella on niissä varmasti vielä parantamisen varaa. Tai ainakin minulla on, vaikka näitä tekstiiliasioita pohdinkin ihan työkseni.