Tekstiilisuunnittelijan kevätmietteitä

vitali_miagkov_kutojat

Miagkov, Vitali: Kutojat, 1975. Kuva: Helsingin Sanomat 23.2.2016

Valmistuin Wetterhoffilta kesäkuussa 2006. Ajatella, siitä on kohta jo kymmenen vuotta. Opiskeluaika oli ihanaa ja elämä tuntui olevan täynnä mahdollisuuksia. Ja niinhän se olikin!

Tänä keväänä Fredrika Wetterhoffin vuonna 1885 perustamasta oppilaitoksesta valmistuvat viimeiset tekstiilialan artenomit. Ja juuri tällä hetkellä heillä on meneillään viimeinen tekstiilin oppitunti. En voi olla liikuttumatta ajatellessani asiaa.

Ajatuksiani tänään

Tekstiilit ympäröivät meitä kaikkialla. Ne pehmentävät, lämmittävät, viilentävät, peittävät, paljastavat, suojaavat, eristävät, vaimentavat. Herättävät huomiota. Näyttävät ja tuntuvat hyvältä. Parantavat maailmaa. Koskettavat jokaista.

Tekstiilien parissa työskentelee päivittäin miljoonia ihmisiä. Tekstiilejä ja meitä tekstiilintekijöitä tarvitaan! Hämeen ammattikorkeakoulussa Wetterhoffilla tekstiilialan opetus päättyy, mutta Suomessa ja maailmalla tekstiilien suunnitteleminen ja valmistaminen jatkuu.

Työn iloa uusille ja vanhoille tekstiilialan ammattilaisille!

Kirja-arvio: Käsitöillä ei elä

Esimerkillään Liisa Tuimala osoittaa, että kun visio on tarpeeksi vahva, niin kaikki esteet on ylitettävissä. Kuva: Nouseva Myrsky

Kun visio on vahva, niin esteet ovat ylitettävissä. Kuva: Nouseva Myrsky / Milla Grönman Photography

Latasin eilen koneelleni vastikään julkaistun, provosoivasti nimetyn Käsitöillä ei elä -kirjan. Kirjan kirjoittaja, korusuunnittelija Liisa Tuimala, on toiminut yrittäjänä vuodesta 2012. Hänen yrityksensä Nouseva Myrsky tunnetaan veistoksellisista tuotteistaan, jotka ovat paitsi kauniita, myös synkkiä tai vähintään puhuttelevia. Esimerkkinä mainittakoon uniikkikorumallisto Öljyinen lintu, jonka teema ei esittelyjä kaivanne.

Ohjeita alokkaille ja kertaajille

Käsitöillä ei elä -kirja on ladattavissa ilmaiseksi. Kuva: Nouseva Myrsky.

Käsitöillä ei elä -kirja on ladattavissa ilmaiseksi verkosta. Kuva: Nouseva Myrsky.

Käsitöillä ei elä on suunnattu aloitteleville yrittäjille, mutta sopii kertausharjoitukseksi myös oman aiemmin aloitetun yritystoiminnan kehittäjille. Yrittäjäopiskelijoiden mentorina olen pannut merkille, että samat aiheet mietityttävät kaikkia luovien alojen yrittäjiä uran pituudesta riippumatta. Ikuisuuskysymyksiä ovat muun muassa tuotevalikoiman laajuus, yrityksen tunnetuksi tekeminen, sopivien myyntikanavien valinta, asiakaspalvelun laatu ja oma jaksaminen. Tuimalan oppaassa käsitellään yllä mainittuja aiheita ja esitetään kysymyksiä, mutta ei anneta suoria vastauksia. Ennemminkin opas herättää pohtimaan, mikä juuri oman yrityksen kohdalla on järkevää ja mielekästä sekä rohkaisee suoraan toimintaan omien unelmien saavuttamiseksi.

Jos jotain kaipaisin kirjaan lisää, niin kuvia. Vahvan vision, mieleenpainuvan nimen ja omaperäisten tuotteiden lisäksi Nousevan Myrskyn ehdottomana vahvuutena ovat upeat tunnelmakuvat, joita kirjassa olisi kannattanut hyödyntää. Myös oikoluku olisi ollut paikallaan, vaikka sisällön ollessa riittävän kiinnostava, ei muutama pieni virhe muodostukaan lukemista haittaavaksi ongelmaksi. Kyllä tästä olisi mukava saada myös painettu versio!

Rohkea avautuminen

Öljyinen lintu. Kuva: Nouseva Myrsky.

Liisa Tuimalan ilmaisu on rikasta ja soljuvaa. Erityisesti arvostan sitä, että Tuimala käyttää esimerkkinä omaa yritystään ja kokemuksiaan yrittäjyydestä, eikä suhtaudu itseensä liian vakavasti. Aito avoimuus, ulospäinsuuntautuneisuus ja itsensä likoon laittaminen on designereille mielestäni hieman epätyypillistä, vaikka monet vannovatkin verkostoitumisen ja läpinäkyvyyden nimeen. Tuimala ottaa myös rohkeasti kantaa uransa alkutaipaleella kuulemiinsa epäileviin kommentteihin. Jopa niin rohkeasti, että yksi niistä on päätynyt kirjan nimeksi.

On hyvä huomata, että ollakseen hyödyllinen, yrittäjyyden oppikirjan ei tarvitse olla kaiken kattava tiiliskivi. Tuimalan kirja on sopivan pituinen luettavaksi vaikka kahvitauolla. Iltalukemiseksikin se sopii, koska siinä ei maalailla yöunia vievää kauhukuvaa yrittäjän kivisestä ja väistämättä kadotukseen johtavasta tiestä, vaan rohkaistaan tutkimusmatkalle yrittäjyyden kiehtovaan maailmaan.

Taidetta ja tekniikkaa saksalaisittain

kutomo

Tekniikan museon miniatyyrikutomossa on kaikki loimilankoja myöten paikoillaan.

Pitkäaikainen haaveeni, Berliinin matka, toteutui syyskuun alussa. Lomailemisen ohella tutustuin kahteen kiinnostavaan museoon: Bauhaus-Archiveen ja Technikmuseumiin. Ensin mainittu sijaitsi valkoisessa funkkisrakennuksessa Tiergartenissa ja jälkimmäinen teräsrunkoisessa lasitalossa Schönebergissä. Molemmista museoista löytyi myös tekstiileille omistettu osasto.

Bauhaus-Archive – annos nykymuotoilun historiaa

Bauhaus-museon perusnäyttelyssä esitellään vuonna 1919 perustetun ja neljätoista vuotta myöhemmin lakkautetun taideteollisuuskoulun, Bauhausin, vaiheita. Nähtävillä on opiskelijoiden ja opettajien (bauhausilaisittain oppipoikien ja mestarien) tekemiä väri- ja sommitteluharjoituksia, esineluonnoksia ja tilasuunnitelmia, valokuvia, käyttöesineiden mallikappaleita ja museokäyttöön alkuperäisten piirrosten mukaan valmistettuja rakennusten pienoismalleja.

Bauhaus

Bauhaus-museo on yksi arkkitehti Walter Gropiuksen taidonnäytteistä. Kuva: Bauhaus-Archiv / Knud Petersen

Peiteväreillä maalatut värikolmiot, -ympyrät ja -harmoniat seinillä palauttivat elävästi mieleeni omat opiskeluajat. Viime vuosisadan alussa tällainen lähestymistapa oli kuitenkin jotain aivan uutta ja radikaalia. Koulun kohtaloksi koituikin lopulta se, että natsit alkoivat rajoittaa sen turmiolliseksi leimaamaansa toimintaa. Bauhausin perinnöksi jäi kuitenkin funktionalismi, joka arkkitehtuurin ja taideteollisuuden tyylisuuntana saavutti maailmalla suuren suosion.

Bauhausilaista tekstiilisuunnittelutaitoa olivat museossa päässeet edustamaan kutojamestarien Gunta Stölzlin ja Otti Bergerin käyttötekstiilit sekä Anni Albersin maalaamat luonnokset. Tekstiilien kuvioinnissa näkyi Bauhausin suosiman taidesuuntauksen, konstruktivismin vaikutus: selkeät geometriset muodot ja tasaiset väripinnat.

Poikkeuksen vallitsevasta tyylistä teki Otti Bergerin kutoma muhkea matto, jonka kuteena oli värikkäitä lankoja ja valkoisia villakiehkuroita. Maton pinta oli pehmeä ja aaltoileva, ja vaikutelma kaikessa luonnollisuudessaan suorastaan juureva. Museossa ei saanut valokuvata, mutta onneksi löysin tämän ihanuuden amerikkalaiselta The Patternbase -sivustolta (viides kuva ylhäältä). Arvelen maton syntyneen materiaalikokeilujen tuloksena, sillä kudontaosastolla testattiin ennakkoluulottomasti erilaisia raaka-aineita.

Bauhaus-Archivessa sai kulumaan mukavasti pari tuntia. Esittelytekstejä oli vähän, joten näyttelystä olisi saanut varmasti enemmän tietoa irti opastetulla kierroksella. Toisaalta joskus on hyvä keskittyä vain katselemaan, ja tämän koruttoman rakennuksen rauhassa mieli kyllä lepäsi. Minua tietysti myös ilahdutti, että näyttelysalissa paraatipaikalla seisoivat ajan patinoimat kangaspuut. En sentään tarttunut sukkulaan, vaikka keskeneräinen työ olisikin kovasti houkutellut!

Deutches Technikmuseum – jokaiselle jotakin

Tekniikan museota luonnehtisin yhdistelmäksi Tampereen työväenmuseo Werstasta, museokeskus Vapriikkia ja mediamuseo Rupriikkia. Saman katon alle pitäisi tosin lisätä vielä automuseo, merenkulkumuseo ja ilmailumuseo. Koska koko museon tutkimiseen olisi kulunut aikaa useampi päivä ja olin liikenteessä verrattain myöhään iltapäivällä, tutustuin tarkemmin vain tekstiilituotantoa esittelevään osastoon.

kankaan viimeistys

Osa kankaiden tuotantoa esittelevää piirrossarjaa vuodelta 1937: prässäys.

Kudontalaitteista näytteillä olivat pöytäkangaspuut, vanhoja teollisia varsikoneita ja jacquard-koneita. Lisäksi esillä oli materiaalinäytteitä ja tietoa niiden alkuperästä sekä käsin piirrettyjä kankaiden rakennekuvia ja perussidoksilla eri materiaaleista kudottuja kangasnäytteitä. Osaston tietopuolinen anti jäi ammattikutojan näkökulmasta laihaksi, mutta visuaalinen nälkä tyydyttyi.

Parasta osastolla oli 30-luvulla piirretty kuvasarja teollisen kankaanvalmistuksen eri työvaiheista sekä hurmaava, nukkekotikokoon rakennettu kutomo. Ihmetystä sen sijaan herätti leivänpaahtimen kokoinen sähkölaite, jolla havainnollistettiin kangaspuiden toimintaa. Heräsi kysymys, eikö täälläkin voisi olla ihan oikeat vipukangaspuut, ja ehkä jopa mahdollisuus kokeilla kutomista.

auton verhoilu

Auton penkki kerros kerrokselta.

Varsinaisen tekstiiliteknologiaa esittelevän osaston lisäksi aihetta sivuttiin myös museon sivurakennuksesta, johon oli koottu erilaisia matkan taittamisen apuvälineitä kävelysauvoista ja hevoskärryistä saksalaisiin automalleihin. Osittain puretun autonpenkin avulla havainnollistettiin, millaisia tuki-, pehmuste- ja päällysmateriaaleja istuimet pitävät sisällään, ja vitriineissä puolestaan esiteltiin verhoilukankaiden kuitusisältöjen kehittymistä perinteisistä luonnonkuiduista kuten jouhista, villasta ja nahasta mikrokuituihin ja muihin synteettisiin materiaaleihin.

Hieman kuivakalta kuulostavasta teemastaan huolimatta rohkenen suositella tekniikan museota kenelle tahansa historiasta kiinnostuneelle. Kierros toinen toistaan hulppeammissa näyttelysaleissa oli nimittäin todella kokonaisvaltainen elämys.

Taidon ja käsityön viikko

Pieni käsityö kulkee vaikka taskussa. Kuvassa miniatyyreihin erikoistuneen Elise Rasehornin kirjoma tulitikkuaski.

Pieni käsityö kulkee vaikka taskussa. Kuvassa Modus ry:n myyjäisistä mukaan tarttunut tulitikkuaski.

Ensi viikolla, 8.-14.huhtikuuta, vietetään Taidon ja käsityön viikkoa. Teemaviikko on osa Käsityön juhlavuotta, ja sen tarkoituksena on nostaa esille suomalaista käsityötaitoa ja -kulttuuria. Sunnuntaina juhlittavan Taidon nimipäivän kunniaksi Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry sekä tekstiiliopettajien liitto TOL ja Teknisten aineiden opettajat TAO haastavat kaikki mukaan tekemään käsitöitä. Työn tiimellystä ja omia luomuksia voi esitellä esimerkiksi Taidon ja käsityön viikon Facebook-sivulla.

Viikon huomiota herättävimmät tapahtumat järjestetään Helsingissä ja Tampereella. Maanantaina 8.4. kello 16.00 Helsingin päärautatieasemalla, keskiviikkona 10.4. kello 17.15 Tampereen Koskikeskuksessa ja torstaina 11.4. klo 14.00 kirjastotalo Metsossa nähdään ufoja eli tunnistamattomia esineitä. Siis keskeneräisiä käsitöitä, jotka voivat olla vasta aloitettuja tai jo vuosia sitten unohdettuja. Ufo-tapahtumassa raakileet nostetaan julkisuuteen, ja ne saatetaan loppuun yleisön kannustuksella! Tai jos ei nyt ihan viimeistä pistoa tai hiontaa myöten valmiiksi, niin ainakin sen verran eteenpäin, että työtä on taas mukava jatkaa. Tempauksiin voi tulla myös ilman omaa käsityökoria tai työkalupakkia, sillä ufojen ihmettelemisen ohella kuka tahansa voi pujotella omat neulanpistonsa Helsingin ja Tampereen yliopistojen opettajaopiskelijoiden jättikokoisiin kirjontatöihin.

Huhtikuussa on myös mahdollista äänestää omaa suosikkia Käsityö elämässä -lyhytelokuvakilpailun finaalisteista. Videot löytyvät Käsityön juhlavuoden sivustolta, ja äänestysaikaa on huhtikuun loppuun asti. Kymmenessä noin kolmen minuutin mittaisessa elokuvassa osallistujat esittelevät käsityön merkitystä omassa elämässään. Mukana on niin piirrosanimaatiota, mustavalkoista mykkäfilmiä kuin kahvimainoksen henkeen tehtyä dokumenttiakin, ja tuleepa jostain mieleen myös vanha kunnon Koulu-tv. Kannattaa katsoa!

Taidon ja käsityön viikkoa vietetään tietysti myös Taito ry:n käsityökeskuksissa. Yhteisenä teemana ovat nauhat ja nyörit, joiden tekemistä opetetaan työpajoissa eri puolilla maata. Esimerkiksi Turun Taitokeskus Juseliuksessa voi kokeilla perinteisten pirta- ja lautanauhojen kudontaa, Tampereen Verkarannassa rannekorujen punontaa metallipaperinarusta ja Oulun Maakarissa avainketjun valmistusta pullonyöritekniikalla, koruja viikinkipunonnalla ja rannekkeita korinpohjaneuloksena. Aikataulut ja ilmoittautumisohjeet löytyvät käsityökeskusten omilta verkkosivuilta. Monissa keskuksissa on esillä myös mielenkiintoisia näyttelyjä, ja ovet ovat toki avoinna ihan vaan toimintaan tutustumistakin varten.

Käsityön iloa kaikille!

Käsityön hinnoittelu

käsityön hinta

Käsityön hinnoittelu on vaikeaa, vaan ei mahdotonta.

Omien tuotteiden hinnoittelu on käsityöläiselle ikuinen pulma. Yrityskursseilla ja internetin markkinointioppaissa tarjotaan jos jonkinlaisia hinnoittelumalleja, joita on kuitenkin vaikea soveltaa materiaalilähtöisiin ja pitkälti yrittäjän henkilökohtaiseen työpanokseen perustuviin luomuksiin. Kaikille hinnoitteluongelman kanssa kamppaileville suosittelisin viiden kohdan listaa, joka antaa osviittaa myyntihinnan laskemiseksi:

  1. Materiaalikustannukset
  2. Oma palkka
  3. Ulkopuoliset palvelut
  4. Kate
  5. Arvonlisävero

Kun laskelmissa huomioi kaikki yllä olevat seikat, saadaan tuotteelle myyntihinta, joka yrittäjän on tuotteestaan saatava, jotta toiminta olisi kannattavaa. Lista toimii erityisen hyvin piensarjatuotannon kohdalla, eli silloin, kun samanlaista tuotetta valmistetaan vaikkapa kymmenen, viisikymmentä tai sata kappaletta. Hinta lasketaan ensin koko tuotantoerälle ja jaetaan sitten kappalemäärällä.

Tämän ohella on tietysti huomioitava muitakin asioita, kuten vastaavien tuotteiden hintataso, mahdollisten jälleenmyyjien hintakertoimet, yrityksen markkinointistrategia ja lopulta se, kuinka paljon asiakkaat ovat tuotteesta valmiita maksamaan. Ohjeistus onkin enemmän suunnan näyttäjä kuin patenttiratkaisu.

Materiaalikustannukset

Materiaalikustannuksia ovat tuotantoerään kuluvat raaka-aineet sekä näiden toimitus- ja rahtikulut. Raaka-aineiden menekkiin on hyvä lisätä myös muutama hukkaprosentti, koska tuotannossa syntyy väistämättä jonkin verran jätettä tai vaikeasti hyödynnettävää ylijäämämateriaalia. Lisäksi kustannuksia syntyy tuotepakkauksista, tuotteisiin kiinnitettävistä etiketeistä ja muusta graafisesta materiaalista.

Oma palkka

Käsityöyrittäjän palkka muodostuu yleensä itse määritellystä tuntipalkasta, joka kerrotaan työn ammattimaiseen suorittamiseen kuluvalla tuntimäärällä. Työtuntien laskennassa kannattaa huomioida kaikki tuotantoon liittyvät toiminnot, kuten työn esivalmistelut, tuotteiden pakkaaminen ja jälkien siivoaminen. Tuntipalkan lisäksi yrittäjän on sisällytettävä tuotteen hintaan palkan sivukulut, joita ovat yrittäjäeläkemaksu sekä sairaus- ja tapaturmavakuutus. Sivukuluihin lasketaan myös loma-ajan palkka, vaikka käsityöyrittäjät eivät välttämättä käsitettä tunnekaan…

Työstä veloitettava tuntitaksa saadaan kertomalla palkka sivukulukertoimella, joka laskentatavasta riippuen voi hieman vaihdella. Kertoimen laskentaan ei siis ole yksiselitteistä ohjetta, mutta jos käsityöyrittäjän kertoo bruttopalkkansa esimerkiksi kahdella, niin ei voi mennä ainakaan kovin paljon pieleen.

Ulkopuoliset palvelut

Ulkopuolisia palveluja ovat kaikki alihankintana teetetyt työvaiheet tai muut toisen yrityksen suorittamat, tuotteen tai sen osien suunnitteluun tai valmistamiseen kohdistuvat työt. Palvelun tarjoaja laskuttaa työstä sovitun summan, joka sisällytetään tuotteen hintaan.

Kate

Katteella tarkoitetaan osuutta, joka myynnistä jää, kun omakustannushinta (kaikki yllä mainitut kustannukset) on vähennetty. Tällä nimensä mukaisesti katetaan yrityksen muut kulut kuten työtilan vuokra, sähkö ja vesi, puhelin- ja nettiliittymä, kirjanpito, työvälinehankinnat, laitteiden huoltaminen ja omaisuusvakuutukset. Katteeseen on sisällytettävä myös työaika, joka yrittäjältä kuluu muuhun kuin varsinaisten tuotteiden valmistamiseen. On tehtävä tuotekehitystä, laskettava tarjouksia, käytävä asiakkaiden luona, haettava paketteja postista ja niin edelleen.

Katetarpeen laskemiseen on olemassa erilaisia laskukaavoja, mutta useimmiten pienyrittäjälle riittää kokemuksen kautta tuleva näppituntuma. Monesti on järkevää käyttää eri tuoteryhmillä eri kateprosenttia, esimerkiksi niin että tuotteilla joiden omakustannushinta on pienempi, on suurempi kate ja päinvastoin.

Yleensä kate on se josta tingitään, jos tuotteen myyntihinta uhkaa nousta liian korkeaksi. Täysin katteetonta myyntiä ei kuitenkaan kannata harjoittaa, jos liiketoiminnan haluaa jatkuvan pitkällä tähtäimellä. Riittävä kate turvaa yrityksen toiminnan ja tulevaisuuden.

Arvonlisävero

Arvonlisävero on tuotteiden ja palvelujen kulutukseen kohdistuva vero, joka lisätään tuotteen hintaan, ja jonka yrittäjä sitten tilittää verottajalle. Arvonlisäveroa vastaava summa kannattaa lisätä tuotteen hintaan, vaikka ei liikevaihtonsa puolesta olisikaan arvonlisäverovelvollinen. Jälkikäteen hintoja on nimittäin lähes mahdotonta nostaa neljänneksellä, etenkin jos asiakaskunta on jo vakiintunut.

Arvonlisäverovelvolliseksi voi ilmoittautua, vaikka liikevaihto jäisikin alle verottajan asettaman alarajan. Tällöin kaupankäynti muiden yritysten, esimerkiksi jälleenmyyjien kanssa sujuu mutkattomammin, ja myös omat hankinnat ovat vähennyskelpoisia. Vähäistä liiketoimintaa harjoittavat voivat tilikauden päättyessä hakea alarajahuojennusta, joka on porrastettu yrityksen liikevaihdon mukaan.

Ammattina yrittäjä

yrittäjän ammattitutkinto

Joskus yksinyrittäjä voi tuntea olonsa pieneksi, ja silloin on kiva saada koulukavereita.

Yritykseni Karkelon perustamisesta tuli viime vuoden lopussa kuluneeksi kahdeksan vuotta. Rekisteröin toiminimen opintojen ohessa vuonna 2004, ja sillä tiellä olen edelleen. Olen kasvanut yrittäjäksi pikkuhiljaa ja oppinut paljon asioita kantapään kautta. Olen myös kirjaimellisesti opiskellut yrittäjyyttä.

Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta yrittäjäksikin voi kouluttautua oppisopimuksella. Yrittäjän ammattitutkintoon tähtäävä koulutus kestää noin puolitoista vuotta, ja kuten oppisopimuksen henkeen kuuluu, käytännön oppiminen hoituu työpaikalla eli omassa yrityksessä. Opiskeluaikana täsmennetään omaa liikeideaa ja laaditaan liiketoimintasuunnitelma tai päivitetään jo olemassa olevaa suunnitelmaa. Lisäksi Opetushallituksen määrittelemissä yrittäjän ammattitutkinnon perusteissa vaaditaan, että liiketoimintasuunnitelmaa myös toteutetaan käytännössä. Itse puhuisin kyllä mieluummin liiketoiminnan harjoittamisesta tai työskentelemisestä omassa yrityksessä, sillä harva ajattelee esimerkiksi asiakkaita palvellessaan tai kuitteja kirjanpitoon lähettäessään, että ”toteutanpa tässä liiketoimintasuunnitelmaani”.

Tietopuolisesta koulutuksesta vastaa yleensä ammatillinen aikuiskoulutuskeskus. Lähiopetuspäivinä käydään läpi markkinointiin, talouteen ja tuotantoon liittyviä asioita, joita jokainen yrittäjä joutuu muutenkin pohtimaan. Kirjalliset tuotokset, kuten liiketoimintasuunnitelma, tehdään omalla ajalla ja toimitetaan yrityselämän asiantuntijoista koostuvan raadin arvioitavaksi sitä mukaa, kun opiskelija haluaa osoittaa osaamisensa varta vasten järjestetyissä tutkintotilaisuuksissa.

Opintojen aikana yrittäjän tukena on myös henkilökohtainen ohjaaja eli kokeneempi yrittäjä, jonka kanssa keskustellaan yrittäjyyden haasteista, käydään läpi lähiopetuspäivien välillä mieleen nousseita kysymyksiä ja huolehditaan siitä, että opinnot etenevät suunnitelmien mukaan. Ohjaaja voi olla kuka tahansa opiskelijan valitsema yrittäjä joko omalta alalta tai aivan toiselta alalta riippuen siitä, millaista opastusta eniten tarvitaan. Ystävää tai perhetuttua tähän tehtävään ei välttämättä kannata valita, sillä heiltä saa neuvoja yleensä muutenkin!

Ahkeran opiskelun ja hyväksytysti suoritetun näyttötutkinnon päätteeksi opiskelija saa käteensä tutkintotodistuksen. Lähes poikkeuksetta yrittäjäopiskelijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että todistus on vain sivutuote, joka hautautuu saman tien kaappien kätköihin. Paras palkinto on se, että on saanut säännöllisesti tavata muita samassa tilanteessa olevia kollegoja, saada palautetta työstään ja ylipäätään hengähtää hetken koulun penkillä.

Kaksi vuotta sitten huomasin, että minullakin voisi olla annettavaa aloitteleville yrittäjille. Liityin Tampereen seudun ammattiopiston oppisopimuskeskuksen ohjaajapankkiin, josta ammattitutkinnon suorittajat voivat valita itselleen ohjaajan. Nyt olen luotsannut opintojensa päätökseen Onnia Fabricin Annin, ja tänä vuonna tapaan noin kerran kuussa Fantastisen Norsun Inkan. Molemmat ovat nuoria tamperelaisyrittäjiä, jotka ovat päässet ammatillisella urallaan jo mukavasti siivilleen.

Oman yrityksen perustaminen on tänä päivänä lähes ainoa varma keino työllistyä käsi- ja taideteollisuusalalle. Hyvä liikeidea kyllä kantaa, etenkin jos on valmis paiskimaan töitä muulloinkin kuin virka-aikana. Yrittäjäksi ryhtymistä ei kannata pelätä, sillä tukea on kyllä saatavilla, jos on valmis ottamaan sitä vastaan. Mielestäni meidän pienyrittäjien kannattaa pitää yhtä ja kannustaa toisiamme niin ylä- kuin alamäessäkin. Vielä vuosituhannen alussa, aloittaessani tekstiilialan opintoja, yrittäjyys oli minulle tuntematon käsite. Nyt saan jakaa yrittämisen iloa niin vanhojen kuin uusienkin yrittäjien kanssa.

Wetterhoffin jalanjäljillä

kutoja

Kankurin perustyö, kudonta, on edelleen hyvin samanlaista kuin yli sata vuotta sitten.

Tänään on jännittävä päivä, sillä juuri ilmestyneessä Glorian Antiikissa on kahden aukeaman mittainen juttu Karkelosta. Perinne elää -juttusarjassa esitellään vanhojen käsityötekniikoiden taitajia ja kulttuuriperinnön säilyttäjiä. Syyskuussa ilmestyneessä ensimmäisessä osassa oli opiskelutoverini Susanna Palovaara Hattulan kaakelitehtaalta. En voi olla tuntematta hienoista ylpeyttä siitä, että juuri me Wetterhoffin kasvatit olemme päässeet edustamaan käsityöläisyyttä antiikkialan laatulehteen.

Entistä opinahjoani Wetterhoffia sivutaan haastattelussakin. Sain tutustua toimittajan kysymyksiin etukäteen, ja erityisesti esikuvaani jouduin pohtimaan pitkään. Aluksi kävin läpi nykyisiä ja edesmenneitä muotoilijoita. Olisin voinut tuoda esille vaikkapa jonkun maineikkaan tekstiilisuunnittelijan, mutta kukaan heistä ei noussut mielestäni ylitse muiden. Niinpä hain innoittajaa vähän kauempaa käsi- ja taideteollisuuden historiasta, ja kerroin esikuvakseni Fredrika Wetterhoffin.

Alansa edelläkävijä

Fredrika Wetterhoff (1844–1905) oli suomalaisen käsityöopetuksen uranuurtaja. Hän perusti vuonna 1885 Hämeenlinnaan koulun, jonka tavoitteena oli tarjota työläisperheiden tytöille ammatti ja sitä kautta toimeentulo. Työkoulun toimintaa rahoitettiin tilaustöillä, joita oppilaat tekivät koulun omaan myymälään ja asiakkaille. Fredrikalle oli tärkeää, että koulunkäynti ja sen myötä sivistystason nouseminen oli mahdollista myös vähävaraisille opiskelijoille. Erityisesti naisten aseman parantaminen yhteiskunnan tasavertaisina jäseninä oli hänen sydäntään lähellä.

Wetterhoff

Fredrika Wetterhoff. Kuva: Kirjallisuusarkisto / M. Berthaud

Ensimmäisenä lukuvuonna koulussa opetettiin muun muassa ompelua, neulomista ja virkkaamista sekä olki- ja puutöitä. Pian pääaineeksi tuli kuitenkin kankaankudonta, jonka opetuksessa koulu olikin vertaansa vailla. Fredrika, joka työskenteli koulun johtajana, lähti hakemaan kudontaoppeja Saksasta. Hän hankki sieltä mukaansa alan uusinta tekniikkaa, muun muassa vipukangaspuut, joita hän edelleen kehitti koulun puutyöpajassa nykyiseen muotoonsa.

Wetterhoffin opetus oli monipuolista, ja siihen sisältyi varsinaisten kädentaitoaineiden lisäksi sommittelu- ja värioppia arvostettujen piirustuksenopettajien johdolla. Opiskelijat kävivät myös maakuntamatkoilla, joiden aikana he keräsivät koululle mittavan kokoelman kangasnäytteitä, tekstiililuonnoksia ja ohjepiirustuksia. Lisäksi Wetterhoffilla koulutettiin vuosikymmenten ajan käsityönopettajia, ja koulun nimessäkin esiintyi pitkään sana kotiteollisuusopettajaopisto.

Työkoulu tänään

Nykyisin Wetterhoff tunnetaan osana Hämeen ammattikorkeakoulua. Muotoilun koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehtoja ovat tekstiili, vaatetus, jalkine, lasi ja keramiikka. Lähes 130-vuotisesta historiastaan ja taannoisesta muutostaan huolimatta oppilaitos on pysynyt ajassa mukana, ja esimerkiksi kankaankudontaa opiskellaan nykyisin koulun omassa pienteollisessa kutomossa Tekstiiliverstaalla. Tilaustyöt ovat edelleen merkittävä osa opetusta, samoin oppimisympäristö, jossa opiskelijat saavat valmiuksia työelämään ja yrittäjyyteen.

Myös toisen asteen opiskelijoilla ja aikuisopiskelijoilla on mahdollisuus kouluttautua Wetterhoffin hengessä. Tästä pitää huolen ammattiopisto Tavastia, jonka käsi- ja taideteollisuusalan koulutus on niin ikään ponnistanut samoilta syntysijoilta. Tavastian koulutustarjontaan kuuluu muun muassa tekstiili-, vaatetus- ja lasiartesaanin sekä verhoilijan ja puusepän tutkinnot.

Wetterhoffin vanha koulurakennus Hämeenlinnan Palokunnankadulla. Kuva: Tampereen seudun tekstiiliopettajat ry

Vanha Hämeenlinnan linja-autoaseman kupeessa sijaitseva koulurakennus on Fredrika Wetterhoff -säätiön omistuksessa, ja sen tiloissa toimii muun muassa käsityömyymälä, galleria ja kahvila. Lisäksi talossa säilytetään tekstiilikokoelmaa, jota alan opiskelijoilla, suunnittelijoilla ja tutkijoilla on mahdollisuus hyödyntää.

Wetterhoffin vaiheisiin voi tutustua Eila Anttilan toimittaman historiikin avulla. Wetterhoffin värikkäät vuodet -artikkelisarja on jaettu viideksi erilliseksi kokonaisuudeksi, joissa käsitellään Fredrikan itsensä lisäksi koulun syntyä, taiteilijaopettajia ja kutomon tuotteistoa. Verkossa julkaistu historiikki toimii myös oivana hakuteoksena, jonka avulla minäkin olen tarkistanut yksityiskohtia muun muassa tätä blogikirjoitustani varten.