Laatua femmalla

Muotisuunnittelija Camilla Thulin tapaa kiinnostavia ihmisiä. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Yle Fem -kanavalla tiistai-iltaisin esitettävä Laatu (Kvalitet) välittää katsojalle materiaalin tunnun ja antaa vaatteiden valmistajille kasvot. Kauniit ja tunnelmalliset kuvat saavat esteetikon heti koukkuun ja mikäs sen parempi, kun kyseessä on valistusohjelma. Sarjassa tarkastellaan vaatetuotannon eri vaiheita, kerrotaan tekstiiliraaka-aineista sekä annetaan vinkkejä kaapissa jo olevien vaatteiden käyttöiän pidentämiseksi. Näkökulma massatuotantoon on kriittinen ja esiin nostetaan niin eettisiä kuin ekologisiakin ongelmia.

Ohjelman tuottaja on UR Sverige ja juontaja muotisuunnittelija Camilla Thulin, joka kiertää lupsakka Musse-koira mukanaan haastattelemassa tekstiilien parissa työskenteleviä ja erilaisiin pukeutumistyyleihin mieltyneitä henkilöitä. Jos sarjaa pitäisi luonnehtia yhdellä lauseella, kutsuisin sitä vaatetusalan näkökulmasta luoduksi Strömsön ja Kuningaskuluttajan risteytykseksi. Tunnelma on kepeä, mutta jokainen jakso sisältää painavaa asiaa. Ääneen pääsevät niin vaatteiden suunnittelijat, valmistajat, raaka-aineiden tuottajat, tutkijat kuin käyttäjätkin.

Klassisissa puvuissa on paljon käsin ommeltavia yksityiskohtia. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Retrofiilien kokoontuminen

Ensimmäisessä jaksossa Camilla vierailee muodin historiasta kiinnostuneiden miesten ompeluseurassa. Antiikkipöydän ääreen istahtanut Severin ja hänen kolme ystäväänsä ylistävät entisajan taidokasta työtä ja korkealaatuisia materiaaleja. Kaikilla on yllään alusta asti itse valmistetut tai vanhoista puvuista muokatut vaatteet, jotka mukailevat eri tyylikausia. Ompeluseuralaisia yhdistää viehtymys keikarointiin, vaikka kukaan porukasta ei tunnustakaan noudattavansa tätä 1800-luvulla vallinnutta huikentelevaisuuden aatetta. Nimitys retrofiili sen sijaan kuulostaa mukavalta, koska se viittaa vanhojen esineiden arvostamiseen.

Charlotte kertoo vaatemuistonsa. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Vaate identiteetin vahvistajana

Vaatemuisto-osiossa Charlotte kertoo, miten äidin vintiltä löytynyt vanha samettitakki muodostui osaksi hänen identiteettiään. Tummanvihreä pitsillä ja goottihenkisillä napeilla varustettu samettitakki rohkaisi häntä teini-iässä olemaan oma itsensä ja tulemaan ulos kaapista. Charlotte luonnehtii takkia turvalliseksi kuin perhosen kotelo. Suosikkivaate on nostalgiasyistä yhä tallessa.

Hamida tekee 60-tuntista työviikkoa 80 euron kuukausipalkalla. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Ompelijattaren arkea

Jakson koskettavin osuus on reportaasi Bangladeshista. Dhakan kaupungissa asuva Hamida työskentelee ompelijana vaatetehtaassa, jossa tehdään 60-tuntista työviikkoa. Kuukauden tienesti, noin kahdeksankymmentä euroa, riittää juuri ja juuri slummialueelta vuokrattuun aaltopeltiseen majaan sekä nelihenkisen perheen ja omien vanhempien ruokkimiseen.

Lapsena Hamida haaveili hyvästä koulutuksesta, työpaikasta ja naimattoman naisen elämästä. Hän toivoi, että voisi pitää huolta vanhemmistaan ja elää sopuisasti kaikkien kanssa. Isä ja äiti järjestivät hänelle kuitenkin avioliiton ensimmäisen sopivan puolisoehdokkaan kanssa. Hamida joutui työhön, jossa hän on taitava, mutta ei pysty etenemään. Hän suree myös sitä, että joutuu tehtaalle lähtiessään jättämään kolmetoistavuotiaan poikansa ja tämän alle vuoden ikäisen pikkuveljen keskenään kotiin, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole.

Jos Hamidan kuukausipalkka kaksinkertaistuisi, perhe voisi vuokrata pienen talon, ostaa riittävästi ruokaa, käydä tarvittaessa lääkärillä, hankkia vauvalle hoitajan ja laittaa esikoisen kouluun. Perheen elämä mullistuisi kertaheitolla. Tämä kaikki olisi mahdollista, jos ompelijoille maksettaisiin yhtä vaatetta kohti kaksikymmentä senttiä enemmän palkkaa.

Rosita luonnostelemassa romanipuvun kirjontakuviota. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Romanipuvun uudistaja

Kaukoidästä siirrytään Suomeen ja vantaalaiseen ateljeeompelimoon. Ompelimo on erikoistunut romanipukuihin. Mallien suunnittelusta vastaava Rosita kertoo innostuneena kankaista, joilla saadaan vaatteisiin uutta ilmettä. Romaneilla on tiukka pukeutumisetiketti, joten vaatteiden mallit pysyvät samanlaisina. Kuvioinneissa ja väreissä on kuitenkin mahdollisuus tehdä uudistuksia, ja niitä Rosita tekee rohkeasti. Rositalle vaatteet kuvastavat omaa kulttuuria. Hän haluaa pukeutua perinteiseen heimopukuun, vaikka vitsaileekin paksun hameen käyvän sateella raskaaksi.

Pukeutumisneuvontaa ja materiaalioppia

Haastattelujen lisäksi Laatu-sarjassa on annetaan vinkkejä pukeutumiseen ja vaatteiden huoltamiseen sekä kerrotaan valmistusmateriaaleista. Ensimmäisessä jaksossa Flugan havainnollistaa vaihe vaiheelta, kuinka solmuke sidotaan. Helpolta näyttää, mutta vaatii kyllä aika paljon harjoittelua saada jokainen kulma ojennukseen. Fluganin mielestä käsin sidottu solmuke on kuitenkin aina tyylikäs.

Materiaaleista esitellään pellava, jonka tuotantoprosessi siemenestä langaksi ja edelleen valmiiksi tuotteeksi on tiivistetty kolmeen minuuttiin. Tietoisku on hyvä, joskin keskittyy hyvin pienimuotoiseen tuotantoon. Kaikki maailman pellavalanka tuskin syntyy ihan näin idyllisissä olosuhteissa, mutta pääasia tulee selväksi: kyseessä on jokseenkin ekologinen luonnonmateriaali. Taiteilija Isabelle Hällsjön käsissä rouheasta pellavalangasta syntyy veistoksellinen kaulahuivi.

Laatu (Kvalitet), Yle Fem, tiistaisin klo 19.00, uusinta lauantaisin klo 16.55. Ohjelma katsottavissa myös Areenasta.

Myyttejä ympäristöystävällisestä pyykinpesusta, osa 2

joutsen

Valkoinen joutsen symboloi puhtautta.

Uusi vuosi on mukava aloittaa puhtaalta pöydältä ja miksei puhtaassa paidassakin. Siinäpä hyvä syy kirjoittaa toinen osa ympäristöystävällistä pyykinpesua käsittelevään juttusarjaan. Heti aluksi on mainittava, että runollinen kuva valkoisesta joutsenesta olisi sopinut paremmin kesällä julkaisemaani pesuaineita käsittelevään artikkeliin, mutta koska kuva on otettu vasta syksyllä, liitin sen nyt tähän muistuttamaan luonnon kauneudesta.

Tässä osassa käsittelen veden lämpötilan vaikutusta pesutulokseen ja sitä kautta ympäristöön. Aihe on hyvin ajankohtainen, sillä joulukuussa astui voimaan EU:n ekosuunnitteluvaatimus, joka edellyttää pyykinpesukoneiden varustamista kahdenkymmenen asteen pesuohjelmalla. On hyvä, että kodinkoneita kehitetään ekologisempaan suuntaan, ja monestihan sitä kuulee sanottavan, että ekopyykkäri pesee tekstiilit mahdollisimman matalassa lämpötilassa. Ihan loppuun asti asiaa ei kuitenkaan ole ajateltu, nimittäin pitkällä aikavälillä vaikutus saattaa olla jopa päinvastainen.

Energiatehokkuutta pesutuloksen ja terveyden kustannuksella

Veden lämpötilaa laskemalla yksittäisestä pesutapahtumasta saadaan energiatehokkaampi, mutta pesutulos huononee. Jos vaatteita ja kodintekstiilejä pestään jatkuvasti liian viileässä, ihosta irronnut lika, rasva ja hiki pinttyvät niihin pysyvästi. Tämä taas lyhentää tekstiilien käyttöikää, eli on pidemmän päälle ekologisesti kestämätöntä. Toisekseen, jos tekstiili on pesun jälkeen vielä likainen, sitä ei välttämättä edes viikata kaappiin, vaan se heitetään saman tien uudestaan pyykkikoriin. Matalat pesulämpötilat vaativat myös pesuaineilta uudenlaisia ominaisuuksia, toisin sanoen lisää kemikaaleja, jotka ovat haitallisia sekä ihmisille että ympäristölle. Tarvitaan lisähuuhteluja, jotka kuluttavat juuri säästettyä energiaa. Järjetöntä, eikö vain?

Suosituslämpötilat

Puhdistuakseen kunnolla tekstiilikuidut vaativat tietyn lämpöistä vettä. Luonnonkuiduista villa hylkii luonnostaan likaa, joten sille riittää pesu haalealla, 30-40 asteisella vedellä. Puuvilla puolestaan imee epäpuhtauksia, joten se vaatii kunnolla puhdistuakseen 60 asteen lämpötilan. Pellava kestää jopa 90 asteen pesun, mutta valkaisemattomille tuotteille suositellaan samaa lämpötilaa kuin puuvillallekin. Tekokuiduista polyesteri ja polyamidi kestävät vähintään 40 asteen pesun ja akryyli enintään 40 astetta. Muuntokuitujen kuten viskoosin, modaalin ja elastaanin pesulämpötila on 40-60 astetta.

Onnistuneen lopputuloksen takaamiseksi kannattaa noudattaa tekstiilin valmistajan antamaa pesuohjetta, jossa on kuituraaka-aineen lisäksi huomioitu myös tekniset yksityiskohdat. Monella valmistajalla on tosin tapana merkitä tuotteisiin alhaisempi lämpötila kuin mitä materiaalit edellyttäisivät, koska kotikoneiden todelliset lämpötilat saattavat joskus poiketa valitusta, ja liian matala lämpötila aiheuttaa harvemmin heti näkyvää tuhoa, toisin kuin liian korkeassa lämpötilassa peseminen. Poikkeuksena ovat reaktiiviväreillä värjätyt puuvillatekstiilit, joista irronneet ylimääräiset väripigmentit eivät alle kuudenkymmenen asteen lämpötilassa huuhtoudukaan pois, vaan kiinnittyvät takaisin kuituihin. Pyykkärin painajainen, valkoisten paitojen joukkoon eksynyt punainen sukka ei siis aiheuttaisi katastrofia, jos pesuvesi olisi riittävän kuumaa.

Mikäli tuotteessa ei ole pesuohjelappua, se kannattaa pestä valmistusmateriaalille yleisesti suositellussa lämpötilassa. Materiaaliyhdistelmien suhteen on oltava varovainen. Jos tuotteessa on käytetty kahta tai useampaa materiaalia tai kangas on kuitusekoitetta, on se huollettava herkimmän materiaalin mukaan. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n eli Finatexin Kuituoppaasta löytyy yksityiskohtaista tietoa aiheesta.

Pesukonekin kaipaa lämpöä

Pesukoneen pyörittäminen jatkuvasti alhaisella lämmöllä on haitaksi myös itse koneelle. Koneeseen alkaa sakkautua likaa ja pesuainejäämiä, jotka aiheuttavat bakteerikasvustoa ja pahaa hajua. Zeolittiipohjaisten pesuaineiden kanssa voi käydä jopa niin, että savimainen aines kertyy putkistoihin, ja uusi kone rikkoutuu jo parin vuoden sisällä käyttöönotosta. Vaikka omasta pyykkikorista ei sattuisikaan löytymään valkoisia pellavalakanoita tai -pöytäliinoja, kannattaa konetta vähintään kerran vuodessa huoltaa pyörittämällä läpi yhdeksänkymmenen asteen ohjelma. Puhdistavaa vaikutusta voi tehostaa sadalla grammalla apteekista saatavaa sitruunahappoa.

Pieni ajatus ympäristölle

Uuden EU-säädöksen tavoitteena on energian säästäminen: mitä matalampi pesulämpötila, sitä vähemmän sähköä kuluu veden lämmittämiseen. Ei kahdenkymmenen asteen ohjelmasta varmaan mitään haittaa ole, jos ei hyötyäkään. Ihan heti en kuitenkaan ryntäisi kodinkoneliikkeeseen, jos vanha pyykinpesukone on vielä kunnossa tai taloyhtiöstä löytyy pesutupa. Kaikkein eniten pyykinpesun ekologisuuteen vaikuttavat omat pesutottumukset eli se, kuinka usein pyykkiä pestään ja miten sitä pestään. Kannattaa uhrata pieni heti omien pesutottumustensa tarkkailemiseen, sillä jokaisella on niissä varmasti vielä parantamisen varaa. Tai ainakin minulla on, vaikka näitä tekstiiliasioita pohdinkin ihan työkseni.

Myyttejä ympäristöystävällisestä pyykinpesusta, osa 1

Ekologinen pyykinpesu

Pyykinpesun ympäristövaikutukset ulottuvat laajalle.

Ympäristöystävällinen pyykkääjä pesee vaatteet haalealla vedellä, säästöohjelmalla ja ekopesuaineella. Vai peseekö sittenkään? Tässä juttusarjassa käsittelen ympäristöystävälliseen pyykinpesuun liitettyjä uskomuksia ja pyrin tarkastelemaan pyykinpesun ympäristövaikutuksia eri näkökulmista.

Ensimmäisessä osassa aiheena ovat pyykinpesuaineet. Pesuaineiden valmistamisesta ja käyttämisestä aiheutuvien ympäristövaikutusten tutkiminen on mutkikasta, sillä aineiden ekologisuuteen vaikuttavat niin yksittäiset ainesosat, pesuteho ja annostelu kuin pakkausmateriaalit, pesuohjelmat ja käytössä oleva jätevesijärjestelmäkin. Laajemmin tarkasteltuna vaikutukset ulottuvat myös vaatteiden ja pesukoneen käyttöikään. Kysymystä siitä, millaista pesuainetta luonnonystävän tulisi käyttää, ei voi kuitata tiettyihin tuotemerkkeihin tai ympäristösertifikaatteihin viittaamalla, vaan aihetta on tarkasteltava koko pesutapahtuman luonne huomioiden.

Ympäristömerkinnät

Pesuainepakkauksissa olevat ympäristömerkinnät, esimerkiksi Joutsenmerkki, helpottavat ekovertailua. Merkkejä myönnettäessä huomioidaan aineen ympäristövaikutukset koko sen elinkaaren ajalta. Pesuaine voi saada ympäristömerkinnän vain, jos sen pesuteho on yhtä hyvä kuin muiden vastaavien tuotteiden. Ympäristömerkki takaa sen, että pesuaine on omassa sarjassaan ekologisin ja täyttää tietyt merkin myöntäjän asettamat kriteerit.

Pesuaineiden valmistajat hakevat merkkejä itse ja maksavat niistä käyttömaksua. Merkintä ei siis tarkoita, että kyseinen aine olisi absoluuttisesti kaikkia muita vastaavia tuotteita ekologisempi. Merkki ei myöskään tarkoita, että aine olisi ympäristölle vaaraton, joten ekomerkittyäkään ainetta ei pidä lotrata pesuainelokeroon mielin määrin. Ympäristömerkki on kuitenkin siitä kätevä, että se helpottaa ostopäätöstä kymmenien eri tuotemerkkien viidakossa.

Fosfaatti vs. zeoliitti

Puhdas elinympäristö seuraavallekin sukupolvelle?

Uskomus siitä, että fosfaatin korvaaminen zeoliitilla olisi ratkaisu pesuaineiden aiheuttamaan vesistöjen rehevöitymiseen, on johtanut ojasta allikkoon. Veden pehmentämiseen käytetyt fosfaatti ja zeoliitti ovat molemmat omalla tavallaan ympäristölle haitallisia. Fosfaatit rehevöittävät vesistöjä, ja aiheuttavat etenkin vedenpuhdistusjärjestelmään kuulumattomalla haja-asutusalueella todellisen ongelman. Pesuveden mukana vesistöihin ajautuvat fosfaatit alkavat kuitenkin olla taaksejäänyttä elämää, sillä kesäkuusta lähtien sen käyttö kotitalouksille suunnatuissa pesuaineissa on Euroopan unionin alueella kokonaan kielletty.

Savipohjainen zeoliitti ei sinällään vahingoita luontoa, mutta ainoana pesuaineena ja erityisesti nykyisissä vettä säästävissä pesukonemalleissa se sakkautuu koneen rakenteisiin ja ennen pitkää rikkoo sen. Zeoliittihiukkaset huuhtoutuvat erittäin huonosti, joten ne jämähtävät helposti myös vaatteisiin. Zeoliittipohjaisia pesuaineita voi käyttää muiden pesuaineiden ohella, kunhan muistaa puhdistaa koneen säännöllisesti kuumimmalla mahdollisella ohjelmalla ja runsaalla huuhtelulla. Pehmeän veden alueella kuten Suomessa, zeoliitti on kuitenkin lähinnä ylimääräinen paha, jota ei oikeastaan tarvittaisi ollenkaan. Osassa nykyaikaisia pesuaineita niin zeoliitti kuin muutkin pehmentimet on jätetty kokonaan pois, joten kannattaa lukea pakkausselosteita ja tehdä valintaa myös niiden pohjalta.

Luonnon omat aineet

Pyykinpesuaineet, jotka perustuvat kasviperäisiin ainesosiin, ovat äkkiseltään ajatellen luontoystävällisin vaihtoehto. Aineet ovat täysin biohajoavia, eivätkä näin ollen jätä jälkiä itsestään. Synteettisiin aineisiin verrattuna pesuteho ei kuitenkaan ole aina paras mahdollinen, joten vaatteet joissa on pesusta toiseen ikitahroja, saattavat tulla tiensä päähän ennen aikojaan. Tällaisia aineita voikin suositella lähinnä tahrattomille vaatteille, tai sitten pesutehoa on lisättävä erillisellä tahranpoistoaineella. Jotta synteettisten tahranpoistoaineiden sisältämät myrkyt eivät kuitenkaan kumoaisi hyvää tarkoitusta, voi ihan ensi alkuun kokeilla vanhoja vippaskonsteja. Marttojen tahranpoisto-opas on tässä oiva apu.

Monet luonnontuotteista innostuneet vannovat pesupähkinöiden nimeen. Pähkinöiden pesuteho perustuu saponiiniin, jota on ennen vanhaan käytetty saippuan raaka-aineena. Pesupähkinät varmasti toimivatkin, mikäli vaatteita halutaan pesun avulla lähinnä raikastaa. Kuluttaja-lehden viime vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan pesupähkinät eivät nimittäin irrota vaatteista tahroja yhtään enempää kuin pelkkä vesipesu, joten pääasialliseksi pesuaineeksi kannattanee valita jokin useampia pesuaktiivisia ainesosia sisältävä tuote. Toisaalta eihän mikään muutenkaan estä hankkimasta kotiin hieman laajempaa pesuainevalikoimaa ja vaihtelemaan näitä tarpeen mukaan.

Pakkausmateriaalit

Pesuaineen ekologisuuteen vaikuttaa myös pakkausmateriaali ja se, miten tyhjä pakkaus lopulta hävitetään. Materiaalin kulutuksen kannalta ekotehokkain vaihtoehto on tiivistetty pesuaine eli enemmän pesutehoa pienemmässä määrässä pulveria tai nestettä. Monesti kuulee sanottavan, että kartonkipakkaus olisi kaikkein ekologisin, koska se valmistetaan uusiutuvista luonnonvaroista ja maatuu. Kaatopaikalle joutuessaan sekä kartonki- että muovipakkaukset lienevät kuitenkin yhtä epäekologisia, sillä jätevuorten sisällä mikään ei maadu kunnolla.

luonnonvaratValitsipa millaisen pakkauksen tahansa, niin avainsana on kierrätys. Useimmilla asuinalueilla on kierrätyspiste pakkauskartongille. Monilla paikkakunnilla kerätään myös energiajätettä, johon suurin osa muoveista kuuluu. Joidenkin pesuainemerkkien valttina on, että ne myydään kaupassa suoraan asiakkaan omaan täyttöpakkaukseen. Tällöin pakkausten hävittämisestä ei tarvitse huolehtia kotona, vaan myyjän tehtävänä on huolehtia niiden asianmukaisesta kierrättämisestä.

Sopiva annostelu

Toisinaan ekopyykkäreille suunnatuissa ohjeissa suositellaan käyttämään pesuainetta mahdollisimman vähän. Mutta mikä on vähän? Toisille se on teelusikallinen, toisille desilitra. Tämä onkin vaikea kysymys, sillä sopiva määrä on tietysti sellainen, jolla lika lähtee, mutta jota ei ole tippaakaan liikaa.

Pesuainepakkausten kyljessä oleviin annosteluohjeeseen kannattaa suhtautua kriittisesti, sillä osa valmistajista laskee menekin mieluummin ylä- kuin alakanttiin. Jos pyykki on pesukoneeseen laitettaessa tahratonta, niin annostelu voi olla huomattavasti pienempi kuin ohjeessa. Erityisesti tiivisteitä käytettäessä on oltava tarkkana, sillä niitä tarvitaan vain murto-osa tiivistämättömästä aineesta. Annosteluun vaikuttaa myös veden kovuus, pyykin likaisuus ja lian laatu. Toisaalta liian pieni määrä ainetta ei välttämättä puhdista vaatetta kunnolla, jolloin se saatetaan heti pesun jälkeen heittää takaisin pyykkikoriin – ei kovin ekologista. Parasta olisi, jos pesuaineen määrän jaksaisi arvioida jokaisen koneellisen kohdalla erikseen. Ja kyllä myös pakettiin painettu ohje on syytä lukea, etenkin jos ottaa käyttöön itselleen uuden aineen.