
Raanut Joulusaunassa, Paimenessa ja Elonkorjuun aikaan. 1976. Kuva: Matti Saanio, Arktinen horisontti.
Lainasin kirjastosta Pirkko Tenkaman ja Sisko Ylimartimon kirjan Arktinen horisontti ja luin sen yhdeltä istumalta. Kirja kertoo tekstiilitaiteilija Elsa Montell-Saanion elämäntyöstä. Rovaniemellä vuonna 1925 syntynyt Montell-Saanio tunnetaan erityisesti värikylläisistä raanuistaan, joita on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä eri puolilla maailmaa. Raanuja eli ohuella villalangalla kudottuja perinnetekstiilejä on valmistettu Suomessa 1600-luvulta alkaen. Montell-Saanion omaleimainen tyyli ja vahva taiteellinen näkemys nosti viime vuosisadan puolen välin jälkeen raanut aivan uudelle tasolle, moderniksi taiteeksi abstraktien ryijyjen rinnalle.
Montell-Saanion suunnittelemat raanut valmistettiin Oikaraisten kylällä omassa Lapin raanu -nimisessä kutomossa. Puolisonsa, valokuvaaja Matti Saanion kanssa hän hankki yhteisen näyttely- ja myyntitilan, Raanupirtin. Vanhasta hirsitalosta tuli suosittu turistikohde, johon tuotiin myös valtiovieraita suomalaista tekstiilitaidetta ihailemaan. Montell-Saanio oli taiteilija, mutta myös itsenäinen yrittäjä, ja siten sodanjälkeisen jälleenrakentamisen aikana todellinen uranuurtaja. Tutkija Heli Tuovinen tekee hänen taiteestaan parhaillaan väitöskirjaa Lapin yliopistossa.
Pohjoista kauneutta

Jäämeri. 1964. Kuva: Matti Saanio, Arktinen horisontti
Arktinen horisontti avasi minulle aivan uuden näkökulman raanuihin. Olen ollut niiden estetiikasta kiinnostunut jo pitkään, mutta Elsa Montell-Saanion huikean hienot kuvaukset erilaisten värisävyjen ja sommittelujen luomista tunnelmista saivat minut suorastaan hurmioon. Hän maalailee sanoilla yhtä taitavasti kuin väreilläkin, ja kertoo esimerkiksi Varangin vuonolla ideoidun Jäämeri-raanun synnystä näin:
”Minulla ei silloin ollut ollenkaan piirustusvehkeitä mukanani, vaan niinkö syvennyin siihen, millä tavalla se matala merivesi lähtee, menee yhä syvemmäksi, syvemmäksi, syvemmäksi, ja miten se kohtaa horisontin, sen raskaan harmaan taivaan, joka todella oli aika pilvinen, että siinä ei ollut valoa, mutta leppoisa, märkä kevätpäivä.”
Raidoissa elämän kirjo
Raanuista puhuttaessa viitataan yleensä kudonnaiseen, jota hallitsee vaakaraidoitus. Ruudullisten, pitkittäisraitaisten ja kuviollisten raanujen voidaan katsoa olevan raanujen alalajeja ja niistä käytetäänkin omia nimityksiään peilikäs, silmikkoraanu, ruuturaanu, vakoraanu ja vippelä.

Riihitanssi. 1976. Kuva: Matti Saanio, Arktinen horisontti
Elsa Montell-Saanion raanuissa kuvio syntyy raitaryhmistä. Pintaa rikkoo välillä pieni ruudutus, mutta yleisilme on staattinen. Aihepiiri käsittää monenlaisia asioita taiteilijan omista lapsuus- ja nuoruusmuistoista klassiseen musiikkiin, saamelaismytologiaan, arkisiin askareisiin ja juhlapyhiin. Riihitanssi-raanuaan Elsa kuvailee seuraavasti:
”Pannaan koreasti, niinku sanotaan. Siinähän on semmoset maahiset värit. Hyvin tuommoset tummat ja maanläheiset värit olemassa. Siinä on uuden saappaan väri. Ajattelin kuinka jollain renkipojalla on uudet saappaat, narisevat saappaat ja siksi tuo väri, se keltaisen nahan väri, jonka otin siihen vähän niinkö joka raitaan jossakin pilkahtamaan.”

Rakotuli. 1948. Kuva: Matti Saanio, Arktinen horisontti
Myös Rakotulen syntytarina on mielenkiintoinen:
”Tutkin takkatulen liekkiä aika kauan, mietin, mietin sitä millä tavalla se sininen ja violetti väri siinä liekkiin oikeastaan syntyy ja heitin sinne tuleen kaikenlaista materiaalia, erilaisia papereita, huomasin, että eri paperi palaa eri tavalla ja tuota – ehkä joku tuommonen painomuste ja muu aine, joka siinä paperissa oli, niin se anto erilaisen valon ja kuiva koivuhalko palo eri tavalla ku semmonen hiukan lahonnut koivuhalko.”
Värien voima
Värien käyttäjänä Montell-Saanio on poikkeuksellisen lahjakas. Hän saa sävyt sointumaan yhteen, vaikka niiden yhdistelmät tuntuisivat rikkovan kaikkia väriopin sääntöjä. Kuitenkin, sävyjen ollessa viritetty juuri oikealle lämpö- ja tummuuasteelle, vierekkäin solahtavat luontevasti niin vastavärit kuin murretut ja pastellitkin. Hän on myös värjännyt lankojaan itse ja täydentänyt näin väripalettiaan valmislangoista puuttuvilla sävyillä.

Kaukainen ranta. 1974. Kuva: Matti Saanio, Arktinen horisontti
Montell-Saanion tapa tutkia ympäristöä värien kautta ja puhua väreistä kolahtaa sisimpääni. Olen aina kokenut värit jotenkin fyysisesti, osaamatta sen kummemmin eritellä tuntemuksiani. Mikään väri ei kuitenkaan ole yksin miellyttävä tai epämiellyttävä, vaan sen kokee aina suhteessa vallitseviin olosuhteisiin: ennen kaikkea valoon, vieressä oleviin sävyihin ja pintastruktuuriin. Raanuissaan Montell-Saanio on päässyt asian ytimeen, ja saanut mitä erikoisimmat väriyhdistelmät kertomaan yhteistä tarinaa.
Lähde: Tenkama Pirkko & Ylimartimo Sisko 1998 Arktinen horisontti. Helsinki. Akatiimi.