Tekstiilisuunnittelijan kevätmietteitä

vitali_miagkov_kutojat

Miagkov, Vitali: Kutojat, 1975. Kuva: Helsingin Sanomat 23.2.2016

Valmistuin Wetterhoffilta kesäkuussa 2006. Ajatella, siitä on kohta jo kymmenen vuotta. Opiskeluaika oli ihanaa ja elämä tuntui olevan täynnä mahdollisuuksia. Ja niinhän se olikin!

Tänä keväänä Fredrika Wetterhoffin vuonna 1885 perustamasta oppilaitoksesta valmistuvat viimeiset tekstiilialan artenomit. Ja juuri tällä hetkellä heillä on meneillään viimeinen tekstiilin oppitunti. En voi olla liikuttumatta ajatellessani asiaa.

Ajatuksiani tänään

Tekstiilit ympäröivät meitä kaikkialla. Ne pehmentävät, lämmittävät, viilentävät, peittävät, paljastavat, suojaavat, eristävät, vaimentavat. Herättävät huomiota. Näyttävät ja tuntuvat hyvältä. Parantavat maailmaa. Koskettavat jokaista.

Tekstiilien parissa työskentelee päivittäin miljoonia ihmisiä. Tekstiilejä ja meitä tekstiilintekijöitä tarvitaan! Hämeen ammattikorkeakoulussa Wetterhoffilla tekstiilialan opetus päättyy, mutta Suomessa ja maailmalla tekstiilien suunnitteleminen ja valmistaminen jatkuu.

Työn iloa uusille ja vanhoille tekstiilialan ammattilaisille!

Vaatekangasta valmistamassa

puuvilla

Kaikki alkaa langasta. Tähän kankaaseen sitä tarvitaan 16 kiloa.

Kutomakoneen tiheyspyörä määrää, kuinka monta kudetta lyödään yhdelle senttimetrille kangasta.

Tiheää vai harvaa? Kutomakoneen tiheyspyörillä vaikutetaan kankaan ominaisuuksiin.

kotimainen kangas

Kuusitoistavartinen Dornier-kone työssään.

Lanka juoksee koneelle suoraan kartiolta.

Kuteenvalitsin ojentaa langan siepparille, ja leikkuri siistii kankaan reunat.

Katja Hynninen

Kutojan tehtävänä on tarkkailla, että kaikki sujuu kuten pitää. Kuva: Tiina Saivo

Tekstiiliverstas

Laitosmies on teollisen kutomon avainhenkilö. Konetta säätämässä Arto Laine.

kankaan mittaaminen

Kutomisen jälkeen kangas tarkastetaan. Työn tiimellyksessä metrimittari on kiepsahtanut nurinpäin!

sileä kangas

Tarkastuksen jälkeen kangas saa vielä kunnon höyrytyksen, joka viimeistelee pinnan.

kangasrulla

Valmis kangas kiertyy siististi rullalle.

Kuvat otettu Tekstiiliverstaalla Hämeenlinnassa elokuussa 2013.

Sukellus kankaaseen

Kotimaiset kankaat

Puuvillakangasta Tekstiiliverstaan Dornier-kutomakoneella.

Jokainen ihminen on elämänsä aikana tekemisissä kankaiden kanssa. Erilaiset kankaat ympäröivät meitä kehdosta hautaan, mutta silti, tai ehkä juuri siksi, niiden alkuperää ei sen kummemmin tule ajatelleeksi. Ilman kankaita olisi kuitenkin hankala elää. Kankaitahan on kaikkialla: vaatteissa, laukuissa, kodintekstiileissä, huonekaluissa, retkeilyvarusteissa, autoissa, purjeveneissä… julkisista kulkuvälineistä ja rakennuksista puhumattakaan!

Kankaiden tarve huomattiin jo kivikaudella. Ensimmäisissä kangaspuissa oli kaksi vaakasuoraa keppiä, joiden varaan oli pingotettu kasvikuiduista punottua nyöriä. Nyörien lomaan pujoteltiin kudetta, ja näin saatiin aikaan rakenteeltaan yksinkertaista kudosta. Ajanlaskun alkuun tultaessa kudontataito oli kehittynyt jo niin pitkälle, että osa ihmisistä tienasi elantonsa kankureina. Luonnonmateriaaliaaleja osattiin hyödyntää monipuolisesti, ja lankaa kehrättiin esimerkiksi pellavasta ja villasta. Keskiajalla kankaista tuli arvokasta kauppatavaraa ja vientituote, jota kuljetettiin ympäri maailmaa kullan, jalokivien ja muiden ylellisyyksien ohella.

Ensimmäiset kutomakoneet kehiteltiin 1700-luvun lopulla, ja pikkuhiljaa teollinen massatuotanto syrjäytti käsinkudonnan lähes kokonaan. Nykyajan elektronisilla laitteilla kankaita kudotaan jo sellaista vauhtia, että niiden raaka-aineiden tuotantokaan ei enää meinaa pysyä perässä. Mutta onneksi pienteolliselle valmistuksellekin on edelleen sijaa. Tekstiiliverstaalla, jossa olin viime keskiviikkona ja torstaina kutomassa asiakkaalleni kankaita, käytössä on edelleen mekaaniset Dornier-koneet. Kahden työpäivän aikana kudoin yli kaksikymmentä metriä. Tai en minä sitä yksin kutonut, vaan apunani oli laitosmies Arto Laine, jonka taito käyttää kutomakoneita on vertaansa vailla!

Mutta mitä kangas oikein on?

Kankaaksi kutsutaan tekstiilitasorakennetta, joka muodostuu pituussuuntaisesta lankajärjestelmästä eli loimesta ja leveyssuuntaisesta lankajärjestelmästä eli kuteesta. Kangas syntyy toistensa yli ja ali risteilevistä loimi- ja kudelangoista.

Malli yksinkertaisimman sidoksen eli palttinan rakenteesta.

Sidoksia

Tietyllä tavalla järjestäytyneitä lankoja kutsutaan sidokseksi. Yksinkertaisin sidos on palttina. Siinä loimilanka kulkee vuorotellen yhden kudelangan yli ja yhden ali, ja vierekkäiset loimilangat sitoutuvat päinvastoin. Malliesimerkki palttinasta on ihan tavallinen yksivärinen lakanakangas. Jos tätä alettaisiin muunnella loimi- ja kudelankojen värien ja materiaalien sekä kankaan tiheyden osalta, saataisiin koko joukko toisistaan poikkeavia kankaita. Muut perussidokset ovat nimeltään toimikas ja pomsi eli satiini. Lisäksi on olemassa kymmeniä muita sidoksia, ja kun näiden kaikkien muunnelmat ja yhdistelmät laskee yhteen, sidoksia tulee niin paljon, että niistä voisi pitää sidosopin blogia koko loppuelämänsä. Mutta kangas ei ole vain sidosta, vaan paljon muutakin.

Raaka-aineita

Kankaan raaka-ainetta on lanka, joka voi olla kehrätty joko luonnonkuiduista tai tekokuiduista. Luonnonkuituja ovat kasvikuidut kuten puuvilla ja pellava sekä proteiinikuidut kuten villa ja silkki. Tekokuituja puolestaan ovat synteettiset kuidut, esimerkiksi polyesteri ja akryyli sekä luonnonkuiduista kemiallisen prosessin avulla saatavat kuidut kuten viskoosi ja modaali. Langanvalmistuksen yhteydessä kuiduille tehdään yleensä erilaisia käsittelyjä kuten valkaisuja, värjäyksiä, vahauksia, pinnan silotuksia ja palosuojauksia. Uutta kangaslaatua suunniteltaessa sopivan langan valinta on erityisen tärkeä työvaihe. Kankaan käyttötarkoitus määrää pitkälti sen, mitä ominaisuuksia kudontalangoilta vaaditaan.

Kudontaa
Kutomakone lukee sidosta joko reikäkortilta tai tietokoneelta.

Kutomakone lukee sidosta joko reikäkortilta tai tietokoneelta.

Kangasta voidaan valmistaa kangaspuilla ja kutomakoneella. Perustoiminnot ovat molemmissa samat sillä erotuksella, että perinteisissä kangaspuissa kaikki tapahtuu manuaalisesti, kun taas kutomakoneessa on sähköllä toimiva mekanismi. Tietokoneohjatut kangaspuut ja kutomalaitteet ovat näiden välimuotoja, mutta luonteeltaan kuitenkin lähempänä kangaspuita. Kudontatekniikka sinänsä ei vaikuta lopputulokseen, vaan sekä kangaspuilla että kutomakoneella pystytään valmistamaan kaikenlaisia kangaita. Samoin molempien käyttöön tarvitaan kutojaa, työnkuva vain on hieman erilainen.

Viimeistyskäsittelyjä

Kutomisen jälkeen kangas tarkastetaan ja rullataan. Tässä vaiheessa kangas on niin sanottua raakakangasta, jolle tehdään vielä erilaisia viimeistyskäsittelyjä. Kevyin käsittely on höyrytys, joka relaksoi kankaan eli laukaisee kutomisen aikana syntyneet loimi- ja kudelankojen jännitteet ja kutistaa kankaan mittoihinsa. Toisinaan kangasta jälkikäsitellään myös pesemällä, vanuttamalla, prässäämällä tai karstaamalla, ja tietysti myös värjäämällä tai painamalla siihen kuvioita tai lisäämällä erilaisia suoja-aineita ja pinnoitteita.

Ja lopulta valmista kangasta

Ennen päätymistään kaupan hyllyyn tai ompelimon työpöydälle tekstiilimateriaali on kulkenut jo pitkän matkan kuidusta langaksi ja langasta edelleen käyttövalmiiksi kankaaksi. Mutta tästähän kankaan todellinen taival vasta alkaa, sillä pakalle käärittynä se on vielä elinkaarensa alussa. Omat viime viikolla kutomani kankaatkin ovat jo maailmalla!

Wetterhoffin jalanjäljillä

kutoja

Kankurin perustyö, kudonta, on edelleen hyvin samanlaista kuin yli sata vuotta sitten.

Tänään on jännittävä päivä, sillä juuri ilmestyneessä Glorian Antiikissa on kahden aukeaman mittainen juttu Karkelosta. Perinne elää -juttusarjassa esitellään vanhojen käsityötekniikoiden taitajia ja kulttuuriperinnön säilyttäjiä. Syyskuussa ilmestyneessä ensimmäisessä osassa oli opiskelutoverini Susanna Palovaara Hattulan kaakelitehtaalta. En voi olla tuntematta hienoista ylpeyttä siitä, että juuri me Wetterhoffin kasvatit olemme päässeet edustamaan käsityöläisyyttä antiikkialan laatulehteen.

Entistä opinahjoani Wetterhoffia sivutaan haastattelussakin. Sain tutustua toimittajan kysymyksiin etukäteen, ja erityisesti esikuvaani jouduin pohtimaan pitkään. Aluksi kävin läpi nykyisiä ja edesmenneitä muotoilijoita. Olisin voinut tuoda esille vaikkapa jonkun maineikkaan tekstiilisuunnittelijan, mutta kukaan heistä ei noussut mielestäni ylitse muiden. Niinpä hain innoittajaa vähän kauempaa käsi- ja taideteollisuuden historiasta, ja kerroin esikuvakseni Fredrika Wetterhoffin.

Alansa edelläkävijä

Fredrika Wetterhoff (1844–1905) oli suomalaisen käsityöopetuksen uranuurtaja. Hän perusti vuonna 1885 Hämeenlinnaan koulun, jonka tavoitteena oli tarjota työläisperheiden tytöille ammatti ja sitä kautta toimeentulo. Työkoulun toimintaa rahoitettiin tilaustöillä, joita oppilaat tekivät koulun omaan myymälään ja asiakkaille. Fredrikalle oli tärkeää, että koulunkäynti ja sen myötä sivistystason nouseminen oli mahdollista myös vähävaraisille opiskelijoille. Erityisesti naisten aseman parantaminen yhteiskunnan tasavertaisina jäseninä oli hänen sydäntään lähellä.

Wetterhoff

Fredrika Wetterhoff. Kuva: Kirjallisuusarkisto / M. Berthaud

Ensimmäisenä lukuvuonna koulussa opetettiin muun muassa ompelua, neulomista ja virkkaamista sekä olki- ja puutöitä. Pian pääaineeksi tuli kuitenkin kankaankudonta, jonka opetuksessa koulu olikin vertaansa vailla. Fredrika, joka työskenteli koulun johtajana, lähti hakemaan kudontaoppeja Saksasta. Hän hankki sieltä mukaansa alan uusinta tekniikkaa, muun muassa vipukangaspuut, joita hän edelleen kehitti koulun puutyöpajassa nykyiseen muotoonsa.

Wetterhoffin opetus oli monipuolista, ja siihen sisältyi varsinaisten kädentaitoaineiden lisäksi sommittelu- ja värioppia arvostettujen piirustuksenopettajien johdolla. Opiskelijat kävivät myös maakuntamatkoilla, joiden aikana he keräsivät koululle mittavan kokoelman kangasnäytteitä, tekstiililuonnoksia ja ohjepiirustuksia. Lisäksi Wetterhoffilla koulutettiin vuosikymmenten ajan käsityönopettajia, ja koulun nimessäkin esiintyi pitkään sana kotiteollisuusopettajaopisto.

Työkoulu tänään

Nykyisin Wetterhoff tunnetaan osana Hämeen ammattikorkeakoulua. Muotoilun koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehtoja ovat tekstiili, vaatetus, jalkine, lasi ja keramiikka. Lähes 130-vuotisesta historiastaan ja taannoisesta muutostaan huolimatta oppilaitos on pysynyt ajassa mukana, ja esimerkiksi kankaankudontaa opiskellaan nykyisin koulun omassa pienteollisessa kutomossa Tekstiiliverstaalla. Tilaustyöt ovat edelleen merkittävä osa opetusta, samoin oppimisympäristö, jossa opiskelijat saavat valmiuksia työelämään ja yrittäjyyteen.

Myös toisen asteen opiskelijoilla ja aikuisopiskelijoilla on mahdollisuus kouluttautua Wetterhoffin hengessä. Tästä pitää huolen ammattiopisto Tavastia, jonka käsi- ja taideteollisuusalan koulutus on niin ikään ponnistanut samoilta syntysijoilta. Tavastian koulutustarjontaan kuuluu muun muassa tekstiili-, vaatetus- ja lasiartesaanin sekä verhoilijan ja puusepän tutkinnot.

Wetterhoffin vanha koulurakennus Hämeenlinnan Palokunnankadulla. Kuva: Tampereen seudun tekstiiliopettajat ry

Vanha Hämeenlinnan linja-autoaseman kupeessa sijaitseva koulurakennus on Fredrika Wetterhoff -säätiön omistuksessa, ja sen tiloissa toimii muun muassa käsityömyymälä, galleria ja kahvila. Lisäksi talossa säilytetään tekstiilikokoelmaa, jota alan opiskelijoilla, suunnittelijoilla ja tutkijoilla on mahdollisuus hyödyntää.

Wetterhoffin vaiheisiin voi tutustua Eila Anttilan toimittaman historiikin avulla. Wetterhoffin värikkäät vuodet -artikkelisarja on jaettu viideksi erilliseksi kokonaisuudeksi, joissa käsitellään Fredrikan itsensä lisäksi koulun syntyä, taiteilijaopettajia ja kutomon tuotteistoa. Verkossa julkaistu historiikki toimii myös oivana hakuteoksena, jonka avulla minäkin olen tarkistanut yksityiskohtia muun muassa tätä blogikirjoitustani varten.