Laatua femmalla

Muotisuunnittelija Camilla Thulin tapaa kiinnostavia ihmisiä. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Yle Fem -kanavalla tiistai-iltaisin esitettävä Laatu (Kvalitet) välittää katsojalle materiaalin tunnun ja antaa vaatteiden valmistajille kasvot. Kauniit ja tunnelmalliset kuvat saavat esteetikon heti koukkuun ja mikäs sen parempi, kun kyseessä on valistusohjelma. Sarjassa tarkastellaan vaatetuotannon eri vaiheita, kerrotaan tekstiiliraaka-aineista sekä annetaan vinkkejä kaapissa jo olevien vaatteiden käyttöiän pidentämiseksi. Näkökulma massatuotantoon on kriittinen ja esiin nostetaan niin eettisiä kuin ekologisiakin ongelmia.

Ohjelman tuottaja on UR Sverige ja juontaja muotisuunnittelija Camilla Thulin, joka kiertää lupsakka Musse-koira mukanaan haastattelemassa tekstiilien parissa työskenteleviä ja erilaisiin pukeutumistyyleihin mieltyneitä henkilöitä. Jos sarjaa pitäisi luonnehtia yhdellä lauseella, kutsuisin sitä vaatetusalan näkökulmasta luoduksi Strömsön ja Kuningaskuluttajan risteytykseksi. Tunnelma on kepeä, mutta jokainen jakso sisältää painavaa asiaa. Ääneen pääsevät niin vaatteiden suunnittelijat, valmistajat, raaka-aineiden tuottajat, tutkijat kuin käyttäjätkin.

Klassisissa puvuissa on paljon käsin ommeltavia yksityiskohtia. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Retrofiilien kokoontuminen

Ensimmäisessä jaksossa Camilla vierailee muodin historiasta kiinnostuneiden miesten ompeluseurassa. Antiikkipöydän ääreen istahtanut Severin ja hänen kolme ystäväänsä ylistävät entisajan taidokasta työtä ja korkealaatuisia materiaaleja. Kaikilla on yllään alusta asti itse valmistetut tai vanhoista puvuista muokatut vaatteet, jotka mukailevat eri tyylikausia. Ompeluseuralaisia yhdistää viehtymys keikarointiin, vaikka kukaan porukasta ei tunnustakaan noudattavansa tätä 1800-luvulla vallinnutta huikentelevaisuuden aatetta. Nimitys retrofiili sen sijaan kuulostaa mukavalta, koska se viittaa vanhojen esineiden arvostamiseen.

Charlotte kertoo vaatemuistonsa. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Vaate identiteetin vahvistajana

Vaatemuisto-osiossa Charlotte kertoo, miten äidin vintiltä löytynyt vanha samettitakki muodostui osaksi hänen identiteettiään. Tummanvihreä pitsillä ja goottihenkisillä napeilla varustettu samettitakki rohkaisi häntä teini-iässä olemaan oma itsensä ja tulemaan ulos kaapista. Charlotte luonnehtii takkia turvalliseksi kuin perhosen kotelo. Suosikkivaate on nostalgiasyistä yhä tallessa.

Hamida tekee 60-tuntista työviikkoa 80 euron kuukausipalkalla. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Ompelijattaren arkea

Jakson koskettavin osuus on reportaasi Bangladeshista. Dhakan kaupungissa asuva Hamida työskentelee ompelijana vaatetehtaassa, jossa tehdään 60-tuntista työviikkoa. Kuukauden tienesti, noin kahdeksankymmentä euroa, riittää juuri ja juuri slummialueelta vuokrattuun aaltopeltiseen majaan sekä nelihenkisen perheen ja omien vanhempien ruokkimiseen.

Lapsena Hamida haaveili hyvästä koulutuksesta, työpaikasta ja naimattoman naisen elämästä. Hän toivoi, että voisi pitää huolta vanhemmistaan ja elää sopuisasti kaikkien kanssa. Isä ja äiti järjestivät hänelle kuitenkin avioliiton ensimmäisen sopivan puolisoehdokkaan kanssa. Hamida joutui työhön, jossa hän on taitava, mutta ei pysty etenemään. Hän suree myös sitä, että joutuu tehtaalle lähtiessään jättämään kolmetoistavuotiaan poikansa ja tämän alle vuoden ikäisen pikkuveljen keskenään kotiin, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole.

Jos Hamidan kuukausipalkka kaksinkertaistuisi, perhe voisi vuokrata pienen talon, ostaa riittävästi ruokaa, käydä tarvittaessa lääkärillä, hankkia vauvalle hoitajan ja laittaa esikoisen kouluun. Perheen elämä mullistuisi kertaheitolla. Tämä kaikki olisi mahdollista, jos ompelijoille maksettaisiin yhtä vaatetta kohti kaksikymmentä senttiä enemmän palkkaa.

Rosita luonnostelemassa romanipuvun kirjontakuviota. Kuva: Yle Fem / Laatu, osa 1

Romanipuvun uudistaja

Kaukoidästä siirrytään Suomeen ja vantaalaiseen ateljeeompelimoon. Ompelimo on erikoistunut romanipukuihin. Mallien suunnittelusta vastaava Rosita kertoo innostuneena kankaista, joilla saadaan vaatteisiin uutta ilmettä. Romaneilla on tiukka pukeutumisetiketti, joten vaatteiden mallit pysyvät samanlaisina. Kuvioinneissa ja väreissä on kuitenkin mahdollisuus tehdä uudistuksia, ja niitä Rosita tekee rohkeasti. Rositalle vaatteet kuvastavat omaa kulttuuria. Hän haluaa pukeutua perinteiseen heimopukuun, vaikka vitsaileekin paksun hameen käyvän sateella raskaaksi.

Pukeutumisneuvontaa ja materiaalioppia

Haastattelujen lisäksi Laatu-sarjassa on annetaan vinkkejä pukeutumiseen ja vaatteiden huoltamiseen sekä kerrotaan valmistusmateriaaleista. Ensimmäisessä jaksossa Flugan havainnollistaa vaihe vaiheelta, kuinka solmuke sidotaan. Helpolta näyttää, mutta vaatii kyllä aika paljon harjoittelua saada jokainen kulma ojennukseen. Fluganin mielestä käsin sidottu solmuke on kuitenkin aina tyylikäs.

Materiaaleista esitellään pellava, jonka tuotantoprosessi siemenestä langaksi ja edelleen valmiiksi tuotteeksi on tiivistetty kolmeen minuuttiin. Tietoisku on hyvä, joskin keskittyy hyvin pienimuotoiseen tuotantoon. Kaikki maailman pellavalanka tuskin syntyy ihan näin idyllisissä olosuhteissa, mutta pääasia tulee selväksi: kyseessä on jokseenkin ekologinen luonnonmateriaali. Taiteilija Isabelle Hällsjön käsissä rouheasta pellavalangasta syntyy veistoksellinen kaulahuivi.

Laatu (Kvalitet), Yle Fem, tiistaisin klo 19.00, uusinta lauantaisin klo 16.55. Ohjelma katsottavissa myös Areenasta.

Kamerakierros Designtorilla

Tampereen Klubilla ja Pakkahuoneella oli toissa viikonloppuna kuhinaa, kun Designtori kokosi yhteen joukon suomalaisia muotoiluyrittäjiä ja jouluostoksilla olevia muotoilun ystäviä. Designtori-tapahtumia järjestää Design on Tampere -yhdistys, jonka tavoitteena on kehittää tamperelaista muotoilu- ja kaupunkikulttuuria. Tänä vuonna torilla oli erityisen mielenkiintoinen kattaus niin sisustustuotteita, vaatteita kuin taidettakin. Sattuneesta syystä pysähdyin ihailemaan erityisesti kankaita ja kudottuja tekstiilejä.

Aluksi löysin itseni Johanna Gullichsenin klassisten ruutukuosien ääreltä juttelemasta tutun myyjän kanssa. Myyjäispöydästä löytyi muun muassa tyynyjä, pöytätabletteja ja kangaskukkaroita. Kaikki Johanna Gullichsenin kankaat kudotaan Suomessa, ja korkea laatu sekä näkyy että tuntuu. Pöydän kulmalla oli myös korillinen Coston hassunhauskoja tupsuhattuja Gullichsenin kankaista ommeltuna. Lipallisen kotsan rinnalle oli tullut myös uutuus, korvaläpällinen metsurinhattu.

Iloisia tunnelmia Johanna Gullichsenin osastolla.

Coston hattuja oli näyttävä kokoelma myös ekologiseen muotiin erikoistuneen Seelen osastolla. Nämä lakit olivat meikäläisen näkökulmasta anonyymejä, toisin sanoen niistä ei löytynyt minkään kangasfirman merkkiä. Coston tuotteethan ommellaan ylijäämäkankaista, ja niissä on usein myös materiaalintoimittajan logo. Monipuolinen kuosi- ja värivalikoima takaa sen, että hattuja löytyy joka makuun.

Coston hattuja löytyi useammalta myyntipisteeltä. Tässä Seelen kokoelma.

Seuraavaksi suunnistin Wool Gertruden kojulle, jossa oli tarjolla raikkaan raidallisia puuvillamattoja sekä suomalaisesta villasta käsin kudottuja huopia ja huiveja. Väriskaala oli suoraan lampolasta eli valkoista, harmaata ja ruskeaa. Siellä täällä pilkahteli kuitenkin heleää vaaleanpunaista, keltaista ja oranssia, jotka olivat peräisin yrittäjän omasta väripadasta. Kerrassaan hurmaava uusi tuttavuus!

Wool Gertruden Anne Tuikkala esittelemässä kutomiansa mattoja ja villahuopia.

Sitten oli vuorossa työhuonenaapurini Salmiak Studion rekki, jossa raanuista ja ylijäämänahasta valmistetut laukut olivat näyttävässä rivissä. Revontuli-mallisto on todella nimensä veroinen, sillä raanulaukkujen kyljet hehkuvat toinen toistaan komeampia sävyjä. Monessa laukussa riippuu hauskana pienenä yksityiskohtana vanha avain – lukkoa saattaa joutua etsimään jonkin aikaa!

Salmiak Studion raanulaukut leiskuvat revontulten väreissä.

Huikeaa kangasilottelua löytyi myös Dead Birds & Lionheartin vaatetangoilta. Dead Birds panostaa kiinnostaviin materiaaleihin, joita heille toimittavat muun muassa sveitsiläiset, itävaltalaiset ja englantilaiset kutomot. Ensimmäisenä silmiini osui punertavan sävyinen kolmikulmion mallinen hartiahuivi, jonka kangas oli peräisin samasta kutomosta kuin Chanelin klassiset ruutukuosit. Dead Birds & Lion Heartin luomuksista löytyi paljon myös säihkyviä brokadeja.

Dead Birds and Lionheartin sädehtiviä leninkikankaita.

Dead Birds and Lionheartin sädehtiviä leninkikankaita.

Gtien elegantteja asusteita oli ihan pakko päästä hivelemään! Sopivasti rajoja rikkovan malliston jacquard-kuvioidut silkkikankaat valmistetaan Italiassa. Huivimaisissa kaulavaatteissa minuun vetosi erityisesti innovatiivisuus ja ajattomuus sekä se, miten nämä kaksi asiaa on onnistuttu yhdistämään toimivaksi käyttötuotteeksi.

Silkin hohtoa Gtien kaulavaatteissa.

Design Boulevardin osastolla huomioni kiinnittyi rullalla olevaan villamattoon. Myyjä avasi maton minulle kuvattavaksi ja kertoi sen olevan Mum’sin mallistoa. Matot suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan reilujen periaatteiden mukaan Intiassa. Mum’s tilaa mattomalleja eri suunnittelijoilta, joten kuoseissa riittää valinnanvaraa. Tässä yksilössä oli mustavalkoinen ornamenttikuviointi.

Rouhea villamatto Mum’sin mallistosta.

Paikalle oli saapunut myös Designbox, jonka pöydän kulmalla minua kutsuivat tanskalaisen H. Skjalm P:n  musta- ja sinivalkoiset pyyheliinat. Puuvillapyyhkeiden kuviointina oli klassista kalanruotoa jättikoossa. Tällaista pyyhettä kelpaisi katsella vielä vuosienkin kuluttua!

Kudotuissa H. Skjalm P:n pyyhkeissä on hienostunut kalanruotokuvio. Taustalla Lisa Bengtssonin koirakuosi.

Vähän ennen Designtorin sulkeutumista silmiini sattui vielä Uploud Audion kaiuttimet, joissa oli kirkkaanväriset irtopäälliset. Samalla kun kuvasin särmikkäitä laitteita, juttelimme muotoilijan kanssa kaiutinkankaiden teknisistä ominaisuuksista. Uploud Audion käyttämässä, alkuperältään amerikkalaisessa materiaalissa erityisen mielenkiintoista oli kuitusisältö – kangas on kierrätettyä ja palosuojattua polyesteriä. Tähän puhdaslinjaiseen muotoiluun oli hyvä päättää kierros designtorilla.

Upload Audio verhoaa kaiuttimet skandinaaviseen tyyliin.

Uploud Audio verhoaa kaiuttimet skandinaaviseen tyyliin.

 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille muotoilun ystäville!

Viron vaatetehtaat

Protex Balticin tehdashalliin tulvii luonnonvaloa. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Tehdastyöläisen arkea Protexin ompelimossa. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Mihin ihmeeseen olen taas mennyt ilmoittautumaan, mietin torstaiaamuna kello 1.45, kun herätyskellon raaka pirinä lävisti uneni. Syksyn ensimmäiset yöpakkaset olivat saapuneet, ja ikkunan takana oleva pimeys näytti mustalta aukolta. Reilun tunnin kuluttua nousin kuitenkin jo linja-autoon suuntana Länsisatama, jonne saavuin tasan kello kuusi. Pikkuhiljaa matkaseurakin alkoi valua paikalle, ja jonkin ajan kuluttua paikalla oli kolmetoista tekstiili- ja vaatetusalan ammattilaista sekä matkanjohtajamme, Teollisuustaiteen liitto Ornamon koulutusassistentti Laura Aalto-Setälä.

Päivän virallisena ohjelmana oli tutustuminen kolmeen Tallinnassa sijaitsevaan vaatevalmistajaan sekä Viron taideteollisuus- ja designmuseoon, Eesti Tarbekunsti- ja designmuuseumiin. Tallinnan satamassa meitä oli vastassa paikallisopas, muotoilija Kirsi Miettinen, jonka kanssa pakkauduimme pikkubussiin ja lähdimme ajelemaan keskustan etelälaidalle.

Baltic Intertex

Neuletakki ennen ja jälkeen pesun. Baltic Intertexin toimitusjohtaja kertoo esimerkin kautta tuotetestauksen tärkeydestä. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Neuletakki ennen ja jälkeen pesun. Baltic Intertexin toimitusjohtaja kertoo oikeanlaisen tuoteinformaation tärkeydestä. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Ensimmäinen vierailukohteemme oli Tondissa sijaitseva Baltic Intertex. Yritys on erikoistunut vaatteiden tuotekehitykseen ja tuotantoon, ja tekee yhteistyötä monien suomalaisten designmerkkien kanssa. Baltic Intertexin missiona onkin: ”Annamme suunnittelijan visiolle muodon!”

Baltic Intertexin toimitusjohtaja Ulvi Kala korosti hyvän ja yksilöllisen asiakaspalvelun merkitystä. Käytännössä yhteistyö voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suunnittelija toimittaa sähköpostitse luonnospiirrokset, ja Baltic Intertexillä hoidetaan kaavoitus, ommellaan mallikappaleet ja valmistutetaan tuotantoerät. Yritys myös opastaa asiakkaitaan monissa asioissa, muun muassa materiaalihankinnoissa ja niiden taloudellisessa käytössä. Kutakin tuotetta hiotaan yhdessä, kunnes se on kaikilta osin tarkoituksenmukainen ja ennen kaikkea teolliseen tuotantoon soveltuva.

Kaikki Baltic Intertexin käyttämät tehtaat sijaitsevat Virossa, koska tuotantoa halutaan valvoa itse. Myös kommunikoinnin on sujuttava, jotta tuotteista tulee juuri sellaisia kuin pitää. Firma ei kilpaile hinnalla, vaan laadulla, ja tämä on toimitusjohtajan esitelmää kuunnellessa helppo uskoa. Muutenkin yrityksellä tuntuu olevan nykyaikainen ja eteenpäin pyrkivä asenne. Ulvi Kala toteaa pariinkiin otteeseen, että tärkeintä on työn ilo!

Protex

Protexilla valmistetaan muun muassa älyvaatteita. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Neuvostohenkisessä ravintola Söökissä nautitun lounaan jälkeen ajoimme Mustaanmäkeen, jossa sijaitsee Protexin Viron konttori ja yksi kolmesta tehtaasta. Protex on norjalainen yritys, jonka asiakkaat tulevat pääasiassa Pohjoismaista. Myyntipäällikkö Diana Strömnes kertoi, että yritys panostaa erityisesti korkeaan laatuun ja vastuulliseen liiketoimintaan.

Pitkien tuotantolinjojen välissä kävellessä huomasi, että tuotantokapasiteetti on huikea. Protex valmistaa ammattitaidolla niin lastenvaatteet, univormut, tekniset tekstiilit kuin älyvaatteetkin. Ompelimossa saimme tutustua muun muassa hopeajohtimia sisältävän, lihasrappeumaa sairastavan ihmisen toimintakykyä ylläpitävän paidan valmistamiseen. Yhden paidan valmistamiseen kuluu aikaa noin kahdeksan tuntia, me toki seurasimme toimitusta vain muutaman minuutin.

Protexilla on kolmisensataa työntekijää. Tehdastyöläisten hyvinvoinnista huolehditaan muun muassa päivittäisellä taukojumpalla. Merkille pantavaa on myös se, että tehdashallien isoista ikkunoista tulvii sisään luonnonvaloa, joka on työssä jaksamisen kannalta aina parempi vaihtoehto kuin pelkkä loisteputkien loimotus.

Maidiga

Viimeinen tehdaskohteemme, Maidiga, sijaitsee Kassisaban alueella. Maidiga on vastikään muuttanut uusiin tiloihin, joissa kaikki toiminnot ovat saman katon alla. Työtä tehdään kahdessa kerroksessa ja tiiviissä tunnelmassa. Tutustumiskierrokselle meidät johdatti myyntipäällikkö Kaja Kerson.

Maidigalla pukupaita syntyy käden käänteessä. Kuva: Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Maidigan erikoisosaamista ovat miesten pukupaidat, joita valmistuu noin kahdensadan kappaleen päivävauhdilla. Kokoushuoneessa oli esillä tehtaan oman tuotemerkin Ewaldin paitoja. Erityistä mielenkiintoa ryhmässämme herätti kauluspaidan viikkaaminen parissa minuutissa myyntikuntoon. Siihen ei moni ornamolainenkaan pysty! Pukupaitojen lisäksi Maidiga valmistaa alihankintana työasuja. Brodeerauskone tikittää puseroiden rintapieliin tuttuja logoja, sillä suurin osa yrityksen asiakkaista tulee Suomesta.

Karnaluks

Kolmannen tehdaskierroksen jälkeen joku ehdotti, että voisimme ennen kahvitaukoa käydä pikaisesti Karnaluksissa, tuossa suomalaistenkin käsityöläisten tuntemassa pyhiinvaelluskohteessa. Vastaavaa tukkuliiketta ei löydy Suomesta, joten ehdotus sai välitöntä kannatusta. Pyörähdimme siis pikaisesti myymälässä, josta löytyy jos jonkinlaista nappia, nauhaa, neulaa ja lankaa. Näkymä ovelta myymälähalleihin oli juuri niin kirjava, kuin muistinkin. Ainakin ensisilmäyksellä voisi kuvitella, että ompelutarviketta, jota Karnaluksista ei saa, ei kyllä saa mistään muualtakaan. Tai no, joku taisi kysyä luomulaatuja… Karnaluks ei ehkä ole paikka, josta kannattaa etsiä ekologisia materiaaleja.

Eesti Tarbekunsti- ja designmuuseum

Viimeinen vierailukohteemme oli vanhassakaupungissa sijaitseva taideteollisuus- ja designmuseo, Eesti tarbekunsti- ja designmuuseum, jossa meidät otti vastaan museonjohtaja Kai Lobjakas. Hän kertoi Viron muotoilun historiasta, museon peruskokoelmasta sekä vaihtuvista näyttelyistä, joita tällä kertaa olivat nuorten muotoilijoiden suunnittelemia asusteita esittelevä Mini-Kaamos ja virolaisen kangasteollisuuden historiasta kertova Tööstustekstiil.

Makupaloja Viron tekstiiliteollisuutta esittelevästä näyttelystä. Kuva Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Makupaloja tekstiiliteollisuutta esittelevästä näyttelystä. Kuva Ornamo / Laura Aalto-Setälä

Tehtaiden vanhoista mallikirjoista sekä kudotuista ja painetuista kangasnäytteistä tuli mieleen Tampereella toimivan Tekstiiliteollisuusmuseon kokoelmat. Virolaisilla ja suomalaisilla on ollut selvästi samansuuntainen tekstiilimaku, ainakin mitä teolliseen tekstiiliin tulee.

Esillä oli toinen toistaan upeampia kuoseja, joista suurin osa oli tehty kutomalla tai painamalla, jokunen myös nukittamalla. Omaa silmääni hivelivät tietysti kuosiin kudotut sisustuskankaat sekä geometriset jacquard-kankaat. Myös peiteväreillä maalatut kuosiluonnokset olivat kiinnostavia, etenkin kun niiden rinnalla oli samasta aiheesta kutomakoneella tehty versio.

Ajatuksia

Ornamon koulutukset vuonna 2014 ovat saaneet tukea Euroopan  sosiaalirahastolta Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen  myöntämänä

Ornamon koulutukset ovat vuonna 2014 saaneet tukea Euroopan
sosiaalirahastolta, myöntäjänä Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Opintomatka Viroon oli innostava ja avartava. Olin hämmästynyt siitä, kuinka elinvoimainen maan tekstiili- ja vaatetusteollisuus vielä on, ja kuinka siellä on menty eteenpäin siinä, missä Suomessa ollaan taannuttu. Toki matkamme oli vain pintaraapaisu muutamaan pääkaupungissa toimivaan yritykseen.

Reissusta jäi tietysti hyvä fiilis myös siksi, että meillä oli mahtava matkaporukka. Monikaan ei tuntenut ennestään toisiaan, mutta yhteinen sävel löytyi heti laivan aamiaisella. Paluumatkalla olikin jo analysoitu tekstiili- ja vaatetusteollisuuden nykytila, kehitetty alan koulutusta, suunniteltu uusia yhteistyöprojekteja ja haaveiltu tulevista opintomatkoista. Tällaista lisää!

Näkökulmia Vaatevallankumoukseen

vaatevallankumousTänään vietetään Vaatevallankumousta, joka on osa kansainvälistä Fashion Revolution -kampanjaa. Vaatevallankumouksen tarkoituksena on kiinnittää huomiota vaateteollisuuden eettisiin ongelmiin ja herättää ihmisiä pohtimaan käyttämiensä vaatteiden alkuperää. Blogissani olen käsitellyt näitä aiheita kahteen otteeseen. Tammikuussa metsästin omasta vaatekaapistani suomalaisia vaatemerkkejä ja jäljitin niiden alkuperän, ja viime vuoden maaliskuussa kirjoitin tekstiilityöläisten oikeuksista. Vaateteollisuus työllistää yli 60 miljoonaa henkeä eri puolilla maailmaa. Jokaisen leikkuupöydän, ompelukoneen ja värjäyskoneen äärellä on ihminen, jonka tulisi olla oikeutettu toimeentuloon riittävään palkkaan ja turvalliseen työpaikkaan.

Vaatevallankumous panee ajattelemaan.

Vaatevallankumous panee ajattelemaan.

Mielestäni on tärkeää miettiä, mistä tekstiili- ja vaatetusteollisuuden eettiset ongelmat pohjimmiltaan johtuvat. Yksi syy on varmasti yritysten mahdollisimman suuren voiton tavoittelu, mutta taustalla on myös nykyinen kulutuskulttuuri. Vaatteita valmistavien yritysten on tuotettava jatkuvasti uutta, ja samalla etenkin isojen ketjujen tuotantokustannukset on saatava niin alas, että sesongin päätyttyä vaate voidaan myydä alennuksella. Kynnys ostamiseen on myös madaltunut, sillä monet ajattelevat, että vaatteen voi muutaman käyttökerran jälkeen laittaa kierrätykseen. Karu totuus kuitenkin on, että suuri osa tällä hetkellä tuotetuista vaatteista on jo alun alkaen niin heikkolaatuisia, että ne päätyvät keräyslaatikoista suoraan roskikseen. Jos tätä kehitystä ei saada pysähtymään, maapallo hukkuu tekstiilijätteeseen.

Valmistajan vastuu

Vastuu eettisestä tuotannosta tulisi silti olla tekstiilien valmistajilla, ei niiden ostajilla. Eettisen tarkastelun pitäisi kohdistua jokaiseen tuotannon vaiheeseen tekstiilikuitujen tuottamisesta langan ja muiden materiaalien valmistamiseen, kankaan kutomiseen, neulomiseen ja viimeistyskäsittelyihin ja edelleen leikkuuseen ja ompeluun. Tällä hetkellä vastuu tuppaa kasautumaan tuotannon loppupäähän, vaikka esimerkiksi kutomolla tai ompelimolla ei ole juuri mitään mahdollisuutta valvoa luotettavasti ketjun alkupäätä. Jokaisen yrityksen tulisi pitää huolta siitä, että oma toiminta on eettisellä pohjalla.

Katumuotia antiikin Roomasta.

Katumuotia antiikin Roomasta.

Toki myös vaatteiden käyttäjien kiinnostus tuotteiden alkuperää kohtaan voi muuttaa yritysten toimintatapoja. Järjestöt eivät yleensä suosittele boikotteja, koska pahimmillaan ne vaikeuttavat heikoimmassa asemassa olevassa olevien työntekijöiden asemaa entisestään. Sen sijaan esimerkiksi Eettisen kaupan puolesta ry kehottaa vastuulliseen kuluttamiseen. Paras yksittäisen ihmisen keino vaikuttaa tuotannon eettisyyteen olisi myös minun mielestäni se, että suosittaisiin määrän sijaan laatua ja trendivaatteiden sijaan ajattomia malleja – siis ostettaisiin harkiten!

Kotimaisuudesta on viime aikoina puhuttu paljon, ja suomalaisia tuotteita onkin hyvä suosia muun muassa työllisyyden parantamiseksi. Suomalainen työlainsäädäntö takaa myös työntekijöiden oikeudet, vaikkakin tekstiili- ja vaatetusteollisuus on meilläkin yksi huonoimmin palkatuista aloista. Kannattaa kuitenkin muistaa, että valmistusmaa ei sinänsä kerro mitään tuotteen eettisyydestä, vaan yhtä lailla eettistä tuotantoa voi olla missä päin maailmaa tahansa.

Suomalaiset vaatemerkit

Tam-Silkin kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa.

Tam-Silkin kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa. Kuva: Tam-Silk.

Facebookissa on tammikuun ajan käynnissä hauska Kenen kuteissa kuljet -haaste. Haasteen tavoitteena on herättää kiinnostusta vaatteiden alkuperää kohtaan ja nostaa esiin suomalaisia vaatemerkkejä. Sivustolle kuka tahansa voi lähettää kuvia omista pukineistaan. Kysymys kuuluu: ”Millaisen vaatteen määrittelisit kotimaiseksi?”  Toistaiseksi osallistujamäärä on ollut pieni, ottaen huomioon kuinka paljon vaatteiden alkuperästä on viime aikoina ollut juttua. Onneksi tammikuuta on kuitenkin kaksi viikkoa jäljellä, joten mukaan ehtii vielä!

Katsaus komeroon

Ryhmään liittymisen myötä innostuin tutkimaan vaatekaappini oikein perinpohjaisesti. Olin aika yllättynyt siitä, kuinka paljon sinne on vuosien varrella kerääntynyt Suomessa tehtyjä vaatteita. Toisaalta minut yllätti myös se, että muutama ulkomaiseksi kuvittelemani merkki osoittautuikin suomalaiseksi, vaikka itse tuotteet on tehty muualla. Listauksen jälkeen päätin selvittää, minne kunkin vaatemerkin jäljet johtavat. Lähes kaikki yritykset ovat nykyään avoimuuden kannalla, joten verkkosivuilta löytyi hyvin tietoa tuotteiden alkuperästä. Valmistusmaat tarkistin vielä erikseen kysymällä asiaa sähköpostitse. Muutamaan yritykseen en onnistunut saamaan ennen jutun julkaisemista yhteyttä, joten luotin Finnwatchin seurantaraporttiin. Sen lisäksi, että tunnen nyt vaatteeni paremmin kuin koskaan aiemmin, opin paljon uutta suomalaisen tekstiiliteollisuuden historiasta ja nykytilasta.

Lahtelaista laatua

Soilituote luottaa klassisiin malleihin. Kuva: Soilituote.

Soilituotteen petroolinsinisen, arviolta noin neljäkymmentä vuotta vanhan juhlamekon olen ostanut viisi vuotta sitten UFF:lta. Soilituote eli entinen Mainepuku on perustettu vuonna 1967. Soilin päätuotteita ovat jakut, housut, hameet ja leningit. Tuotemerkki on Lena. Osa tuotteista valmistetaan omalla tehtaalla Lahdessa, osa Virossa. Soilituotteen ovat perustaneet Soili ja Aaro Kivikoski.

Ois-merkkisen mustan, pitkähihaisen trikoopaidan hankin Aleksi 13:sta viime syksynä. Ois on yksi L-Fashion Groupin, entisen Luhdan, tuotemerkeistä. Luhta on perustettu vuonna 1910 Lahdessa. Ois on varsinaisesti laukku- ja kenkämerkki, mutta valikoimaan kuuluu myös naisten perusvaatteita. Vaatteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan Kiinassa. Luhdan on perustanut Vihtori Luhtanen.

Pieniä ja suuria pirkanmaalaisia

Tam-Silkin ihanan pehmeän laamapaidan olen saanut joululahjaksi äidiltä. Tam-Silk eli entinen Tampereen silkkikutomo on perustettu vuonna 1925. Yrityksen päätuotteita ovat alusasut ja kerrastot. Kaikki työvaiheet neuloskankaiden valmistamisesta ompeluun tehdään omalla tehtaalla Kangasalla. Neulokset myös värjätään Suomessa. Tam-Silkin on perustanut Edith Hongen.

Sukkamestarien puuvillaisia nilkkasukkia löytyy kaapistani useita pareja. Sukkamestarit on perustettu vuonna 1995. Kaikki tuotteet valmistetaan omalla tehtaalla Ylöjärvellä.

Sidosteen villasukkahousut kuuluvat vakiovarusteisiini talvella. Sukkalaatikostani löytyy myös koko joukko Sidosteen nilkkasukkia. Sidoste on perustettu vuonna 1945. Suurin osa sukista valmistuu omalla Tampereen tehtaalla. Sukkahousut tulevat muualta Euroopasta. Sidosteen ovat perustaneet Saimi ja Lauri Mölsä.

Nanso edustaaminulle yöpaitojen aatelia, vaikka toki pidän myös muista Nanson paidoista ja mekoista. Tällä hetkellä minulta löytyy kaksi hihatonta yöpaitaa, molemmat mustavalkoisia. Toisen olen ostanut itse ja toisen saanut puolisoltani lahjaksi. Kirpputorilta ostamani Nanson musta t-paita on myös ahkerassa käytössä.

Mekko Nanson mallistosta vuodelta 2014. Kuva: Nanso Group.

Mekko Nanson mallistosta vuodelta 2014. Kuva: Nanso Group.

Nanso, alkuperäiseltä nimeltään Nokian kutomo ja värjäys, on perustettu vuonna 1921. Nykyisin yritys kuuluu Nanso Group -konserniin. Nanso-tuotteista 95 prosenttia valmistetaan lähes alusta loppuun Suomessa. Neulokset ovat kotimaisia, ja ne värjätään ja painetaan omalla tehtaalla. Osa tuotteista ommellaan Suomessa, osa Virossa. Loput viisi prosenttia valmistetaan muissa EU-maissa ja Kiinassa. Tuotteet suunnitellaan Suomessa, painokuoseja ostetaan myös ulkomailta.

Finnwearia on alusvaatelaatikossani muutamien pöksyjen ja pitkisten verran. Finnwear oli alunperin tamperelaisen, vuonna 1903 perustetun Suomen Trikoon tuotemerkki. Sittemmin se siirtyi Vogue Groupin omistukseen, ja on tätä nykyä osa Nanso Groupia. Finnwearin päätuotteita ovat arki- ja vapaa-ajan vaatteet, yöasut, uima-asut ja alusasut. Tuotteista 20 prosenttia valmistetaan Suomessa. Muita valmistusmaita ovat Kiina, Turkki ja Portugali.

Amarin,Norlynin ja Voguen ohuita sukkahousuja olen onnistunut haalimaan melkoisen kokoelman. Amar on perustettu vuonna 1956, Norlyn vuonna 1966 Torniossa ja Vogue vuonna 1997 Hattulassa. Nykyisin kaikki ovat osa Nanso Groupia. Amarin, Norlynin ja Voguen valikoimaan kuuluvat sukat ja sukkahousut. Amarin ja Norlynin tuotteista 80 prosenttia ja Voguen tuotteista 50 prosenttia valmistetaan Torniossa. Muut ostetaan Italiasta.

Ketjuliikkeiden omaa tuotantoa

Sti:n mustan, keittovillaisen, vetoketjulla varustetun neuletakin olen ostanut kolmisen vuotta sitten Modasta, ja sen on edelleen ahkerassa käytössä. Sti on yksi vuonna 1997 perustetun Texmoda Fashion Groupin tuotemerkeistä. Päätuotteita ovat naisten takit, puserot, hameet ja housut. Texmoda Fashion Group on yksityisten Moda-kauppiaiden perustama osuuskunta. Tuotteet suunnitellaan Suomessa. Valmistumaita ovat Kiina ja Turkki.

House on S-ryhmän oma merkki. Kuva: S-ryhmä.

House-malliston neuletakki. Kuva: S-ryhmä.

House-merkkisiä, Sokokselta hankittuja trikoopaitoja minulta löytyy kaksi, musta ja laivastonsininen. House on S-ryhmän oma tuotemerkki, jonka vaatteet suunnitellaan Suomessa. Osa neuleista, housuista, farkkuhameista ja sukista valmistetaan Suomessa. Muita valmistusmaita ovat mm. Kiina, Intia, Bangladesh, Liettua, Turkki ja Italia. S-ryhmän juuret ovat vuonna 1904 perustetussa Suomen osuuskauppojen keskuskunnassa.

Bay-merkkinen musta t-paita lähti viime kesänä mukaani Pelastusarmeijan kirpputorilta. Bay on Seppälän oma tuotemerkki, joka ei kuulu enää yrityksen valikoimiin. Seppälä on Kouvolassa vuonna 1930 perustettu vaateliike, joka on laajentunut ketjuksi. Vaatteet suunnitellaan Suomessa ja niitä valmistetaan EU-maiden lisäksi mm. Kiinassa, Intiassa ja Turkissa. Nykyisin yritys kuuluu Stockmann-konserniin. Seppälän perustaja oli Edvard Seppälä.

Trendy Look -merkkiseen sotilaallisen ryhdikkääseen puuvillamekkoon ihastuin viitisen vuotta sitten Halosella. Kutsun mekkoa kulttuuriasuksi, koska jostain kumman syystä valitsen sen yleensä teatteriin tai taidenäyttelyyn. Trendy Look, nykyisin Trendy Line, on vuonna 1932 perustetun Veljekset Halosen oma tuotemerkki. Vaatteita valmistetaan mm. Virossa, Latviassa, Turkissa, Kiinassa ja Intiassa. Halosen perustaja oli Kalle Halonen.

Vendin kirkkaanpunaisen yöpaidan olen ostanut neljä vuotta sitten Sukka-asusta. Vendi, entinen Veikka-Neule, oli Pälkäneellä vuonna 1968 perustettu sukka- ja trikoovaatetehdas. Yrityksen ajauduttua vuonna 2005 konkurssiin, liiketoiminnan osti virolainen As Suva -yhtiö. Nykyisin Vendi-tuotemerkki on Tokmannin omistuksessa. Vendin on perustanut Tellervo Haarni.

Vanhoja klassikoita

Arolan sammalenvihreä villashaali, jolla lämmitän hartioitani töissä, on löytynyt Fidasta. Arola oli Kylmäkoskella vuonna 1948 perustettu tekstiilitehdas. Arolan tuotteita olivat villakankaat ja -neulokset sekä näistä valmistetut vaatteet ja asusteet. Yritys lopetti toimintansa vuonna 1990. Arolan perustaja oli Pirkko Arola.

Selman mustan, hihattoman neulemekon olen saanut käytettynä tädiltäni. Mekko on hieman liian väljä, mutta käytän sitä silti mielelläni. Selmaoli Mäntsälässä vuonna 1910 perustettu, sittemmin Lahdessa toiminut villavaateneulomo. Yritys lopetti vaatetuotannon vuonna 2004 ja siirtyi kokonaan toiselle toimialalle. Selman perustaja oli Selma Toivonen.

Tuoteinformaatiota vanhassa liivihameessa.

Tuoteinformaatiota vanhassa liivihameessa.

Mode Evitan mustaa, kreppikankaista liivihametta käytän lähes aina, kun on pukeuduttava siististi, mutta ei juhlavasti. Tai no, kyllä se on minulla usein juhlissakin. Loistava ja monikäyttöinen, arviolta 60-luvulta peräisin oleva vaatekappale löytyi seitsemän vuotta sitten UFF:lta, ja ystäväni pienensi sen sopivaksi. Kangas-etiketissä lukee Mode Evitan lisäksi Villakunta. Molempien yritysten historia jäi vielä hämärän peittoon. Jälkimmäisestä sain selville sen verran, että kyseessä on osuuskunta, joka on julkaissut kaavoja kotiompelijoille.

Ermison musta puolihame on peräisin SPR:n Kontista. Hame on kauniin mallinen, mutta kultainen raita helmassa rajoittaa hieman sen käyttöä. Ermison oli Lahdessa 1972 perustettu vaatetusalan yritys, joka sulautui vuonna 2005 Soilituotteeseen.

Friitalan vanhat nahkatakit ovat tarttuneet mukaani lahtelaisilta kirpputoreilta. Tiilenpunainen takki on kulkenut matkassani teinivuosista lähtien ja tummanvihreä kolme vuotta. Friitala oli Ulvilassa vuonna 1892 perustettu nahkavaatteiden valmistaja, jonka pääkonttori oli viimeisinä vuosina Vantaalla. Yritys meni konkurssiin vuonna 2010. Friitalan perustaja oli Arthur Hellman.

Valioasun luumunpunainen, kellohelmainen samettihame on muistaakseni Fidasta. Valioasu oli Mikkelissä perustettu, valtakunnalliseksi ketjuksi laajentunut vaateliike. 1980- ja 1990 -lukujen taitteessa yritys siirtyi Suomen osuuskauppojen keskusliiton eli S-ryhmän omistukseen. Valioasun perustaja oli Reino Lemmetty.

Kuusisen tummanvihreä villakangastakki oli pieneltä lahtelaiskirpputorilta hankittaessa täysin käyttämätön. Kuusinenoli vuosina 1918–1989 toiminut vaateliike, joka perustettiin kolmea vuotta aiemmin Käkisalmessa aloittaneen Vaatetuskauppa Kalle Kuusisen laajentuessa. Kuusisella oli myös kaksi tytäryhtiötä, tamperelainen Pukumestarit ja kangasalalainen paitatehdas Sartor. Lukuisten eri vaihdeiden jälkeen Kuusisen liiketoiminnot päätyivät tanskalaiselle Vero Moda -ketjulle. Kuusisen perustaja oli Kalle Kuusinen.

Kuva: Tam-Silk.

Kuva: Tam-Silk.

Muita suomalaisia vaatemerkkejä

Listani suomalaisista vaatemerkeistä ei ole kaikenkattava, koska ideana oli hakea tietoa vain sellaisista merkeistä, joita löytyy tällä hetkellä itseltäni. Mielenkiintoista olisikin tietää, kuinka paljon suomalaisia vaatemerkkejä ylipäätään on olemassa. Mitä merkkejä sinun komerostasi löytyy?

 
 
 
 Lähteet:
Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä
Kauppalehden yrityshaku
Suomalaisen työn liitto 7.2.2012: Palveluosaaminen on Sukkamestarit Oy:n menestyksen tae.
Tampereen kauppakamarilehti 4/08: Hyvän olon bisnestä.
Kaleva 26.11.2006: Viisikymmentä vuotta sukkahousuhistoriaa.
Kaleva 7.11.2005: Tekstiiliyritys Vendin liiketoiminnalle haetaan jatkoa.
Talouselämä 4.11.2005: Jarrusukkien äiti miettii jo tulevaa.
Sydän-Hämeen Lehti 1.6.2007: Kesän väriloistoa vaatetangoilla ja sukkalaatikoissa.
Finnwatch, seurantaraportti 8.3.2010: Ostoja Etelästä ja hikipajoista

Myyttejä ympäristöystävällisestä pyykinpesusta, osa 2

joutsen

Valkoinen joutsen symboloi puhtautta.

Uusi vuosi on mukava aloittaa puhtaalta pöydältä ja miksei puhtaassa paidassakin. Siinäpä hyvä syy kirjoittaa toinen osa ympäristöystävällistä pyykinpesua käsittelevään juttusarjaan. Heti aluksi on mainittava, että runollinen kuva valkoisesta joutsenesta olisi sopinut paremmin kesällä julkaisemaani pesuaineita käsittelevään artikkeliin, mutta koska kuva on otettu vasta syksyllä, liitin sen nyt tähän muistuttamaan luonnon kauneudesta.

Tässä osassa käsittelen veden lämpötilan vaikutusta pesutulokseen ja sitä kautta ympäristöön. Aihe on hyvin ajankohtainen, sillä joulukuussa astui voimaan EU:n ekosuunnitteluvaatimus, joka edellyttää pyykinpesukoneiden varustamista kahdenkymmenen asteen pesuohjelmalla. On hyvä, että kodinkoneita kehitetään ekologisempaan suuntaan, ja monestihan sitä kuulee sanottavan, että ekopyykkäri pesee tekstiilit mahdollisimman matalassa lämpötilassa. Ihan loppuun asti asiaa ei kuitenkaan ole ajateltu, nimittäin pitkällä aikavälillä vaikutus saattaa olla jopa päinvastainen.

Energiatehokkuutta pesutuloksen ja terveyden kustannuksella

Veden lämpötilaa laskemalla yksittäisestä pesutapahtumasta saadaan energiatehokkaampi, mutta pesutulos huononee. Jos vaatteita ja kodintekstiilejä pestään jatkuvasti liian viileässä, ihosta irronnut lika, rasva ja hiki pinttyvät niihin pysyvästi. Tämä taas lyhentää tekstiilien käyttöikää, eli on pidemmän päälle ekologisesti kestämätöntä. Toisekseen, jos tekstiili on pesun jälkeen vielä likainen, sitä ei välttämättä edes viikata kaappiin, vaan se heitetään saman tien uudestaan pyykkikoriin. Matalat pesulämpötilat vaativat myös pesuaineilta uudenlaisia ominaisuuksia, toisin sanoen lisää kemikaaleja, jotka ovat haitallisia sekä ihmisille että ympäristölle. Tarvitaan lisähuuhteluja, jotka kuluttavat juuri säästettyä energiaa. Järjetöntä, eikö vain?

Suosituslämpötilat

Puhdistuakseen kunnolla tekstiilikuidut vaativat tietyn lämpöistä vettä. Luonnonkuiduista villa hylkii luonnostaan likaa, joten sille riittää pesu haalealla, 30-40 asteisella vedellä. Puuvilla puolestaan imee epäpuhtauksia, joten se vaatii kunnolla puhdistuakseen 60 asteen lämpötilan. Pellava kestää jopa 90 asteen pesun, mutta valkaisemattomille tuotteille suositellaan samaa lämpötilaa kuin puuvillallekin. Tekokuiduista polyesteri ja polyamidi kestävät vähintään 40 asteen pesun ja akryyli enintään 40 astetta. Muuntokuitujen kuten viskoosin, modaalin ja elastaanin pesulämpötila on 40-60 astetta.

Onnistuneen lopputuloksen takaamiseksi kannattaa noudattaa tekstiilin valmistajan antamaa pesuohjetta, jossa on kuituraaka-aineen lisäksi huomioitu myös tekniset yksityiskohdat. Monella valmistajalla on tosin tapana merkitä tuotteisiin alhaisempi lämpötila kuin mitä materiaalit edellyttäisivät, koska kotikoneiden todelliset lämpötilat saattavat joskus poiketa valitusta, ja liian matala lämpötila aiheuttaa harvemmin heti näkyvää tuhoa, toisin kuin liian korkeassa lämpötilassa peseminen. Poikkeuksena ovat reaktiiviväreillä värjätyt puuvillatekstiilit, joista irronneet ylimääräiset väripigmentit eivät alle kuudenkymmenen asteen lämpötilassa huuhtoudukaan pois, vaan kiinnittyvät takaisin kuituihin. Pyykkärin painajainen, valkoisten paitojen joukkoon eksynyt punainen sukka ei siis aiheuttaisi katastrofia, jos pesuvesi olisi riittävän kuumaa.

Mikäli tuotteessa ei ole pesuohjelappua, se kannattaa pestä valmistusmateriaalille yleisesti suositellussa lämpötilassa. Materiaaliyhdistelmien suhteen on oltava varovainen. Jos tuotteessa on käytetty kahta tai useampaa materiaalia tai kangas on kuitusekoitetta, on se huollettava herkimmän materiaalin mukaan. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n eli Finatexin Kuituoppaasta löytyy yksityiskohtaista tietoa aiheesta.

Pesukonekin kaipaa lämpöä

Pesukoneen pyörittäminen jatkuvasti alhaisella lämmöllä on haitaksi myös itse koneelle. Koneeseen alkaa sakkautua likaa ja pesuainejäämiä, jotka aiheuttavat bakteerikasvustoa ja pahaa hajua. Zeolittiipohjaisten pesuaineiden kanssa voi käydä jopa niin, että savimainen aines kertyy putkistoihin, ja uusi kone rikkoutuu jo parin vuoden sisällä käyttöönotosta. Vaikka omasta pyykkikorista ei sattuisikaan löytymään valkoisia pellavalakanoita tai -pöytäliinoja, kannattaa konetta vähintään kerran vuodessa huoltaa pyörittämällä läpi yhdeksänkymmenen asteen ohjelma. Puhdistavaa vaikutusta voi tehostaa sadalla grammalla apteekista saatavaa sitruunahappoa.

Pieni ajatus ympäristölle

Uuden EU-säädöksen tavoitteena on energian säästäminen: mitä matalampi pesulämpötila, sitä vähemmän sähköä kuluu veden lämmittämiseen. Ei kahdenkymmenen asteen ohjelmasta varmaan mitään haittaa ole, jos ei hyötyäkään. Ihan heti en kuitenkaan ryntäisi kodinkoneliikkeeseen, jos vanha pyykinpesukone on vielä kunnossa tai taloyhtiöstä löytyy pesutupa. Kaikkein eniten pyykinpesun ekologisuuteen vaikuttavat omat pesutottumukset eli se, kuinka usein pyykkiä pestään ja miten sitä pestään. Kannattaa uhrata pieni heti omien pesutottumustensa tarkkailemiseen, sillä jokaisella on niissä varmasti vielä parantamisen varaa. Tai ainakin minulla on, vaikka näitä tekstiiliasioita pohdinkin ihan työkseni.

Unica Fashion luottaa luovaan yhteistyöhön

takkikangas

Unican vaatteissa pieninkin yksityiskohta on tarkoin harkittu. Takin kaulus syntyi yhteistyönä Karkelon kanssa.

Pyynikin trikootehdas kätkee sisäänsä toinen toistaan kiinnostavampia yrityksiä. Yksi näistä on Unica Fashion, jonka ompelimossa valmistuu naistenvaatteita muun muassa Suomen, Japanin, Hollannin ja Venäjän markkinoille. Vuonna 1981 toimintansa aloittanut Unica Fashion tunnetaan erityisesti selkeälinjaisista, sametinpehmeistä takeistaan.

vaatetuskangas

Katja Salonen asettelee kaavaa kankaalle.

Olen työskennellyt Unican naapurissa seitsemän vuotta, mutta vasta viime keväänä tutustuin yrityksen perustajaan, Liisa Pikkujämsään. Tiesin entuudestaan, että hänen suunnittelemansa vaatteet perustuvat Unican omiin, yksilöllisiin kankaisiin. Eräänä kevätpäivänä pistäydyin esittelemään itseni Liisalle ja kysymään, josko Unicalla olisi tarvetta uusille kangaslaaduille. Huomasimme, että trikootehtaalla sijaitsevien yritysten lisäksi meitä yhdistävät myös opiskelu Wetterhoffilla ja monipuolinen tekstiilialan työkokemus. Niinpä päätimme katsoa, mihin yhteistyö voisi johtaa. Liisan puoliso ja yhtiökumppani Esa oli myös projektissa mukana, joten tapasimme aina kolmen hengen porukalla.

Kangas katseenvangitsijana

kangasnapin päällystäminen

Pihla Pero nepittää kokenein ottein.

Kuosisuunnittelun lähtökohtana oli, että kankaat toimivat katseenvangitsijana vaatteiden yksityiskohdissa. Liisa, Esa ja minä olimme tehokas tiimi. Ensimmäiset palaverimme olivat juhannuksen aikoihin, ja jo heinäkuun lopussa Liisan suunnitteleman takin mallikappaletta somistivat käsin kutomastani kankaasta tehdyt kaulukset ja taskunsuut. Olimme kaikki suunnattoman innoissamme lopputuloksesta, ja niinpä kangas päätettiin ottaa tuotantoon. Nyt kyseistä puuvillakangasta on kudottu pohjanmaalaisessa kutomossa jo niin paljon, että suunnittelija voi huokaista helpotuksesta – laatu soveltuu täydellisesti myös teolliseeen tuotantoon.

samettitakki

Kathy-malliston takki on samettisen pehmeä.

Graafista ilmettä kevääseen ja syksyyn

Kathy-kankaalla somistettuja takkeja, jakkuja ja liivejä saa tällä hetkellä Unican tehtaanmyymälästä Pyynikiltä sekä Uniikit-liikkeestä Tampereen keskustasta. Syksyn mittaan mallistoa on esitelty myös jälleenmyyjille, jotka tekevät hankintoja ensi kevääksi ja syksyksi. Ei muuten liene vaikea arvata, miksi kangasta alettiin kutsua juuri Kathyksi… Monet Unican tuotteet on nimetty Liisan tuntemien naisten mukaan!